Konstit oli monet kun kansa ennen vaivojaan paransi

Tämä talvikausi on kulunut monen perheen ja yksityisenkin ihmisen kohdalla ”potiessa”. On ollut mahatautia, kuumeilua, yskää, nuhaa ja ties mitä. Kuka kertoo mistä tämä jokavuotinen ketjureaktio saa alkunsa? Onko yksi syy ruoka- ym. tuotteissa käytettyjen lisäaineiden? Kuka selittäisi kansantajuisesti meille kuluttajille, mitä lisäaineita ja miksi käytetään esimerkiksi leipään ja maitoon, ja mitenkä ne vaikuttavat ihmiseen henkisesti ja ruumiillisesti?
Nykyisin on paljon laktoosi-intoleranssia ja keliakiaa. Omalta kohdaltani tiedän, kun äitini sai totutella uuteen ruokavalioon 89-vuotiaana. ”En mie aijo tästä murhetta kantoo”, kertoo äitini sopeutumisesta ja valoisasta luonteenlaadusta.
Entäpäs nämä allergiset ihottumat. On sorttia jos jonkinmoista, eikä kaikkiin taida löytyä vieläkään parannuskeinoa. Itse sain aikoinaan jo noin 40 vuotta sitten pahaan kutisevaan ihottumaani lääkärin reseptillä arsenikkiliuosta, joka lopultakin auttoi. Ohje oli lasillinen vettä ja siihen ensin yksi tippa, seuraavana päivänä kaksi tippaa jne. aina 16 tippaan saakka. Siitä takaisin päivittäin yhteen tippaan. Lääkekierto kesti yli kuukauden, mutta veret puhdistuivat ja ihottuma hävisi – toivottavasta ikiajoiksi. Mahdetaankohan tänä päivänä määrätä näin ”ätäkkää” lääkitystä? Pelottavan näköinen pullo on pääkallon kuvineen lääkekaapissa.
Lapsuudessani ihosairauksiin kuuluivat erilaiset rokot niin kuin nytkin. Eipä niihin kummoisia lääkkeitä ollut. Kiusallista syyhytautia liikkui silloin tällöin. Yksi kun sen koululuokassa sai, niin kohta pääsivät kaikki muutkin raapimisen makuun. Jonkunlaisella ruskealla mönjällä voideltiin niin että ihokin tuli samanväriseksi.
Hammassärkyyn olivat avut vähissä. Niistä olivat hermopulveri ja -pumpuli yleisimmät. Hierottiin myös peukalon ja etusormen välistä aluetta. Ennakoiko se jo silloin ennen sotia akuhierontaa?
Odottaessani ensimmäistä lastani koin taas kerran mieletöntä hammassärkyä. Niinpä aviomies lähti soittamaan 14 kilometrin päässä olleelle silloiselle Tohmajärven kunnanlääkäri Ruuskaselle, että mitä tehdään. ”Tuohan tänne niin mie puukolla sohasen”. Eipä sohaissut, kun sai kuulla synnytyksen olevan melkein käsillä. Haudottiin kuumavesipullolla ja lopulta paha pääsi pois hammasjuuresta.
Korvasärkyä on nykyisellään valtavasti ja korvakäytävän puhkaiseminen on hoitomuotoina niitä ykkösiä. Mitä useammin puhkaistaan, sen huonommin käy lapsen kuulolle. On omakohtaistakin kokemusta asiassa. Ennen vanhaan lapsen korvakipuun – omaanikin – puhallettiin tupakan savua. Lääke mikä lääke! Muuten ruukkukukkien tuholaisiin auttoi myös ”Jymy” piipputupakka. Sitä vain mullan sekaan, niin johan pysyivät ötökät loitolla. Nythän sitä ”Jymyä” ei liene enää saatavissa.
Lapamato taitaa olla nykyisellään jo melkein voitettu kanta. Kiitos ”Mato Allille” – entiselle kansanedustaja Alli Vaittinen-Kuikalle – ja hänen mahtavalle kampanjalleen.
”Raaka kala, paha pala” sanottiin, mutta silti sitä syötiin paljon. Siitäkö lie johtunut, että matoja ilmeni lapsillakin runsaasti. Olin varmaan vasta kolmivuotias, kun isäni kieputti ensimmäisen lapamatoni tikun ympärille. Mikä huuto ja järkytys pikkutytölle! Kuulemani mukaan aito luonnon lääke vaivaan oli viinirypäleet. Illalla piti tyhjään vatsaan syödä kilo rypäleitä ja aamulla madot tulivat ulos ”holin kolii”. Uskokoon ken tahtoo, mutta monellakohan oli silloin varaa sellaiseen matokuuriin? Koposen ja Filisin kapselit, kera risiiniöljyn tekivät varman tuloksen ja ehkäpä halvemmankin. Ystäväni terveydenhoitaja Liisa Sivonen kertoo mato-operaation aikana mitanneensa kuusi metriä pitkän lapamadon!
Muihin mahavaivoihin käytettiin veteen sekoitettuna mm. Sievettä, joka on typpihapon kansanomainen nimitys. Melkoista myrkkyä sisuskaluille. Kipeään hampaaseenkin tupattiin tätä Sievettä tulitikun päällä raakana. Särky lähti, vaan polte jäi! Känsiin sitä myös käytettiin.
Valkoista sinkkipastaa voideltiin mm. rupiin ja varvasväli haavautumiin. Muistan itsekin kuinka nopeasti tuo salva kuivatti kipeän paikan. Oma ”pissa” lienee ollut lähin, halvin ja paraskin hoitomuoto monenlaisiin haavoihin ja varvassienen hoitoon.

Pellavan parantavasta voimasta olen jo aiemmin kirjoittanut. Haavakääreenä lienee pellavakääre ollut ominaisuuksiltaan ylivertainen.
Kamferitippoja – tuota monipuolista lääkettä käytetään vielä tänäkin päivänä. Kun olin lapsi, sitä annettiin maitoon sekoitettuna mitä moninaisimpiin vaivoihin. Menee se sokeripalaan tiputettuna vieläkin.
Suolaa pidetään nykyään terveydelle vaarallisena kaikin tavoin. Kuitenkin ennen vanhaan parannettiin kurkkukipua juuri suolavedellä kurlaamalla. Tänä päivänä käytän suolavettä hieman toisenlaiseen tarkoitukseen. Minulla on ollut vuosikymmeniä ns. limakurkku, joka on varsinkin talvisin erittäin hankala. Sain entiseltä kurkkulääkäriltäni neuvon; yksi teelusikallinen suolaa lasilliseen haaleaa vettä. Liuos vedetään nenän kautta suuhun. Kaadan suolavettä vähän kerrallaan kämmenelle ja vedän siitä sitten nenään. Kyllä se auttaa, vaikka muuten on hankala toteuttaa.
Päänsärkyä ei taidettu reilut 50 vuotta sitten juurikaan tuntea. Useista haastattelemistani ihmisistä kukaan ei muistanut poteneensa tai kuulleensa ”päänpakotuksesta”. Ystävältäni Arvilta, kiitokset taas Onttolaan päin, sain kuulla särkyjä – päänkin – parannellun ”pirun paskalla”, jota sanottiin ”pirun pihkaksikin”. Lääke valmistettiin tinktuurasta ja kumihartsista. Paljon kiitoksia arvokkaista tiedoista Vanhaan Apteekkiin. Tätä jännittävän nimistä lääkettä ei liene enää saatavana. Arvi ystäväni kertoi tähän aiheeseen sopivan hauskan tositapahtuman, joka tulkoon tässä kerrottua. Kauan sitten, ennen sotia asteli eräs isäntä Värtsilän Apteekkiin ostamaan ”pirun paskoo”. ”Eikös saatanan välttäis”, kuului apteekkarin humoristinen vastaus.
Kuumeilua hoidettiin enimmäkseen vietävän pahanmakuisella kuumepulverilla, kylmillä kääreillä ja tietenkin kamferitipoilla. Yskää hoidettiin taas mm. pikiöljyllä maitoon sekoitettuna. Tervavettä käytettiin samaan tarkoitukseen.
Noin vuonna 1930 oli Värtsilässä paha hinkuyskäepidemia, johon minäkin 4-vuotiaana sairastuin. Kuuma sipulimaito oli parasta lääkettä siihen tautiin. Maitoa en juo vieläkään ja sipuli on saanut minusta ystävän vasta muutamia vuosia sitten. Jatkosodan aikaan kesällä 1943 sain oikein ”hevosyskän”, jota työpaikkani asiakkaat eivät hyväksyneet alkuunkaan. Menin silloisen lääkärimme Airolan vastaanotolle. ”Ryvittäkö yskän pois vai annanko lääkettä?. Minä se kun otan yskänlääkettä, niin olen vähän aikaa tokkurassa. Teille en voi sellaista antaa”. No, sain kitkeränmakuista lääkesekoitusta, jolla pääsin vaivasta nopeasti eroon. Valmiit ns. patenttilääkkeet tulivat apteekkeihin vasta myöhemmin.
Luumätä oli ennen sotia erikoisen vaikeasti parannettava tauti, kun penisilliini ei ollut vielä käytössä. Sen hoidossa käytettiin ”kotikonsteja”, joista ei puutu arkaluonteisiakaan piirteitä. Liisa Sivosen isä oli sairastanut luumädän elämänsä aikana kolme kertaa, ensimmäisen 7-vuotiaana. Pojalle oli luettu jo kuolemantuomio, kun muuan naisihminen oli antanut neuvon. Puhtaaseen pumpuliriepuun kuukautisverta ja riepu märkivään haavaan. Tällä hoidolla ihme tapahtui ja poika parani. Toinen sairastuminen päälle kolmikymppisenä ja hoito kuten edellä. Kolmas kerta lähes 80-vuotiaana oli hoidettu jo sairaalassa penisilliinillä.
Yksipuolisista työasennoista aiheutuu monenlaisia vaivoja. Kautta aikain niitä on parannettu hieronnalla. Nykyisin sitä tekevät enimmäkseen monenlaiset hoitolaitokset, mutta ennen vanhaan turvauduttiin kotihierojien taitaviin käsiin. Tiedettiin toki kotikonstejakin. Lasten mielipuuhaa oli ”polkea” isän tai ukin selkää. Hierottava mahalleen ja lapsi polvillaan selän päälle painelemaan. Kuka kieltäisi tänäkin päivänä kokeilemasta sellaista hierontaa?
Sallittakoon tähän pieni muistelus. Talvisodan jälkeen asui evakkotalomme naapurissa pikkumökissään leski Leena Hakulinen – iloinen ja pyöreä hieroja- ja kupparimummo. Oikea kylän tohtori. Muuttanut ”tuon ilmaisiin” jo kauan sitten. Hevoskyydillä haettiin aina naapurikyliin asti tekemään ihmisiä terveiksi. Kävin mielelläni kuuntelemassa Lienan mukavia tarinoita. Kerran hän näytti minulle kookasta sinertävää pulloa. Sen kyljessä luki Silvicrin. Se oli vahvaa rikille tuoksuvaa hilseenpoistoainetta. ”Mie se ostin Tohmajärveltä tämmöstä nuamavoijetta, tämä se vasta hyvvee tekköö” ja sipaisi samalla pullosta aimo annoksen kasvoihinsa.
Hakulisen Liena hoiti kuppauksen oikeilla sarvilla lämpimässä saunassa. Nykykupparit hoitavat homman ns. imukuppisarvilla. Hyvin veri juoksee niilläkin. Jalat ovat kuin uudet sellaisen hoitokuurin jälkeen. Ihan hyvä kokemus!
Oli vielä eräs hoitomuoto, jota enää tuskin tunnetaankaan, nimittäin suoneniskentä. Kerronpa omakohtaisen kokemuksen. Evakkotaloomme tuli Järventauksen kylästä Voutilaisen niminen arvonsa tunteva isäntämies suoneniskentään. Katselin vierestä, kun tärkeä toimitus alkoi. Isku renkipojan nilkkaan suoneniskentäveitsellä ja veri alkoi suihkuta vieressä olevaan pesuvatiin. No, se katselu minulle riittikin. Suonta on kuulemma isketty jopa otsastakin, kuten koulutoverini Oiva Sahlsten kertoi isälleen tehdyn. Sopii miettiä oliko apua vaikkapa päänsärkyyn? Kiitän Oivaa, että sain käydä kuvaamassa tuota arvokasta toistasataa vuotta vanhaa linkkuveistä, joka perintökaluna on jo viidennen sukupolven hallussa. Veitsen keskimmäinen terä on tavallinen veitsi, toisella terällä, jossa on koukku päässä, puhdistettiin hevosen kavioita ja kolmannella terällä iskettiin suonta. Veitsen valmistajan nimi Heinz erottuu juuri ja juuri. Viittaisiko se saksalaiseen alkuperään?

xx

Erityinen suoneniskentäterä näkyy tässä vanhassa linkkuveitsessä alhaalla. Keskellä tavallinen veitsi ja ylhäällä hevosen kavioiden puhdistamista varten tarkoitettu terä. Kaikki silloisina aikoina tarpeelliset työkalut kätevästi samassa.

Jos entisaikaan osattiin iskeä suonta ja laskea verta, taidettiin myös verensyöksyn tyrehdyttäminen. Sodan aikana eleli Enon maaseudulla nuori perhe. Perheen isä joutui tekemään raskasta työtä ja eräänä päivänä hän sai verensyöksyn. Vaiva meni aluksi ohi levolla, mutta työssä se uusiutui. Vaivaa hoidettiin levon lisäksi suolalla ja jääpusseilla, mutta ne auttoivat vain vähäksi aikaa. Viidennellä kerralla verensyöksy oli voimakas, puoli pesuvadillista yhtä mittaa. Perheen isän hengenlähtö oli hiuskarvan varassa.
Jostakin oli saatu tietää, että salolla noin viiden kilometrin päässä asui mies – verenseisauttaja. Niinpä lähdettiin pikaisesti yöllä hänen luokseen apua hakemaan. Tuskin avunhakija oli ehtinyt kertoa asiansa, kun parantaja totesi ykskantaan ”Asia on jo hoijettu”. Verensyöksyt loppuivat siihen paikkaan ja potilas eli korkeaan ikään muistona vain arpeutuma keuhkon kärjessä. Tämä on miehen tyttären kertomana totta eikä tarua.
No niin, suunnilleen tähän tapaan sitä ennen vanhaan meneteltiin, kun hoidettiin ihmisiä terveiksi. Vanhaan aikaan ja nykyiseenkin kuuluivat monenlaiset rohtoyrtit ensisijaisesti kaikenlaiseen terveydenhoitoon. Ajatellaanpa vaikka nykyisin hyvin menestyviä terveyskauppoja!
”Vaan se onkin jo kokonaan toinen juttu”, kuten muuan ”Kiplinki” kuului sanoneen joskus kauan sitten.
Hilkka Partanen

Share

4 comments for “Konstit oli monet kun kansa ennen vaivojaan paransi

  1. Mielenkiintoinen ja mukava tarina Hilkka,kiitos jakamisesta.Sinulle on tarinoita,kokemusta ja viisautta tarttunut mukaan matkasi varrelta.

    Tuo Heinz linkkuveitsi lienee amerikkalainen.Heinz on nimestään huolimatta jenkkiläinen tavaramerkki.
    Olisiko tuo suoneniskuterä alkujaan tarkoitettu säilykepurkin avaamiseen?Vai oliko sata vuotta sitten säilykepurkkeja?
    Ajattelin että Heinz olisi tehnyt armeijalle sotilaiden tarpeisiin tuon työkalun,kuten myöhemmin tunnettu sveitsiläinen linkkarinvalmistaja.

  2. Mummoni oli kansanparantaja, joten monet näistä
    kertomuksen parannuskeinoista ovat lapsuudesta tuttuja.

    Silloin ei vielä puhuttu akupunktiosta mitään, mutta
    hierojat tiesivät ne akupisteet, lieneekö niillä ollut
    joku kansanomainen nimi? Minulla on niitä kupparinsarvia
    vielä tallessa.

  3. Luin mielenkiinnolla juttusi. Sipulimaito oli minustakin suorastaan kuvottavaa. Samoin kalanmaksaöljy niin terveellistä ja hyödyllistä kuin sen ottaminen olikin. Mikähän vaikutus mikstuuralla oli? Muisten että mummot sitäkin ottivat johonkin vaivaan?

  4. Pihkavoide erittäin hyvä haavojen hoidossa. Väitöskirja tehty aiheesta. Haavahoitajana toimiessani sain monet haavat paranemaan sillä. Lapsena laitoin piharatamon lehden haavan päälle, verenvuoto tyrehtyi. Raparperin lehti kertoman mukaan peräpukamille hyvä parannuskeino. Kyllä luonto hoitaa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *