Taidetta vai töhryä?

Nuorena ollessani kaiversin joitakin kertoja nimikirjaimeni valkoiseen koivun kylkeen. Lienee siihen myöhemmin ilmaantuneet viereen toisenkin henkilön nimikirjaimet. Se oli silloin. Jos eläisin nuoruuttani tässä ajassa, olisinkohan maalannut graffiteja tai taiteillut tageja? En tiedä.

313_1397

Graffitit määritellään joko taiteeksi tai pelkiksi töhryiksi. Kaupungilla kävellessäni saatan jäädä katsomaan särmikästä graffitia jossakin betoniseinässä tai alikulkutunnelissa, joita on otettu taidekäyttöön. Nuorisolla on tarve saada nimimerkkinsä näkyviin. Kaupungeissa riittää yleisöä ihmettelemään seinille ilmestyvää taidesuuntausta, jota toteutetaan spray- maalein ja tussein. Maalausalustaksi kelpaa hyvin karuinkin betoniseinä, jopa kivi ja asfaltti.

Aluksi tämä anarkistinen mielenilmaus ei ollut juuri kenenkään kontrollissa. Se oli töhryä ja toimintaa, jolloin sotkettiin kulkuneuvojen kylkiä, istuimia, talojen seiniä jne. Käytettiin maaleja, jotka jäivät hyvin kiinni. Sotkujen puhdistaminen maksaa paljon. Vartijoita yleisissä tiloissa täytyi myös lisätä estämään kuluja ja harmeja.

IMG_1783

Tämä kontrollivapaa taidemuoto sattui syntymään juuri kaupungeissa, joissa kilpaillaan ihmisten oikeudesta käytettävissä olevaan tilaan. Ei ole ollut tarkoitus, että kaikki kaupunkilaiset saavat näkyä. Samalla kun graffiteja vainotaan, saa vapaana olevaa seinätilaa ostaa kalliilla rahalla erilaiseen mainoskäyttöön. Kaupungit täyttyvät mainoksista.

Graffiteista tuli riesa, johon täytyi keksiä ratkaisu. Niinpä avuksi tulivat taideseinät, joihin jokainen saa halutessaan käydä maalaamassa oman graffitinsa. Taidokas työ vaatii hyvän lopputuloksen takaamiseksi ennakkosuunnitelman kuvioineen ja väreineen, vain siten se tarjoaa katsojallekin taidenautinnon. Se, että edes vähän mietitään, mitä maalataan ja mihin. Kannattako maalata paikkoihin, josta teos pestään pian pois? Näiden taideseinien ja luvallisten betoniseinien tulo on vähentänyt varmaan julkisten paikkojen ja kulkuneuvojen töhrimistä. Vain sallittuihin paikkoihin laadukasta maalaamista. Toivottavasti näin on. Taideseinät saivat myönteisen vastaanoton.

376_7611

Ikäihmisille graffiti on yleensä sama kuin käsittämätön töhry jossain uuden ostarin seinässä. Tai että otetaan katutaiteen käyttöön mitä merkillisimpiä paikkoja. Katutaide liitetään nuoruuteen. Jossain vaiheessa elämää ikääntyvälle ihmiselle ei pidetä enää sopivana harrastuksena graffitien maalausta. Meitä riistetään! Nyt kun graffitit ja taideseinät ovat saaneet hyväksyntää, miksi emme museokäynnin sijaan jäisi maalaamaan tauluja museon seinien ulkopuolelle?

Maija- Liisa

Kuvat: Lissu Kaivolehto

 

5 comments for “Taidetta vai töhryä?

  1. Monen mielipide muuttuu siinä vaiheessa kun maalaus ilmestyy oman auton kylkeen. Tai omakotitalon seinään.
    Ilkivalta on ilkivaltaa oli se sitten minkänäköistä tahansa.

  2. Maalla näitä harvemmin näkee. Mutta jos tarkkana luonnossa kulkee, näkee karveen tekemiä tageja kivien kupeissa, jäkälän kuviottamaia puun runkoja ja sinitaivaan alati vaihtuvia pilvigraffitteja.

  3. Vuosia sitten matkustimme Sardiniaan ja siellä tehtyjen retkien yhteydessä poikkesimme erääseen pikkukaupunkiin, jossa talojen
    seiniä koristivat lukuisat seinämaalaukset. Kerrotaan, että ne
    maalaukset pelastivat kaupungin rahatilanteen. Tieto kaupungin
    maalauksista levisi,ja turistien tulva kaupunkiin toi rahaa
    kaupungin kassaan. Ehtona kuvien maalaamiselle oli se, että niiden tuli kuvata Sardinian ja sen kaupungin menneisyyttä.

  4. Harmi kun kerkisivät rikkoa Berliinin muurin. Siihenkin olisi mahtunut vaikkapa taidetta. Kiinassakin olisi kohtalaisen pitkä muuri. Siihenkin mahtuisi jotain

  5. Joissakin kaupungeissa taideseinistä on tullut jo
    turistinähtävyyksiä, Berliini taitaa olla yksi niistä.

    Myyrmäessä on avattu taideseinä, joka on saanut myönteisen
    vastaanoton. Samaan aikaan taitavat sitä ”Kiinan muuriksi”
    kutsuttua meluvallia poistaa, jossa on ollut paljon maalauksia.

    Joensuussa olen huomannut uuden rakennustyömaan suoja- aitaan
    ilmaantuneen maalauksia. Ovat varmaan luvallisia.

    Auton kylkien ja talon seinien töhriminen on tietenkin
    ilkivaltaa. Nämä Lissun kuvaamat taidokkaasti toteutetut
    graffitit ovat varmaan luvallisilla paikoilla.

    Itse olen maalannut telalla kotini sileää sisäseinää, en
    kyllä lähtisi näiden katutaiteilijoiden kanssa kilpasille.

    Kiitokset Lissulle kuvista!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *