Jouluaterialla Huhmarissa

Suorastaan ennätysmääräinen oli Värtsiläisten Seuran joukko kokoontuessaan joulujuhlaan ja nauttimaan Huhmarin ravintolan jouluherkuista. Lähes seitsemänkymmentä juhlijaa kävi joulupöytään ja mukaan oli saatu kaukaisiakin vieraita.

Asetuttiin pöytiin kuuntelemaan puheenjohtajan  tervehdystä.

Asetuttiin pöytiin kuuntelemaan tervetulopuhetta. Kyllä siellä pitkien pöytien takana puheenjohtajakin seisoo.

Puheenjohtajalla on ollut tapana tervetulotoivotuksien ohella näin vuoden loppuessa kerrata mitä kuluneen vuoden aikana on puuhailtu ja missä matkailtu. Seura on kokoontunut kerran kuussa ja tässä vielä lyhyesti kertausta aktiivisesta toiminnasta niillekin jotka eivät olleet kuulemassa.

Tammikuussa käytiin teatterimatkalla Varkaudessa (Kekkonen syntymästä kuolemattomuuteen).
Helmikuussa kokoonntuttiin Ortodoksisessa kulttuurikeskuksessa, jossa Lea Tajakka opasti kuulijoita sukututkimuksen tekoon.
Maaliskuussa pidettiin seuran vuosikokous Ortodoksisessa kulttuurikeskuksessa.
Huhtikuussa vierailtiin Osuuspankilla Joensuussa..
Toukokuussa käytiin retkellä Rääkkylässä; Koivuniemessä, lelumuseolla ja Paksuniemessä.
Kesäkuussa oli ohjelmassa Viron kartanokierros.
Heinäkuussa ohjelmaan kuuluivat Värtsiläpäivät kesäteattereineen. (Yksinäisten sydänten kerho)
Elokuussa ei ollut kokoontumisia.
Syyskuussa kokoonnuttiin Värtsilän kylätalolle laulelemaan sota-ajan lauluja.
Lokakuussa vietetiin ulkoilupäivä Lykynlammella.
Marraskuussa käytiin Kuopion teatterissa katsomassa Trappin perheen vaiheita (Sound of Music).
Joulukuussa joulujuhla Huhmarissa.
Muutamista kuluneen vuoden taphtumista on ollut juttuja Värtsissä.ja kuvia seuran nettisivulla http://www.vartsilaistenseura.fi/valokuvat/seurantapahtumia/vuodet-2013

Tulevana vuotena, joka on seuran kolmaskymmenesviides toimintavuosi on suunnitelmissa julkaista värtsiläisten evakkomuistoista kertova kirja, johon on jo kerätty aineistoa.

Ateriaa odotellessa oli mukava vaihtaa kuulumisia.

Yhdessä kun ollaan vaihdetaan kuulumisia.

Miehilläkin näytti olvan asiaa naapurille.

Joulutunnelmaa ja hetki odottelua.

Joululaulut, jouluruoka, jouluiset ohjelmanumerot ja joulumieli saavat aikaan onnistuneen joulujuhlan. Näin nytkin. Värtsiläisten Seura vietti tunnelmallisen joulujuhlan.

Herkkua on siinä moenlaista.

Herkkua  moenlaista.

Yhdessä laulettuja joululauluja säesti Anniina. Tässä harmonikka soi Hilkan ja Leenan laulun kera.

Yhdessä laulettuja joululauluja säesti Anniina. Tässä Anniina, Hilkka,  Leena ja joululaulu.

 

Mitähän hauskaa asiaa kunniapuheenjohtaja Aarrella mahtaa olla kun kunniajäsen Hilkkaa noin naurattaa.kun

Kunniapuheenjohtajalla näyttää ollen jotakin hauskaa asiaa kun rouvaa niin naurattaa.

Pirkko eläytyi nätellen runoon Joulupukki ja papukaija

Afrikasta asti apua sai Aapeli, arvoisa joulupukki ja Pirkko eläytyi mainiosti näytellen runoon Joulupukki ja papukaija.

Perinteisten jouluaiheiden ja yltäkylläisyyden vastapainoksi Hilkka Partanen johdatteli Romuluun pakinan kera muistelemaan millaista elämä oli sotien aikana ja niiden jälkeenkin korttiaikana, kun kaikesta oli pulaa ja kansanhuolto paitsi huolsi myös tiukasti valvoi lähes kaikkea toimintaa. Nyt pakina heräti hilpeyttä vaikka aikanaan on ollut totista totta, kun pari lammasta omistanut vaimoihminen keleiden, s..tanoiden ja muiden noitumisten ryydittämällä kirjeellä on lähestynyt kansanhuotoa,  joka vaati villojen luovuttamista. Pieni erehdyskin  oli katkeran purkauksen syynä.  Kaksituhatta grammaa oli tullut luetuksi kahdeksituhanneksi kiloksi.

Huhmarista lähdettiin itse kukin valmistautumaan jouluun ja odottelemaan tulevan vuoden toimintoja. Värtsiläisten Seura kokoontuu seuraavan kerran huastelemmaan 14. tammikuuta 2015 Ortodoksisessa kulttuurikeskuksessa.

Johtokunnalle voi esittää seuran toimintaan liittyviä ehdotuksi/toivomuksia suoraan johtokunnan jäsenille http://www.vartsilaistenseura.fi/yhteystiedot
tai seuran nettisivulla olevan palauteruudun kautta. http://www.vartsilaistenseura.fi/yhteystiedot/palautelomake

Joulurauhaa Värtsin lukijoille !

1 comment for “Jouluaterialla Huhmarissa

  1. Tulipa elävästi mieleen kun tätä kyseistä runoa lausuin Patsolan koululla, oli koulujen väliset kilpailut.Siitä toinen palkinto tuli, kirja nimeltä Marjaana Madagaskarilla. Nyt en kokonaan muista runoa, mutta alkua vähän. Hyvää Joulun odotusta vaan kaikille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *