elokuu 2013

Pohjanlahden rannikolla – vauraissa huvilayhdyskunnissa – alettiin viettää 1800-luvun loppupuolella ”venetsialaista iltaa” josta muodostui sittemmin oikein juhlaperinne, varsinkin ruotsinkieliselle rannikkoseudulle. Tämä perinne lienee pikkuhiljaa hivuttautunut muuallekin Suomeen, sillä olen pannut merkille, että jopa täällä itärajallakin sytytellään laitureille kynttilöitä mökkikauden päättymisen merkeissä elokuun viimeisenä viikonloppuna. Vuosirenkaita Mökkeilyn alkuaikoina meillä oli pihakalusteena pöllirykelmä: Pöllin tyvestä pätkäisty baaripöytä […]

Asun lähellä Linnanmäkeä. Käyn täällä Suomen suurimassa ja vanhimmassa huvipuistossa muutaman kerran vuodessa. Yleensä ilman lapsiseuraa. Ensi vierailustani saakka minua on viehättänyt Linnanmäen ainutlaatuinen tunnelma. Rakkauteni Lintsiin vei minut sinne -70 luvulla kesätöihin. Historia Linnanmäen perustivat kuusi lastensuojelujärjestöä 1950. Perustajien joukossa oli mm. Mannerheimin lastensuojeluliitto joka tekee käytännön lastensuojelutyötä Värtsilässäkin jakamalla mm. ekaluokkalaisille pyöräilykypärät. Nämä

  Kauniina kesälauantaina 10. elokuuta kokoontui Tohmajärven koulukeskukselle n. 20 hengen ryhmä meitä kolmen vuosikymmenen takaisia lukiolaisia tapaamaan toisiaan yhteisesti koulun jälkeen ensimmäistä kertaa. Ryhmä koostui Tohmajärven lukion 3A ja 3B luokkalaisista eli abiturienteista lv. 1982-83. Vahvuutemmehan oli silloin selkeästi yli kolmekymmentä, mutta kaikkia ei kutsu ollut tavoittanut tai ylivoimaisten yhteensattumien vuoksi paikalle tulo vain

Selaillessani 1930-luvun Nuori Karjala-lehtiä Joensuun pääkirjaston kotiseutuosastolla, huomasin erään lehden takakannessa puolen sivun kokoisen Wärtsilän Rautatehtaan mainoksen. Se oli tietenkin kuvattava Värtsiä varten. Mainos on yksinkertaisen selkeä, kuten sen ajan mainokset olivat. Siinä kerrotaan ilman ylisanoja mitä tehdas valmistaa ja mihin kutakin tuotetta käytetään. Mainoksessa luvataan ”Jos vaaditte WÄRTSILÄN tuotteita, niin saatte kotimaista tavaraa ja

Lissun jutun innoittamana Syvälammen heijastuksia.    

Nyt kun sorsastuskausi alkaa, kaivoin muistini hupenevasta varastosta erään sorsastusreissun, vuosi oli 1945. Tuolloin pari kaustanpoikaa lähti sorsajahtiin aseenaan haulikko. Vene tuupattiin vesille posti-Hämäläisen rannasta jokilahdella, iältään he olivat noin 16-18 vuotiaita. Heistä nuorempi istahti etuteljolle soutajan paikalle ja haulikkopoika istahti peränpitäjäksi. Kohtapa sieltä sorsia näkyikin, mutta kun ampumamatka oli liian pitkä lähdettin hiljalleen soutelemaan

Lojuin sohvalla katsellen Moskovan MM- kilpailuja. Siellä hypättiin, juostiin ja heitettiin milloin mitäkin välinettä. Näkyi pitkäsäärisiä, vähäpukeisia urheilijoita, joiden joukossa vaaleat pohjoismaalaiset kilpailijat näyttivät harvinaisuudelta. Oma suosikkini oli seiväshyppääjä Elena Isinbajeva. Hänen suorituksissaan oli jotain lumoavaa. Jamaikalaisten urheilijoiden leirissä näytettiin olevan vähän aikaisempia kilpailuja hillitympiä, johtuen ilmitulleiden käryistä. Urheilu- uutisten lomassa kuulin ensimmäistä kertaa sanan

Tulopahan taasen oltua kaukana lautasliinoista. Vaelluskohteena oli kolkka Kaldoaivin erämaa- aluetta Päälaella Sevetistä pohjoiseen. Erämaan laajuus Norjan puoleisen alueen kanssa on puolimiljoonaa hehtaaria. Tilaa on siis hiljaisuuden retriittiin riittävästi ! Hyvä olikin dallailla, kun kaikki moskiitot olivat kuolleet, joko helteisiin tai yökylmiin. Korvauksena siitä mustikkaa ja variksenmarjaa oli runsaasti tunturien helmoilla ja maittavia kiisseleitä niistä

Mennyttä maailmaa, osa 2 Tarinan ensimmäisessä osassa jäimme siis Pälkjärven Heposelässä, Väisästen entisessä pihapiirissä, olleeseen metsästystorniin etsiskelemään eväitämme, jotka olin unohtanut Värtsilän Öljymäen kahvioon. Onneksi autossa oli kuitenkin varalla vesipullo ja siitä juotuamme virkistyimme niin että lähdimme kahlaamaan kainaloihin saakka ulottuvan kasvuston sekaan. Sain kuulla että tässä Väisästen sukutalossa oli asunut useampia sukupolvia yhtä aikaa

On heinäkuun viimeinen lauantai. Hyppään pyörän selkään ja lähden polkemaan pitkin rantatietä Roihuvuoren suuntaan. Tammisalon sillan kupeessa huomaan pienen kyltin ”Kesäkahvila Ranta ROI”. Nuoli osoittaa Strömsinlahden venesatamaan. Siis sinne! Laiturialueen Strömsin kartanon puoleisessa päässä, keltaisen telttakatoksen alla häärii iloinen naishenkilö palvellen kahvinjanoisia asiakkaitaan. Uteliaisuuttani menen jututtamaan naista. Tuon esille iloni kesäkahvilan ilmaantumisesta rantaan ja harmittelen,

Mennyttä maailmaa, osa 1 Tietääkö kukaan lukijoista missä on Heposelkä? Minullekkin paikka avautui vasta elokuun puolivälissä, vaikka toki tiesin että sen niminen tila on sijainnut luovutetulla alueella Pälkjärven pienessä pitäjässä. Kartalta se löytyy parhaiten kun ottaa kiintopisteeksi Jänisjärven Kirkkolahden – juuri sen jossa on nykyisin matkailuyritys Mustat kivet – ja luo katseensa karttalehdellä siitä hieman