Talviyö

Kuva: Erkki Jormanainen/Värtsin kuva-arkisto

Kuva: Erkki Jormanainen/Värtsin kuva-arkisto

Oli hiljainen ja kirkas, yöksi kääntyvä talvi- ilta. Järven suunnalta nousi täysikuu valaisten lumisen järvenselän niin pitkälle kuin silmä kantoi. Varjoja loivat pihanlaidalla olevat jykevät näreet lumen kohmeinen paino oksillaan. Kesäsauna nökötti rannassa. Veneet olivat kumollaan kannatellen kinoksia kyljillään. Pakkanen kiristyi. Puisen kotitalon nurkissa silloin tällöin paukahti pakkanen tällaisina iltoina. Ympäröivä luonto valaistui niin, että ulkona olisi voinut hyvin kävellä ilman keinovaloa.

Tyydyin kuitenkin katsomaan ikkunasta avautuvaa talvista näkymää, koska luonani oli yökylässä kyselyikäinen lapsenlapsi. ” Mikä tuo on?”, hän kysyi äkkiä tarkoittaen olohuoneen ikkunasta näkyvää palloa taivaalla. ” Se on kuu”, vastasin. ”Nyt on täysikuu”, selvitin lapselle lisää. Ihastelimme yhdessä lumoavan komeaa kuutamoa. ”Mistä se on tuonne tullut?”, poika hoksasi kysyä. Yritin löytää hänen ikäiselleen sopivan selityksen taivaankappaleesta, öisestä kiertolaisesta. Samalla sisimmässäni toivon vierelleni jotain Esko Valtaojan kaltaista tähtitieteilijää, joka osaisi antaa täydelliset, napakoihin kysymyksiin oikeat vastaukset. Mutta ihan omillaan oli pärjättävä.

Kuva: Wikipedia

Muistin omasta lapsuudestani neuvostoliittolaisten Sputnik- nimisen tekokuun, joka pysyi maata kiertävällä radallaan kolmisen kuukautta syksyllä 1957. Tapaus herätti maailmanlaajuista kiinnostusta, koska se oli tapahtuma, josta katsottiin alkaneen ihmisen toimet avaruudessa. Satelliitti lähetti piipittävää ääntä lentäessään tähden tavoin radallaan. Tekokuun aikatauluja julkaistiin luultavasti lehdissä, koska mekin osasimme mennä silloin juuri oikeaan aikaan rappusille tuota ihmettä todistamaan. Eihän tekokuu tähteä suurempi ollut, mutta nopeasti se katosi näkyvistä taivaanrannan taakse.

” Mitä nuo kirkkaat timantit ovat?”, heräsin ajatuksistani, kun lapsi halusi tietää tähdistä. Kerroin hänelle, että kuinka äärettömän suuri avaruus on, joten sinne mahtui valtaisa määrä tähtiä, ja että niistä osa saa valonsa auringosta, kuten kuukin. ”Missä se aurinko nyt on?”, osasin jo odottaa tuota kysymystä. Otin avukseni karttapallon, jonka avulla esittelin maapallon, kuinka se kiertää, ja siksi meillä on yö ja päivä. Aurinko nousisi taas aamulla. Poika hymyili veikeästi ajatukselle pyöreästä maapallosta, jonka pinnalla me elämme. Hänen ikäiselleen oli lähes mahdoton vakuuttaa ihmisen elävän koko ajan liikkuvan pallon päällä. Se herätti hänessä epäilyä. Litteä pannukakkuajatus olisi ollut varmaan helpompi selittää ja ymmärtää.

Tähtitaivas Värtsilän yllä 25.12.2014. Kuva: Jenni Hyttinen. Kuva jutusta Talvisia kuvia/24.1.2015

roni formulakuskina

Roni formulakuskina. Kuva: Maija V

Iltavalmistelujemme aikana kuu oli siirtynyt katsomaan päätyhuoneen ikkunasta, joka aiheutti uuden kyselytulvan. Kerroin vielä, kuinka kuu on toiseksi kirkkain tähti Auringon jälkeen. Kuu on taivaankappale, joka kiertää maata. Aamulla kuu näkyisi tuvanikkunasta. Lapsi halusi tietää, missä kuu on silloin kun taivas on pilvessä tai missä se on päivällä? Vastasin, että kuu on joka tapauksessa siellä taivaalla, siellä pilvien takana se oli. Aina ajallaan sen olisi oltava siellä toisella puolella maapalloakin. Iltasadun jälkeen poika nukahti. Ehkä hän näki unta kuusta ja tähditä. Minä katsoin vielä ikkunasta kuun valaisemaa maisemaa. Lumi hohti valkoisena pimeyden pöydällä. Kaikkialla vallitsi syvä äänettömyys. Ei liikettä missään. Vankkana seisoi metsä paikoillaan. Mittava lumikuorma painoi puiden oksia alaspäin, mutta ne kestivät sen myös kylminä talviöinä.

Maija Varonen

8 comments for “Talviyö

  1. Maija Varosen tarinan luettuani otin käsiini kirjan
    ”Pälkjärvi oli pieni pitäjä”. Siellä on 18 vuotiaan
    Hilkan kirjoittama runo. Runo on kirjoitettu
    3.4.1941 Jämsässä. Siinä kaihoillaan Kotiin Karjalaan.
    *
    On talvi, puut huurrehunnuissa välkkyy tuhansin tähdin.
    On talvi, niin oli silloin, kauniimpi vain kun kotoa lähdin.
    On talvi, mieli herkkänä niin kuin lapsen, taivasta halaa.

    On talvi, kuinkahan kirkkaina tähtöset nyt siellä kotona palaa?
    On talvi, Karjala, tänä iltana kauimmin kaipaus ylläsi leijaa.
    On talvi, millainen sulla, kotini kallis – lapsuuden maa?

  2. Otsikon alla, kirjoittajan paikalla on Eira Varosen nimi.

    Jostain syystä teksti ei tuntunut Eiran tekstiltä. Ihmetystäni herätti maininta lapsuudessa vuonna 1957 nähdystä sputnikista. Käsittääkseni Eira ei ollut tuolloin vielä edes syntynyt.

    Päästyäni jutun loppuun, sieltä löytyikin Maijan nimi. Olisihan minun pitänyt Maijan teksti tunnistaa, mutta näin se väärä nimi kirjoittajan paikalla harhautti.

    Kiitos hienosta tarinasta Maija!

    Ps. Tähtitaivaan kuvatekstin päivämäärien paikka on myös tainnut vaihtua.

  3. Lissulla on pettämätön tarkkaavaisuus!

    Kiitos kuvaajille kuva- avusta! Öinen kuutamo ja tähtitaivas ovat
    vaikeita kuvattavia, en onnistu ollenkaan itse.

    Meillä Eiran kanssa on sama sukunimi, mutta emme ole sukulaisia.
    Eiran sukuhaara käy meidän suvussa 1700- luvun puolella, joten
    hyvin ovat suvut toisiaan väistelleet. Sama taitaa olla Joukon sukuhaaran
    kanssa.

    Tuo Tellervon tänne kirjoittama pälkjärveläisen tytön runo on kaunis.
    Kirjoitin itse äskettäin Laulun rakkaalle Jänisjärvelle, se on Ensio
    Immosen sävellettävänä parhaillaan, en ole kuullut vielä valmiina sitä.

  4. Tuon Tellen siteeraaman runon on kirjoittanut naatselkäläinen Hilkka Könönen (myöh. Heiskanen). Hilkka asui Kiihtelysvaaran kirkolla ja toimi pitkään suntiona kotiseurakuntansa kirkossa.

  5. Uskon, että Laulusta rakkaalle Jänisjärvelle tulee upea kokonaisuus Maijan ja Ension yhteistyönä. Hienoa että saamme julkaista sen Pälkjärveläisessä.

  6. Maijalla on viisas mlapsenlapsi. Kysyjällä viisaus karttuu!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *