Klikkaan ja tykkään

lokkeja

Nyt minä sen tein, liityin Facebookiin. Kuulin jostain, että Pälkjärvellä on oma suljettu ryhmä siellä. Sinne siis. Sain kyseltyäni sähköpostiini pitkän numerosarjan, jota klikkaamalla olin osa kautta maailman vellovaa, valloittavaa Facebookin tykkääjäryhmää. Pälkjärvi- ryhmään pääseminen edellytti tietenkin myös henkilökohtaisen tilin avaamisen. Siellä voi jakaa ajatuksensa koko maailman kanssa. Se yhdistää ystäviä, sukulaisia ja lapsuuden aikaisia tuttuja.

Ensimmäisten kaveriehdokkaiden joukossa kone ehdotti Ruotsissa asuvaa sukulaistani mukanaan pitkä rivi ruotsalaisia nimiä. Sitten oli vuorossa ex- miniäni kauniiksi pyntättynä. Mistä tämä masina kaiken tietää? No, esitin heille kavereiksi ryhtymisen. Ei mennyt kuin muutama tunti, ja anoin jo ex- miniälle Facebookissa lapsen hoitoon liittyviä ohjeita, tosin siellä yksityisviestien puolella.

On myönnettävä, että tämä Facebook on jossain asioissa ihan kätevä yhteydenpitoväline. Ihmisiin saa yhteyden tämän avulla minne päin maailmaa tahansa. Pälkjärvi- ryhmään pääsy antoi odottaa, joten sitä odotellessani ehdin kirjautua osaksi ”Juuret rajantakaisessa, kauniissa Karjalassa”, ”Karjalaiset nimet” sivustolle ja ”Sortavala kuvina.” Pääsin heti klikkaamaan ja tykkäämään tutun oloisten ihmisten viestejä ja toinen toistaan kauniimpia valokuvia. Voi sitä kaipauksen määrää! Huomasin, että jo toisen ja kolmannen polvet ”evakotkin” kaipaavat juuriaan ja etsivät sukujaan. Ihmisten ikävä näyttää olevan sukupolvien mittainen perinneikävä. Taas tykkäsin. Sivuilla oli paljon mielenkiintoista nähtävää, joten mietin, kuinka aikani riittää kaiken lukemiseen ja katsomiseen. Ei se riitä.

Facebookissa piilee epäilemättä myös vaaransa; Onko kaikki yhteydet otetun riskin arvoisia? Olenko ihan luuseri ilman profiilia ja ilman vähintään sataa kaveria? Pitääkö minun kuulua massaan, jossa kuitenkin pyrin olemaan esillä yksilönä? Hakkereille naamakirja tarjoaa erinomaisen työmaan. Lasten kaveripiiriä tulisi jonkun aikuisen seurata koko ajan.
Pahimmassa tapauksessa jotkut ihmiset ovat menettäneet työpaikkansa päivityksien ja julkisten viestien vuoksi. Nämä ongelmat tulisi tiedostaa. Kaikki ei ole julkista.
Jo parissa päivässä sain kokea, miltä tuntuu vaihtaa puhelimen ja sähköpostin lisäksi perheenjäsenten ja suvun kanssa kuulumisia Facebookissa. Sain tietää heidän matkoistaan, lomasuunnitelmistaan, näyttävistä kahvi- ja ruokakattauksista, harrastuksista jopa hyvin henkilökohtaisiinkin asioihin liittyvään. Sain tykätä. Minustakin tykättiin.
Olisiko tässä Facebookiin liittymisessä uutuudenviehätystäkin? Kauanko jaksan olla päivittämässä omaa naamakirjaani? Esittelenkö uuden kampauksen, asun tai muun elämäntilanteen? Vaikka perheeseen ja sukuun kuuluvat henkilöt kommentoivat tekemisiäni Facebookissa, niin mikään ei korvaa kuitenkaan henkilökohtaisia tapaamisia ja keskusteluja.
Entä sitten, kun Facebookiin kuuluva henkilö kuolee? Jääkö Facebook vain jatkamaan omaa elämäänsä täältä ikuisuuteen?

Maija- Liisa

Linkit jutussa mainittuihin facebook sivuihin

5 comments for “Klikkaan ja tykkään

  1. face on minusta semmonen paikka jossa vain tykätään

  2. Minä en ymmärrä tuota ”tykkäämistä” ollenkaan. Kyllä minä tykkäämisestä tykkään, mutta tuota en ymmärrä. Jos se ei tarkoita oikeasti tykkäämistyä niin pitäisi keksiä asialle sopivampi nimi. Joskus oli myynnissä T-paitoja, joiden selässä luki ”Rakasta minua nyt, vältä ruuhkaa”. Siinä oli selvä ajatus. Harmi kun ei tullut ostettua paitaa.

    Tuo ”tykkääminen” on työnnetty joka paikkaan. Selasin umpimähkään uutisia. ”Autolle tehty ilkivaltaa… Renkaat viilletty puhki ja autoa naarmutettu..” Ja uutisen alla ”Kolme tykkää tästä.

    Kun Kontiorannan varuskunta lopetettiin niin vaikka kuinka moni ”tykkäsi tästä”

  3. Alpon kommentin jälkeen voi varmaan sanoa, että
    Lissu Kaivolehto on teettänyt valokuvistaan Ystävälle-
    nimisen kirjan. Kirjan tekstit ovat Jyrki Laineen kirjasta
    ”Pieniä sanoja ystävälle.” Tässä lainaus; ”Tämä meidän
    ystävyytemme, se on kuin lahja, sitä ei tarvitse ansaita,
    jos pitäisi ansaita, palkka se olisi, eikä ystävyys.
    Jos ystävyys pitäisi hankkia teoilla, saalis se silloin
    olisi.”

    Lopputuloksena on erinomainen kirja, joka tulee otettua
    käteen useammin kuin yhden kerran. Hienoa!

  4. Mistähän sitä kirjaa saisi?
    Onko se omakustanne?
    Sitten varmaan pitäisi saada
    osoite, mistä voi ostaa.

  5. Jouko, kysymys on Ifolor-kuvakirjoista, joita värkkään ilokseni milloin mistäkin aiheesta; lapsenlapsista, matkoista,tapahtumista jne.

    Tuon Maija-Liisan mainitseman Ystävälle, tein lahjakirjaksi muutamaa ystävääni ajatellen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *