Ekogrilli

ekogrilliKylmänä pikkukesänä, siis ennen Juhannusta meinasi usko kesän tuloon loppua. Nyt on uskottava, että kesä on tullut kun syksyn merkkejäkin on jo ilmassa. Nyt on päästy maistamaan auringon paisteen lisäksi monenlaisia kesäherkkuja. Mainosmiehet tyrkyttävät aina jotain uutta. Mitä kevyempää, luomumpaa tai ekompaa sen parempi. Olen päättänyt, että en lähde juoksemaan noitten mainosmiesten mielen mukaan. Kun olen löytänyt mieleisen grillimakkaran niin se on siinä. Sitä en vaihda. Eikä se ole kevytmakkara.

Kesken kesähelteen palasi mieleen grillauspuuhat eräällä kesäleirillä vuosia sitten.

Käytöstä poistettu satelliittiantenni nojaili toimettomana leirialueen rakennuksen seinään. Lautasen ohi kävellessä tuntui selvästi auringon lämpö hohtavan lautasesta päin.. Poikaporukassa alkoi heti heräillä kesäisiä suunnitelmia. Saisikohan siitä tehtyä jotain tähellistä jos vähän parantelisi.. Aluksi liimailtiin foliosta kalvo lautasen pintaan. Johan alkoi hiki tulla antennin edessä käyskennellessä. Saisikohan tästä saunan, joku mietti. Periaatteessa kyllä, mutta kun saunoja istuisi hikisimmässä kohtaa niin hän varjostaisi samalla lämmittimen ja löyly loppuisi. Ei hyvä.

Joku ehdotti grillin tekoa. Lainattiin jääkaapista ritilä ja sidottiin se jollain tavalla kiinni lautaseen ja siihen paketti grillimakkaroita. Huom, kevytmakkaroita ei ollut silloin vielä keksitty. Epäilijöitä alkoi kerääntymään ympärille ja vetoja lyötiin puolesta ja vastaan. Lämpiääkö vai eikö lämpiä. Ei mennyt montakaan minuuttia kun rasvan tirinä alkoi kuulua makkaroista. Ekogrilli oli keksitty. Tässä oli jotain sellaista uutta ja ihmeellistä, jonka saattaisin hyväksyä. Pitäisi vain jatkaa kehittelyä, että se toimisi myös pilkkireissulla pilvisinä päivinä.

Varoitus
Jos joku tahtoo kokeilla tällaista grilliä niin se on erittäin vaarallinen. Onhan se lautasen kokoinen “suurennuslasi” ja polttaa minkä tahansa mikä osuu polttopisteeseen.

Share

8 comments for “Ekogrilli

  1. They have these all over China and Tibet… great for boiling the kettle for tea… :O)

  2. Liekö Alpoaatos kehitellyt ekogrilliään
    samoihin aikoihin kun Aku Ankassa alkoi
    ilmestyä sarjakuvahahmo Pelle Peloton
    jolla oli apurina Pikku Apulainen, robotti jolla
    oli päässään hehkulamppu….

    *
    Nuoruudessani tytöt laittoivat alumiinipaperia
    leukansa alle ja sitten naama aurinkoon päin
    ruskettumaan.
    Jonkin sortin ekogrillausta sekin.

  3. Alpon kertoma grillin idea on käynyt ajatuksissani mutta alustana vanha muuripata. Sen sisäpinnan vuoraus alumiinifoliolla ja uskoisin sen toimivan aivan kuin Alpo kertoo. Ongelmana on ollut padan puuttuminen ja muutenkin kuin siinä vanhassa vitsissä vihtahousun sijoilta. Silloin kun on foliota ei ole pataa ja päin vastoin.

    Jos joku tekee tuollaisen niin se on peitettävä aurinkosuojalla silloin kun sitä ei käytetä. Saksasta tosi tapaus, mies oli hankkinut sotamuistoksi ilmatorjunnassa käytetyn valonheittimen ja sioittanut sen puutarhaansa. Erään kerran sitä valonheittimen peiliä oli käännetty siten, että se heijasti auringon säteet ihmisen korkeudelle. Talon rouva kulki siitä peilin ohitse säteen läpi ja hänen vaatteensa syttyivät palamaan heijastuskuumuudesta.

  4. Googlaamalla esim “Aurinkokeitin” tai “aurinkogrilli” löytyy mielenkiintoisia ratkaisuja. Helpoimmalta näyttää muuripadan muotoinen lautanen siellä missä aurinko paistaa ylhäältä päin. Lautanen vain maahan kuin pesuvati ikään ja keittokattila pikku telineelle siihen päälle. Varmasti kiehuu.

    Eräs suomalainen kokeili talvipakkasella ja totesi mustan kattilan olevan paras astia. Musta valurautapannu on myös hyvä.
    http://www.saasto.fi/aurinkogrilli/

  5. Jospa laittaisi kuperan puolen kohti aurinkoa, niin silloin kovera puoli keräisi varjot samaan pisteeseen, jossa olisi ihan pimeää ja kylmää.

    Täten retkimakkara säilyisi hyvin, kunnes sitten kääntäisi paistoajaksi toisinpäin.

    Parempi olisi tietysti testata vasta keskimääräisen sään vallitessa eli ensimmäinen huhtikuuta.

  6. Voi, tätä ajatuksen lentoa helteestä huolimatta!

  7. Minulla oli tarkoitus suunnata helteiset aivosolut,tätä aurinkogrilliä välikätenä käyttäen, miettimään auringon lämmön hyötykäyttöä ruoan valmistukseen.

    Monissa maissa aurinkokeitin normaalissa käytössä. Suomestakin on viety Keniaan autokuormallinen aurinkokeittimiä. Nyt he valmistavat niitä itse.

    Kuka muistaa vielä isoäitien ajalta “heinälaatikon”. Siinähän valmistettiin ruokia silloin kun sähköä ei ollut tai se oli kallista. Nyt kun sähkö on meillä “halpaa” niin sitä voi tuhlata. Ilmaista (aurinko) -energiaa ei tarvitse käyttää.
    Alpo

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *