Iltasatu on tärkeä

Wanha kunnon iltasatu puhuttelee
Lumikista prinsessa Arieliin
Iltasatu on läheisyyden osoitus

Disney: Illan tullen, Seitsemän hyvän yön satua, Sanoma Magazines 2014

illantullenEnnen maalaistalossa ei äidillä ollut aikaa iltasatuihin. Iltasadun paikalla oli rukous: ”Levolle laskeun Luojani, armias ole suojani”… Tuli sitten sekin aika, että koulun kirjastosta löytyi luettavaa, jossa oli iltapuhteeksi tekemistä. Kirjoja luettiin joskus taskulampun valossa peiton alla, ettei äiti huomaisi. Mutta paljastihan valon kajo lopulta seikkailujen ahmijan. Muistan kouluajan kirjoista mm. Topeliuksen Välskärin kertomukset, joita opettaja markkinoi heikkohermoisille sopimattomina.

Mutta asiaan. Illan tullen – kirjaan on koottu satuja Disney- hahmoista. Niinpä Lumikki ja kääpiöt kilpailevat siitä, kuka saa Jörön nauramaan. Ja onnistuuhan se lopulta. Prinsessa Ariel, joka on alkujaan merenneito, kaipaa jotakin. Ja kohtahan prinssi Erikillä välähtää. Nimittäin prinsessa tarvitsee sellaisen lahjan, joka ei ole timantteja tai koruja, vaan josta hän tulee todella iloiseksi. Niinpä lähdetään uinnille meren väen luo.

Belle on iltateellä Hirviön kanssa ja kuinkas muuten, hänen pitäisi keksiä unettomuudesta kärsivälle hirviölle unisatu. Monta tarinaa menee hukkaan. Iltapalaakin kokeillaan. Mutta lopulta Belle keksii sadun itsestään hirviöstä ja kohta kuuluukuin vieno ja onnellisesta unesta kertova kuorsaus.

Näiden satujen parissa voi jatkaa tuttuja tarinoita unimaailman puolelle. Hahmot ovat klassikoita, mutta unisadut jatkavat siitä mihin itsessään sadussa on päästy tai kertovat episodi keskeltä satua.

Niin kiire ei isällä tai äidillä saisi olla, että ei ehdi viettää nukahtamishetkeä lapsen kanssa. Lapsi muistaa nämä tuokiot vielä vanhuksena.

1 comment for “Iltasatu on tärkeä

  1. Kun meidän poikamme olivat iltasatu iässä, niin vuorotellen luimme mieheni kanssa iltasatua.
    Monta kertaa mieheni vuorossa ollessa kävi niin, että pojat tulivat kirjan kanssa luokseni ja sanoivat, että isi nukkuu jo :).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *