Harrastamaan

Luulen, että moni aloittaa syksyllä harrastustoiminnan. Kellä se on liikunta, kellä käsityöt ja kellä musiikki, kielet tai vaikkapa rästiin jääneiden kirjojen lukeminen. Näistä aiheista voi antaa tässä lehdessä vinkkejä. Käsitöistä tuli vanhojen kuvien myötä mieleeni korien teko,  villan karstaus, mattojen ym. kutominen.  Laitan tähän muutaman kuvan taitajista, jotka ovat olleet meidän kylän  väkeä joskus muinoin.  Kerropa lisää harrastuksista  ja kirjoittele vaikka kommenttipalstalle.

Taitavissa käsissä syntyy vaikkapa pärekori. Kuva SP

Villa on karstattava ennen kehruuta. Kuva SP

 

Ootellen juttujasi Pusan Mirja

8 comments for “Harrastamaan

  1. Ennen valmiita kudonnaisia,villan käsittelyssä oli todellakin monta työvaihetta. Lapsuudesta ovat tuttuja molempien
    kuvien askareet. Hyviä keksintöjä aikanaan molemmat.
    Koreja valmistetaan nykyäänkin samalla tekniikalla.

  2. Karstoista tuli mieleeni, kuinka muinoin lapsena tienattiin namurahoja. Niillä nurkilla toimi pieni nyrkkipaja, jossa valmistettiin karstoja. Nahkaisiin tai kumisiin(jotka olvat keljuja) alustoihin piti pistellä piikit käsin. Me mukulat saatiin muutama penni aina, kun pisteltiin alunen täyteen piikkejä. Kumisissa meni sormet verille.Alusia (vai mitä ne on nimeltään) haettiin kotiin ja toisia lapsia taisi vanhemmatkin auttaa.Nykyään saisi yrittäjä varmaan syytteen lapsityövoiman käytöstä. Mutta onko se niin paha, jos lapset tekevät jotakin työn tapaista?

  3. Käsityön juhlavuosi 2013 alkaa olla
    lopuillaan. Näissä merkeissä lienee
    järjestetty useampiakin tapahtumia eri
    paikkakunnilla.

    Koska itse olen varsinainen poropeukalo
    jaksan aina vain ihmetellä mitä kaikkea
    kaunista ja hyödyllistä taitavat kädet saavatkaan
    aikaan.

    Kannatan Mirjan ehdotusta. Siis sitä että kertoisitte
    rakkaista harrastuksistanne, niistähän saattaisi
    itse kukin saada uusia virikkeitä…

  4. MInä en osaa tehdä juuri mitään, mutta pari asiaa kiinnostaisi;
    – Ketä ovat nämä upeitten kuvien henkilöt

    – Voisitko Irene selittää kuinka nuo karstat piikitettiin?
    Eipä ole koskaan tullut mietityksi

  5. Mirja, kyselet lukijoilta harrastuksista.

    Omalta kohdaltani voisin kertoa, että käsityöt, lähinnä neulominen sekä puikoilla että koneella oli mieluisin harrastukseni lukemisen ohella lähes viisikymppiseksi asti.

    Nykyiset harrastukseni liittyvät kuviin ja kirjoittamiseen. Esim. kuvakirjojen tekeminen Ifolorin kuvakirjaohjelmalla on aivan mahdottoman mukavaa puuhaa.

  6. Alpo kyselee kuvien henkilöitä. Kuvaajalta /kirjoittajalta löytynee varmimmin oikea vastaus, mutta saanen esittää arvauksen.
    Mielestäni kuvat esittävät nyt jo aikoja sitten edesmenneitä kädentaitajia: yläkuvassa pärekoria punoo Erkki Laakkonen ja alakuvan karstaaja on Valma Wegelius. Menikö oikein?

  7. Alpolle tiedoksi: pohjat oli valmiiksi reijitetty. Nahkaisesta pohjasta piikki meni helposti läpi, mutta kuminen pohja oli ”vetänyt” reijän umpeen, joten siinä tarvittiin näppivoimia. Muistaakseni yhden karstapohjan täyttämisestä sai 15 penniä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *