Viikon vaelluksesta neljä päivää ja yötä oli jo takana. Edessä olisi vielä kaksi päivää ja yö. Vanha vaiva miehen nilkassa muistutti olemassaolostaan silloin tällöin. Kipulääkkeitäkin piti napsia tuon tuostakin. Sinä aamuna, melko pian liikkeellelähdon jälkeen, nilkasta oli kuulunut korvinkuultava poksaus. Akillesjännekö katkesi? Kipu oli kova, mutta todellisuus kirpaisi kokeneen vaeltajan sisikuntaa vielä enemmän. Hän tiesi, että sillä jalalla ei kävellä kairasta pois.Tänne on jäätävä siinä toivossa että joku hakee pois. Askeltakaan ei kärsinyt ottaa. On niin nöyryyttävää jäädä toisten armoille.
Yksin tunturissa
Vaellusryhmä, johon mies kuului, auttoi miehen takaisin viime öiseen leiripaikkaan. Siinä olisi valmiita teltan paikkoja ja läheisessä pikku lammessa olisi vettä ja kenties kalaakin. Uuden leiripaikan etsiminen ja raivaaminen tähän kivikkoon veisi tuntikausia aikaa. Joku kantoi miehen rinkan ja toverit taluttivat hänet leiriin.
Miehelle annettiin ensiapu ja teltta pystytettiin uudelleen. Siinä hän saisi odottaa kunnes apua saadaan. Vesipullot täytettiin.
Niin yksin…
Alkuun oli ihan mukava levätä. Väsymystä ja univajetta oli jo ehtinyt kertymäänkin neljän vaellusvuorokauden aikana. Ohuen retkipatjan alla painavat kivet sekä kipu jalassa herättivät tuon tuostakin miettimään milloinkahan apu tulisi. Hän tiesi, että oli jossain Haltiotunturin ja Kilpisjärven välillä. Siis kaukana kaikesta. Aika alkoi käydä pitkäksi. Hän ryömi teltasta ulos, jos vaikka keittäisi Trangialla jonkun keiton. Kaasu oli niin vähissä, että tuskin jaksaisi veden lämmittää. . No, ei hän nälkään kuolisi, söisi keiton kuiviltaan ja hörppäisi veden päälle, hän mietti. Sitäpaitsi maastossa oli runsaasti mustikoita ja variksenmarjoja syötäväksi. Oli orpoa jäädä yksin tunturiin, kun kaikissa koulutuksissa ja ohjeissa on painotettu, ettei ketään jätetä yksin.. Tämä ratkaisu oli kuitenkin hänen oma ehdotus. Eikähän hänellä ollut mitään hengenvaaraa. Hän ei vain pystynyt tänään kävelemään, eikä kait huomenna, mutta kenties sitten syksymmällä…Tämä Lapin kesä on ollut lämpimin miesmuistiin. Nytkin on niin lämmin kuin keskikesällä eikä ole sääskiä. Mikäs täällä on ollessa. Edellisenä yönä oli hienot revontulet.
Hätäpuhelu tunturissa
Ryhmän muu osa jatkoi matkaansa. Matkaa oli vielä paljon jälellä. Huomisillaksi pitäisi ehtiä Kilpisjärvelle koska varhain seuraavana aamuna oli kotimatkalle lähtö. Ylimääräisiä mutkia ei nyt kaivattaisi, mutta tunturiin jätetyn toverin apu on nyt etusijalla. On päästävä soittamaan apua. Vaelletaan sitten vaikka yöllä otsalampun valossa.
Kalottiretti mutkitteli Haltiatunturin ja Kilpisjärven välisissä kuruissa. Niissä notkelmissa ei voinut puhelinta käyttää. Joka tunturilla piti ”kipaista” kokeilemassa olisiko siellä kenttää. Normaali tunturille nousu kesti 2-3 tuntia ja sama aika alas tullessa. Kovinkaan monella tunturilla ei ehtisi päivän aikana ”kipaista”. Siksi oli valittava korkein matkan varrella oleva tunturi.
Puolen päivän maissa saatiinkin yhteys Norjan hätänumeroon. Sekä soittajalla, että hätäkeskuspäivystäjällä oli varsin vaatimaton englannin kielen taito. Vei aikaa saada asia selvitetyksi ja koordinaatit annetuksi Norjaan. Puhelin varoitteli virran loppumisesta minä hetkenä tahansa. Hätäkeskuspäivystäjä ei kuitenkaan antanut lupaa sulkea puhelinta. Vasta sitten kun hätäilmoitus oli välitetty Norjasta Suomen viranomaisille, annettiin lupa sulkea puhelin.
Myöhemmin Suomen viranomaisilta tuli tieto, että tehtävä on vastaanotettu Norjasta ja asiaa hoidetaan nyt Suomen toimesta. Rajavartioston helikopteri oli sattumalta käsivarren Lapissa virkatehtävää suorittamassa. Se hakisi potilaan vasta illalla, koska hänellä ei ollut hengenvaaraa. Asia on nyt ”korkeemmas käres”. Kyllä viranomaiset osaavat täällä hommansa hienosti. Ryhmä jatkoi matkaansa keventynein mielin.
Apu tulee
Aurinko alkoi laskea tunturin taa. Ei tainnut apu tulla tänään. Särkylääkkeet alkavat loppua ja kipu yltyy. Mies torkahti taas ja näki unta. Hän oli lomalennolla jossain etelässä. Lentokoneen tasainen ääni kuului vaimeana. Se oli mukavaa unta eikä siitä olisi halunnut herätä. Hän oli herännyt, mutta piti silmiä kiinni ja tahtoi vielä nauttia unesta kun lentokoneen äänikin vielä kuului unesta. Sitten silmät rävähtivät auki.. äänihän kuuluu ulkoa vaikka hän valvoikin. Sehän ON helikopterin ääni. Se kuulosti aivan taivaalliselta… Mies melkein syöksyi ulos teltasta. Kopteria ei näkynyt, mutta ääni kuului ilmeisesti tunturin toiselta puolelta. Kopteri tuntui kiertelevän kaikki lähiseiudun muut kurut. Mitä se siellä. Tulisi tänne, mies ajatteli. Nyt pitäisi olla merkkisavut tai vesilläliikkujien hätäraketti, mutta sellaista ei ollut. Mies etsi repusta värikkäitä vaatteita sekä vedenkantoastioiksi tarkoitettuja muovikasseja ja levitti niitä maahan merkiksi helikopterille.
Mikä se osoite taas olikaan?
Ryhmä lähestyi tämän vaelluksen viimeistä yöpymispaikkaa. Oli myös saavuttu puhelimen kuuluvuusalueelle. Hätäkeskuksesta soitettiin, että helikopteri ei löydä potilasta. Olisiko paikka ilmoitettu tai ymmärretty väärin. Puhelu yhdistettiin helikopteriin. Verrattiin koordinaatit ja hiukan väärinhän ne oli ymmärretty. Paikka selvitettiin vielä ”selkokielellä” ilman koordinaattien sekamelskaa.
Mies katseli leirin ympäristöä huolestuneena.
Mihinkähän kopteri täällä voi laskeutua kun joka paikassa on suuria kiviä. Helikopteri tuli ja jäi leijumaan kivien yläpuolelle. Lentäjä piti helikopteria paikallaan. Toinen helikopterimies hyppäsi alas ja tarkasti miehen vammat sekä uusi siteen. Potilas työnnettiin ja vedettiin helikopteriin. Rajamies purki teltan ja pakkasi tavarat. Hän tarkasti, ettei mitään jäänyt maahan. Jos teltta ja rinkka mahtuisivat vielä kyytiin niin olisi hyvä. Ellei, niin ne jäisivät tunturiin. Kaikki sopi kuitenkin sisään ja ovetkin saatiin sullottua kiinni. Matkan aikana rajamiehet neuvottelivat puhelimitse muiden viranomaisten kesken jatkotoimista. Mihin asiakas viedään ja miten. Päätettiin, että taksilla Kittilään. Muonio olisi puolivälissä, mutta yöpäivystys on tänään Kittilässä. Taksi tilattiin saman tien, koska sen tulo täällä voi kestää tuntikausia.
Helikopteri vei miehen Kilpisjärvelle Siilastuvan eteen. Siellä oli ruskaretkeläisten linja-auto ja siinä oli miehen ”sivilikamppeet”. Taksi tulisi parin tunnin päästä viemään miehen lääkäriin. Sitä odotellessa oli runsaasti aikaa vaihtaa puhtaat vaatteet ja syödä oikeat sapuskat ravintolasta. Rinkankin sai vaihtaa pikkukassiin. Rahakukkaro piti muistaa ottaa mukaan. Tunturissa sitä ei tarvinnut.
Taksin kyydissä
Taksin kuljettaja oli leppoisa mies. Hänen kanssaan oli mukava vaihtaa ajatuksia. Ja olihan tässä aikaakin. Välillä kuljettaja kysyi, että saisiko hän pitää pikku tauon. Aika harvinaista, että kuljettaja pyytää matkustajalta lupaa tupakkitaukoon. Pidettiin muutamia taukoja ja ihailtiin kirkasta tähtitaivasta. Kuljettaja arveli lääkärin ottavan vastaan vasta aamulla. Että ei tässä niin kiirettä..
Mies torkahteli välillä. Vilkaistuaan taksamittaria hän mietti; jahas, tuli otettua taas viidenkympin tirsat…
Kun Kittilän valot alkoivat näkyä taivaanrannalla niin kello oli kaksi aamuyöllä. Taksamittari lähenteli jo viittasataa euroa. Mies kysyi varovasti, että kelpaako pankkikortti kun ei tullut varattua rahaa tuollaista summaa.. Kuljettaja kertoili leppoisaan sävyyn. Kuule, olet elämäsi aikana maksanut tämän matkan veroina jo moneen kertaan. Nyt maksat vain omavastuun. Alle kaksikymppiä. Kuljettaja antoi vielä tärkeitä neuvoja paluukyydeistä. Bussi lähtee 10.30. Kerkiät varmaan käydä röntgenissäkin. Lentokentän paluukyytejä voit saada edullisesti pitkin päivää.
Lääkärissä
Yöllä vastaanotossa oli todettu, että ensiapu oli hyvin annettu. eikä tapaus ole kiireellinen. Lääkäri otti kairan kulkijan vastaan aamulla kahdeksan maissa. Aivan niinkuin taksimies oli arvellut. Akillesjänne ei ollut katkennut eikä leikkausta tarvinnut tehdä. Ensiluokkaisen hoidon jälkeen mies kerkisi vielä kymmenen linja-autolla paluumatkalle. Koukkasi vain taksin avustamana apteekista kipulääkekuurin ja kioskilta matkalukemista. Bussissa mies mietti, että eihän tämä nyt niin huonosti mennyt.. On kulunut vasta vuorokausi haverista, ja nyt hän jo pääsi lääkäriin. Olisinkohan siellä ”Kotisuomessa” saanut vielä edes aikaa lääkärille.
Siinäpä kiva ja tarkka selostus tapahtumasta.
Ei silti selvinnyt, mikä jalka oli kipeä. Kaiketi reunimmainen, arvaan.
Kiitos Alpo mielenkiintoisesta ja ajatuksia herättävästä matkakertomuksesta.
Kuinkahan olisi mahtanut käydä, jos mies olisi saanut tunturissa sydänkohtauksen tai aivoverenvuodon?
…”Löysin sinut sieltä
tiettömältä tieltä.
Tieltä jolla puhaltaa
saa tuuli jokainen.
Kohtaanko sinut siellä
Neljän Tuulen tiellä?”…
—-
Oneksi henkilöllä jolle haveri
sattui tuntuu olleen erämiestaitoja.
Kuinkahan kävisi jos Äkkinäinen joutuisi
vastaavaan tilanteeseen?
Eihän tämä tarina koske Värtsilää juuri mitenkään, mutta ajattelinpahan tarjota luettavaksi koska siinä on useita opettavaisia elementtejä.
Kertomus perustuu todelliseen tapahtumaan syyskuun puolivälissä Kilpisjärven suunnalla. Vahinko sattui eräälle ryhmämme jäsenelle. Asianosaiset, loukkaantunut sekä hälyttäjä, kertoivat bussissa tulomatkalla nämä tarinansa.
– Paikalliset välimatkat.
Terveyskeskuksiin 200-400 km. Ambulanssin matka ehkä tuplasti pitempi jos se lähtee terveyskeskuksesta. MOnta ambulanssia saattaa olla tyhjänä palaamassa Rovaniemen keikalta.
Pelastushelikopteri Aslakin lähtö on nyt epävarma koska rahat on loppu. Rajan kopterissa on bensaa, mutta tavallisesti se lienee Rovaniemellä.
Oman paikkansa tietäminen. Osoitteista ja tienviitoista on jo hiukan ollutkin puhetta Värtsissä, mutta sijaititiedon tietäminen jossain muualla kuin kotonaan onkin toinen juttu.
Seikkaperäinen matkakertomus opiksi muillekin Lappiin aikoville.
