Nostalgiaa

Oi niitä aikoja !  Tämän maailman muutoksia on joskun vähän vaikea mieltää parempaan päin menemiseksi. Tekee mieli unohtaa menneen ajan puutteet ja murheet ja muistella vain niitä mukavampia  hetkiä.  Pikkasen kaipuuta menneeseen tuli mieleen tästäkin  kuvaan tallentuneesta hetkestä.

xx

Maanpuolustushenkeä ja nostalgiaa.

Nyt kun Kontiorannan varuskunta on lakkautettu, käy entistä harvinaisemmaksi päästä kuulemaan sotilassoittajia näillä tanhuvilla. Maakunnan sotilasmuusikot pitivät jo ajat sitten jäähyväiskonserttinsakin Joen kaupungissa.   Kuvassa näkyvällä paikalla tuskin tullaan näkemään kuvatun kaltaista tilaisuutta.   Oli aika jolloin asevelvollisuusikään tuleville Värtsilän pojille pidettiin kutsunnat  omassa kunnassa.  Soittokunta esiintyi kutsuntatilaisuudessa ja lisäksi tarkoitus lienee ollut esiintyä päivän aiheesta kiinnostuneille kuntalaisille. Ohjelmassa oli jotakin kutsuntapäivään sopivaa sotilaallista ja isänmaallista soitantaa. Rivit olivat ojennuksessa ja messingit kiiltävinä torvien soidessa ja rumpujen kumahdellessa kunnanviraston pihalla. Yleisöä ei tosin paikalla ollut kovin runsaasti. Jos nyt oikein muistan, niin kaksi.

Vaan mitenkäs se nummisuutari Topias nuoruusvuosiaan muistellessa sanoikaan Eskolle, joka sovitteli hartioilleen isänsä vanhaa takkia. ( lyhennelty lainaus pitkähköstä puheenvuorosta)  ”….  silloin olit sinä vasta nyrkin kokoinen …. nyt mahdut hädintuskin tähän samaan hännystakkiin; niin muuttuu mailma, Eskoni.”
Että mitäkö nummisuutarilla on tekemistä  tämän asian kanssa?  No, ei mitään erityistä, mutta näin muuttuu maailma.  Kasvihuonekaasujen lisänä ilmassa on haikeutta ja nostalgiaa.

———————————————————————————————————-

Värtsilän kunnan navetta semmoisena kuin se oli ennen tulipaloa.

Värtsilän kunnan navetta semmoisena kuin se oli ennen tulipaloa v. 1952.

Lue lisää jutusta: Suurpalo Värtsilässä 1951

13 comments for “Nostalgiaa

  1. Sepon puhuttelevan jutun ja kuvan jatkoksi navetta-nostalgiaa. Lukija varmaankin huomaa, että taustalla olevan navetan tiilisen seinän alaosan päällä ennen lautaseinää on vaalea tiiliraita. Kun navetta paloi, niin kunnan tulevaisuususkon ilmentymäksi tehtiin seiniin korotus. Taisivat samaan aikaan vaihtua maatiaslehmätkin ayshire- rotuun. (Epävarmaa luulopuhetta).

    Arppen pihan navetta on hieno esimerkki siitä, ettei alkuperäisestä käytöstä jäänyt rakennus ole joutunut raunioitumaan, niinkuin esimerkiksi yksi rivitalo joen rannassa. Kesäteatteri, kirpputori, huovutuksen työpaja yms. ja jatkohaaveet ovat merkkejä siitä, ettei ole jääty tumput suorina töllistelemään, vaan on taottu, vaikka rauta on aluksi ollut kylmää. Värtsilän Pitäjäyhdistys ja Värtsilän Nuorisoseura ovat tehneet hyvää työtä. Toivotaan voimia uurastajille! Nostalgiasta nostetta Värtsilään!!!

  2. Ravikilpailut oli 1950 luvun alkupuolella Värtsilässä.
    Ajot oli talvella,lähtö siitä navetan päästä suoralta ja
    kääntyminen olikohan Kososen paikkeilla.
    Maali oli lähtöpaikan kohdalla,radan kapeuden takia ei voinut
    juosta kun yksi kerrallaan,parhaan ajan juossut oli voittaja.
    Silloin ei näkynyt lämminverisiä hevosia,mutta katsomossa voi
    jollakin olla lämmitettyä vertä suonissa.
    Näin 60 vuotta sitten VÄRSILÄSSÄ!!

  3. Mekin polvenkorkuisina kipittelimme Uusikylästä raveja seuraamaan, paljain varpain;) Naapurin Henrikki oli hevosensa kanssa kisassa, pitihän häntä tulla kannustamaan.

  4. Mukavia asioita on mukava muistella. Tai ainakin muistella mitä mukavaa niissä oli. Eihän se navetan palokaan liene ollut mukava, mutta meistä pikkupoikasista se oli tosi mukava. Mekin olimme tärkeitä kun juoksutettiin tyhjiä vesisankoja joelle päin. Täydet vesisangot menivät toisessa ketjussa katolle.

  5. Tuo ”nostalgiakuvassa” takana näkyvä entinen kunnan navettarakennus on näköjään herättänyt rakennukseen liittyviä muistikuvia. Lisäsin tekstin perään navetasta vanhan kuvan, jossa se on siinä muodossaan kuin se oli ennen tulipaloa.

  6. Ei ole palon jälkeen rakennettu niin komea kuin entinen.

    Löytäisitkö, Seppo, tai joku muu, sellaisen kuvan, jossa näkyy navetan oikeassa päässä ollut maitolaituri. Se on vielä tallella, ja on keskusteltu sen korjaamista ja siirtämisestä ensiselle paikalleen. Olisihan ihan mukavaa, jos Arppen pihassa olisi msitolaiturikin.

  7. Ompa ollut hieno, ennen paloa! Hyvä on nytkin toki.

  8. Kyllä se vaan on sillä lailla, että ennenvanhaan osattiin rakentaa. Näkyi, että siitä työstä pidettiin ja haluttiin tehdä myös kaunista. Löytyisiköhän mistään Patsolan koulun kuvaa sen alkuperäisessä kuosissä. Olen sen jossain nähnyt ja oli kuulkaas kaunis rakennus.Rakastan opettaja Ojalan lausetta: Mikä kannattaa tedä, kannattaa tehdä kunnolla.

  9. Suomalaisen rakennustekniikan masentavat tulokset ovat kansallinen häpeä. Homeongelmat rakennusteknistä virheistä johtuen ja rakentamisen suorittamiset epäedullisissa sääoloissa aiheuttavat nyt korjauskustannuksia ja sairauksien syntymistä.

    Onko Aaltoyliopistolla väärä nimi?

    Miksi Asuntorannassa upealla paikalla Jänisjoen rannalla seisoo pitkä rivitalo tyhjillään? Onko se todella niin kehnossa kunnossa, ettei kunnan kannalta tehdä mitään sen hyväksi? Vai onko tyhjennettävän Värtsilän tavaramerkki? Minä en oikein ymmärrä, eikö ole mitään tehtävissä. Tyydymmekö vain tumput suorina töllöttämään rakennuksen kohtaloa, vaikka se voisi olla (?) kannattava korjauskohde? Onko rakennuksen tila tutkittu? Jos se on korjauskelpoinen, kunta on velvollinen myymään ostajatarjokkaalle, tietysti sillä edellytyksellä, ettei se joudu huijarin käsiin. Tarjoaisihan se työtäkin työttömille.

    Kannattaa pyörähtää kurkistamassa Valkoisen talon remontoijaa. On saanut olla rauhassa tuholaisilta.

  10. Komee navetta. Katos vaan.. Joko siinä oli peltikatto ennen paloa? Hienot syöksytorvet ja kaikki. Minä kun muistelin, että katolle meni ne pakolliset kaksiosaiset portaat. Vai lieneekö se koskenut vain pärekatollisia rakennuksia.
    Löytyykö Sepolta tietoa tulipalon ajankohdasta, jos vaikka innostuisi katselemaan vanhoja lehtiä kirjaston kätköistä.

    Patsolan koulun (luokka-)kuvia on minullakin.
    Kun vuosi sitten kuljin pururataa niin tein pienen mutkan nähdäkseni Patsolan kotikouluni… Ensimmäiseksi minulta pääsi parkaisu ”kuka taliaivo on uusinut ikkunat.” Kyllä ne rakennus tyyliin sopimattomat ikkunat rumentaa koko rakennuksen.

  11. Kyllä siinä Patsolan koulussa on tehty muutakin ”korjausta” tyyliin kuulumattomasti kuin vain ikkunat. Korjaus tuohon op. Ojalan lauseeseen: Mikä ANSAITSEE tulla… Sävy muuttuu vielä velvoittavampaan suuntaan.

  12. Kaivoin esille Erkki Jormanaisen jutun Värtsistä 27.6.2011 ”Muistatko, että…?” Siinä on asioita, joiden hoitaminen on tainnut jäädä muiden kiireiden vuoksi. Jospa Värtsilän Kotiseutuyhdistys ottaisi sen asialistalleen. Ilmoittaudun mielelläni Jaatisen Matin peräänkuuluttamien talkoolaisten joukkoon, jos saan siihen luvan. Kaatopaikoille en kuitenkaan lähde tonkimaan.

  13. Löytyypäs nyt asiantuntijoita rakennuksille. Mistä vaan löytyisi rahaa?
    No ootellaan, mutta ei sälytetä kaikkea toisten tehtäväksi.
    MirjaSisko

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *