Tuossa taannoisen jutun ”kisusoppa”kommenteissa, Ilmari kertoi pyydelleensä kisuja puroista pyytimenä vihoiaissäkki. Kaustassa kisuja pyytäessä käytettiin pyytimenä liippiä. Se oli noin pari metriä halkaisiaitaan oleva tiheäsilmäinen haavi, syvyyttä sillä oli noin puolitoista-parimetriä, riippuen liipin halkaisiasta.Sillä pyydettiin tuossa heinäntekoaikoihin, koska työt painoi pääle ja vedet oli silloin niin lämpimiä, että verkkoihin osa uineista kaloista oli pillalla.
Ja mikäpä oli liipittäessä,koska kylän halki virtaavissa joissa oli runsaasti kapeikkoja sitä varten. Meidänpuolella kylää paras pyyntipaikka oli ”Koulunkari”, parikymmenta metriä pitkä jokikapeikko jonka hapekkaassa vedessä kisut erkoisesti viihtyivät. Ei muuta kuin liippi kapeikon alapäähän ja ylempää kisut hätististeltiin joessa kahlaten seipäillä vettä vatkaten liippiin. Kaloilla on hyvä muisti, kerran tai pari ajo onnistui mutta sen jälkeenkalat uivat vastaan ja tuloksena vasiperä.
Mutta kun suupaltit väittää että yksi kuva kertoo enämpi kun tuhat sanaa, niin liitän tosiitteksi muutaman valokuvan kalareissulta tuossa 70-luvun puolivälistä.
Pentti Tikka
Täysin tyynenä kesäaamuna isäni souti
vastarannan matalikolle jossa pikkukalat
hypähtelivät veden pintaan. Siihen missä
kävi sipletys laskettiin liippi.
Isä otti kopasta multaa ja ripotteli sitä veteen
liipin seutuville. Kun kalaparvi tiivistyi
”mulloksen” kohdalle, nostettiin liippi hitaasti
ylös ja saatu pikkukalasaalis veneeseen.
—
Keväällä, salakan kutuaikaan, menimme Kukonkaulaan.
Siellä rajalta Niinilammesta Petäjälampeen
laskevalle purolle jonne salakat nousivat ylävirtaan
kutemaan.
Merta asetettiin puroon lammen rannassa. Sitten alkoi
”ryöstökalastus”. Yläjuoksulta posasimme jollain karahkalla
alaspäin ja ajoimme näin salakat rannassa olevaan mertaan.
Joskus merta saattoi olla puolillaankin noita pieniä kaloja.
Edellämainitut, hieman väkivaltaisetkin, kalastustavat
täydensivät kisu- ja suolakalavarastojamme kotvaseksi.
Meidän puol järvee liipitys tapahtui asukkaiden yhteistyönä.
Nämä tapahtumat oli jo ennen sodan alkua,silloin oli nuoria
miehiä,jotka joutuivat sitten puolustamaan isän maata.
liipitys paikkana oli Varpalampeen oikaistu uittokanava.
Sielä miehet joenmutkassa ohjasivat kalat kanavaan kuin
tukit konsanaan ja toiset suorittivat ajohomman.
Kalaa tuli riittävästi joka savulle,yhteis työ on voimaa!!
Muistan minä kun viimeinen tukkilautta kulki kohti WÄRTSILÄÄ.
Tytöt huusi rannoilla että ”TUKKILAISET TULOO”.
Oisko ollut samoja seutuja,kun meidän Kirsti- tyttönen kävi ystävänsä Oleniuksen Minnan kanssa salakoita onkimassa Se oli heistä aivan mahottoman kivaa.
Mirja Sisko
Kyllä on pojilla ollut isot haavit.
Kun minä olin liipittämässä kuoretta niin ihan tavallisen kokoinen pienisilmäinen haavi riitti. Kuoretta saattoi olla haavillisessa sankollinen tai pari. Joka tapauksessa HYvin paljon. Pari sataa kiloa saattoi tulla illassa. Kalat menivät minkkien ruuaksi. Kuoreitten kutunousu kesti ehkä vain muutaman tunnin. Silloinen liipityspaikka oli Pankakosken alla Lieksassa.
Tuo liipitys käy hyvin särkien pyydystämiseen. Otimme Kangasalla muutaman säkillisen särkiä purosta noilla keinoin, tiheäsilmäisellä haavilla. Hyvin tuli ja vähän liikaakin. Vein naapureille ja aluksi oli haluttua tavaraa, mutta sitten sanottiin jo talvella, että elä tuo ennää. Meni koko päivä edellissä peratessa, sormet verillä. Olivat niin vähään tyytyväisiä, pariin ämpärilliseen, mokomatkin.
Särjet lähti liikeelle kun tuomi kukki. Tämä on sitä oikeaa vedenpuhdistusta, kalakantojen hoitoa.
Voisko joku antaa reseptin, jonka mukaan valmistetaan noista pienkaloista säilykettä! Äiti teki sellaista, ja oli hyvää. Pieniä lasipurkkeja ei tarvinnut kantaa jätekeräykseen, kun soveltuivat hyvin uuskäyttöön.
Tässähän voisi olla esimerkiksi made in Värtsilä!?
Särkiä kyllä riittää näillä vesillä. Olisi käyttöä silloinkin, kun turkiseläinten kasvatus kielletään.
Ihan tosi tarkoituksella kyselen!
Ierikka
Ohessa käyttämäni resepti:
Kalat puhdistetaan normaalisti, suuremmat kalat pilkotaan palasiksi ja suolataan ”maun mukaan”. Annetaan suolautua vaikka yön yli, jonka jälkeen alkaa varsinainen säilöntävaihe.
Puhtaisiin sillipurkkeihin lurautetaan rypsiöljyä sen verran, että purkin pohja juuri ja juuri peittyy (purkkiin EI laiteta vettä, koska kaloista tulee kypsymisen aikana nestettä aivan riittävästi). Tämän jälkeen kalat ladotaan tiiviisti purkkeihin, pinnalle annos ketsuppia ja peitteeksi sipulisiivu. Kannet kierretään tiukasti kiinni ja laitetaan purkit kylmään sähköuuniin ritilätasolle. Uunin lämpötila säädetään 125C eli painekeittimen lämpötilan verran ja odotellaan lämpiämistä. Kun haluttu lämpötila on saavutettu (merkkivalo), niin tästä hetkestä lasketaan aikaa 5 h jonka jälkeen katkaistaan virta ja annetaan purkkien jäähtyä uunissa huoneenlämpöisiksi. Kuumennettaessa purkkeja niiden sisältö luonnollisesti kiehuu jopa niin paljon , että joku tippa nestettä voi kertyä aluspellille, mutta se kuuluu asiaan. Jäähtymisen aikana purkkeihin muodostuu voimakas alipaine (kansi painuu keskeltä kuopalle), joka takaa sisällön säilymisen jopa vuosikausiksi.
Syystä tai toisesta alipaineettomiksi jääneet purkit syödään ensiksi, virheettömät voi säilyttää hyvin esim. kellarissa.
Alipaine muodostuu yleensä niin voimakkaaksi, että purkkeja on hankalahko saada auki; esim. voiveitsen kärjellä varovasti eri puolilta longotellen kannen välistä kuuluu kyllä lopulta vapauttava sihahdus.
Menetelmä sopii kaikille kaloille, olemme valmistaneet viimeksi muutamia kertoja säilykekalaa fileoimalla suurista hauista, jotka olisivat muuten työläitä yhdellä ruokaverolla syödä!
Hyvää ruokahalua , tässä eväässä eivät ruodot enää pistele!
Huh – huh – Jussi, tulipa ves kielelle! Siunattua ruokaa!!! Kiitos! Tuntuu tutulta, vaan en olisi ilman reseptiäsi osannut edes aloittaa tuota säilöntää! Nyt minusta tuntuu, että tässäpä voisi olla se Värtsilän oma ruoka!
Emäntäväki, alkaapa kokoontua ja koota kokemuksianne ja kokeilla, voisiko tästä tulla hitti! Värtsilä-strategia elää ja voi hyvin! Miehet ja pojanklopit, pyyvykset veteen!
Harashoo!
Ierikka