Nuorena miehenä oli tarkoitus lähteä samoilemaan samoihin maisemiin, mutta selkäkipu yllätti ja lääkäri kehotti odottamaan
aikoja parempia. Luettuani kokemuksistasi varmistui, että lääkäri
oli ihan oikeassa. Mukavaa alkutalvea ja toivottavasti jalka on jo paremmassa kunnossa.
Tapio Rautavaara – Neljän tuulen tiellä
http://www.youtube.com/watch?v=O5FJ7s1Xn9Y
Tuosta koordinaattikuvasta jäi teksti pois, valitan.
Tuo kuva on Maanmittauslaitoksen Karttapaikasta otettu erään paikan koordinaatit kolmella eri tavalla ilmaistuna. Siitä pitäisi osata valita oikeat numerot. Omissa GPS laitteissa tai kännyköissä saattaa olla lisää vaihtoehtoja arvailtavaksi.
Kaveri jätettiin yksin, koska hengenvaaraa ei ollut ja jos potilas otettaisiin helikopteriin, niin saattaja jäisi vuorostaan tunturiin yksin.
En esitä kritiikkiä mutta totean vain sen, että kun helikopterit tulivat pelastustoimen käyttöön niin se madalsi kynnystä lähteä vajaakuntoisena tunturiin. Ihmisillä on sellainen käsitys pelastustoimesta ja sen toimivuudesta, jotta ei tarvitse enää käyttää omaa järkeä siihen minne voi mennä ja missä fyysisessä kunnossa. Lehdissä on uutisia eksyneistä jotka odottavat pelastuspartiota ja lähin tie voi olla puolen kilometrin päässä. Tai toisista eksyneistä jotka lähtevät erämaahan retkelle vailla mitään varustusta ei kunnollisia vaatteita ja kenkiä, ei karttaa, ei kompassia, eikä taitoa luonnossa liikkumiseen.
Alpo kertoo kyllä tarinan kivasti ja minusta sen ainoa opetus on siinä, ettei pidä lähteä lapin tunutureille fyysisesti vajaa kuntoisena ja hatunkantotelinekin saisi olla toimivassa kunnossa.
Matkailijan kannattaa olla realistinen oman
kuntonsa ja taitojensa suhteen. Ei pidä ahnehtia
liian pitkiä ja vaikeakulkuisia reittejä kuljettavakseen,
jos ei ole kulkenut sellaisia ennen matkaakaan.
Yksi miettimisen paikka näyttäisi olevan moottorikelkka-
ajeluiden suhteen; Rukalla viime talvena näkyi useita
äkkinäisten kuljettajien käsistä puuhun karanneita
kelkkoja. Ambulansseille riitti töitä.
Hyvin kerrottu tarina. Siihen vielä vähän jännitteitä lipan alta,
niin eikun Metsästys&Kalastus lehden kilpailuun. Tuollaisenaankin
saattavat jutun ottaa Eränkävijään tai sitten Kariston Erämaailmaan. Siinä on todellisuuden tuntu saatu hyvin taiottua.
Eränkävijän kisa on tammi-helmikuussa ja löytyy Metsästys&Kalastus
lehdesta numero 1 tai 2
Jouko !
Tämä on tositapaus eikä vai todentuntuinen. Tällaisia tapauksia sattuu itsekunkin kohdalle onneksi harvoin, joten itselle ja muille opetukseksi kerroin sen.
Yx neuvo vielä vaikkapa ”jännitteeksi” Jos haluat että sinua ei vahingon sattuessa löydetä maastosta, niin pukeudu maaston värsiin vaatteisiin ja varsinkin kesällä yövy vihreissä teltoissa.
No, sattuuhan niitä kriitikollekin virheitä. Elä vedä hernettä
nenään. Hyvää adventtiaikaa!
Kalevilta oikein hyvä näkökanta. Kiitokset.
Joukon ehdotus.. eihän tuo tuhmenpi ajatus ole. Pitäisi vain hankkia lupa noilta asianosaisilta. En tykkää kilpailuista enkä ole kunniankaan kipee, mutta tarinassa olisi kyllä opiksi otettavaa ainesta. Pitää harkita.
Nuo tuntureitten tallaamiset ovat niin rankkoja, että tämän jutun kirjoitus taisi kipeyttää minun polven aivan tönköksi vaikka en ole ulkona käynytkään. Hyvä kun ei sattunut tunturissa, vaan sain koikkelehtia viikonlopun suksisauvojen varassa oman tuvan lattialla.