Suutarinen

Luulin löytäväni sen vielä, jutun jonka kirjoitin koululaisena, pelkästä innostuksesta kirjoittamiseen ja kalastukseen. En löytänyt mistään mapista, vaikka loppuosan piti ainakin olla vielä tallessa. En muista sitäkään, lähetinkö kirjoituksen johonkin kilpailuun. Joka tapauksessa sitä ei ole julkaistu koskaan. Minulle jäi kertomuksesta mielen kiisken kellanhohtoinen silmä pakkasessa, jäätyneenä, kuin kalamiehen hiomaton timantti. Juttu meni jotenkin näin:

suutarinen kuva1Suutarinen lähti pilkille.
Oli sateentuhruinen päivä. Pilvet roikkuivat kuin jalkorätit matalalla. Masensi mieltä. Kuitenkin Suutarinen lähti.
Rantaan oli ajanut lunta paksun vallin. Kenkä upposi lumen läpi sohjoon. Suutarisen jälkeen jäi vana painaumia kuin avantoja.
Suutarinen meni selälle. Hän ei välittänyt siitä, että jalkoja painoi pitkä marssi, mies oli ensi kertaa pilkillä ja halusi parhaille ottipaikoille. Niiden pitäisi teitysti olla etäällä, syvimmissä vesissä.

Rannalla näkyi muita. Mies painoi kohti vesitihkua ja räntää. Kasvoille kertyi hyhmää, joka piti pyyhkäistä pois usein.
Tuuralla se alkoi pähkiä avantoa ohueen jäähän. Sai viimein veden pulppuamaan. Vesi nousi paineella kauas jäälle.

Suutarinen laski vilkkua. Kesti kauan ennenkuin se oli pohjassa. Siiman löystymisestä mies arvasi vieheen tavanneen mudan.
Heti nappasi. Ukko kelasi ensin, mutta huomasi, että se on hidas tapa. Täytyi vetää siimaa jäälle. Siima sotkeutui pahasti. Kala tuli kuitenkin ylös, tumma ahven. Suutarinen selvitteli siiman ja laski sen muutaman solmun kanssa uudelleen. Taas oli kiinni. Jo suurempi.

Suutarinen alkoi oppia ranneliikkeen, jos sitä edes tarvitsi. Kalat ottivat jo puolivälissä ja sitäkin ennen.
Suutarinen ajatteli, että tämä pilkkiminen onkin mukavaa hommaa. Kaloja sätki jo avannon reunoilla kymmenittäin, suuria ahvenenjänttejä. Mies kurkisti tummaan avantoon. Joku ahven kyttäsi aivan avannon reunassa ja välkytteli ahneena leukojaan. Sen Suutarinen nosti oitis hangelle.
Kun kalapussi oli täysi, Suutarinen lähti. Vesisohjo ei tuntunut kuumottavilla kasvoilla.

Seuraavan kerran Suutarinen odotti kauniin päivän, aurinkoisen ja oivallisen. Hän osti uuden kairan ja pilkki-istuimen. Sitten hän osti pystypilkkejä ja tasapainoja, mormuskoita, toukkia ja varaongen, hyhmäkauhan, pulkan ja säärystimet. Päivä oli kaunis. Vähän pakasti.

Aurinko helotti Suutarisen säärystimiin ja ne narskuivat kävellessä. Suutarinen ajatteli, että kumisäärystimissä on hyvä kahlata ja vaikka könytä polvillaan avannolla jos sattuu haluttamaan.
Suutarinen meni ottipaikalle.

Mies porasi uudella kairallaan reikiä puolikymmentä ennenkuin aloitti laittaa toukkaa. Hänellä oli kahdenvärisiä toukkia varmuuden vuoksi. Suutarinen laittoi punaisen. Ensimmäisestä toukasta tuli punaista mähnää, joka piti räkäistä hangelle, mutta toinen jo asettui. Aurinko kyllä paistoi, mutta oli alkanut vähän pakastaa.

Suutarinen laski siiman ensimmäiseen avantoon. Hän nyki ahvenen lyhyitä vetoja, väristeli niinkuin kalaoppaassa oli neuvottu. Ei tärppiä. Suutarinen koetti ylemmistä vesistä. Kirjassa oli neuvottu aivankuin vihjeenä, että taitava pilkittäjä koettaa eri korkeuksista. Ei syönyt miehellä metristä, ei puolestatoista, ei viidestä. Piti vaihtaa avantoa. Ei.
Jospa rannempaa?

Suutarinen pyyhki hikeä ja kairasi. Uusi pora nosti kaunista purua jäästä. Suutarinen oppi pian taitavaksi poraajaksi. Ei tullut ottia rannastakaan. Viimein nappasi. Suutarinen nosti kädet vapisten. Nyt se alkaa!
Se oli kiiski, kuin miehen peukalo. Ei tullut sitten muuta.

Viisi tuntia jaksoi Suutarinen pilkkiä. Illalla alkoi pakastaa. Järvellä kulki yksinäinen askeljono kohti rantaa, syviä painanteita koskemattomassa hangessa. Jossakin painanteiden vieressä lojui jäätynyt kiiski, päässä kaksi hohtavaa, samenakeltaista nappisilmää. Vähän matkan päässä jotakin kiiltävää. Pystypilkki, kupari-kiille, mormuska tapsin päässä. Se oli reväisty siimoineen.

Mitäs tuolla? Kuminen esine hangessa, säärystin. Tammikuun päivä muuttui illaksi. Yöksi oli tulossa pakkasta.

Teksti ja kuva: Jouko Varonen

2 comments for “Suutarinen

  1. Tarinan loppu jää arvoitukseksi, tuliko Suutarisen
    pilkkireissusta ns. suutari vai tapahtuiko siellä
    jotain dramaattisempaakin?
    *
    Suutari -niminen kala ei taida viihtyä näillä leveys-
    asteilla?

  2. Arvelin vain kertoa tarinan suurien kalansaaliiden oikullisuudesta. Toisen kerran tulee kalaa kuin aisaa, toisen kerran ei sintin sinttiä. Sehän siitä kalastuksesta tekee niin mielenkiintoista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *