Mieltymykseni rapuihin ja ravustamiseen syntyi Jänisjoella, Nostolan rannassa. Nostolan rannaksi kutsuttiin paikkaa joka on kutakuinkin nykyisen logistiikkakeskus Nurmisen konttorin kohdalla. Rannassa oli raskastekoinen vanhojen uittosaappaneiden päälle rakennettu laituri. Iso pata pyykinkeittoa varten ja pesupenkki kuului myös rannan varustukseen. Mummoni kävi usein täällä pesemässä pyykkiä. Lakanoita keitettiin padassa, lipeällä maustetussa vedessä. Huuhtelu suoritettiin laiturilla, joen pehmeässä vedessä, kuten muori asian ilmaisi.
Minun pyykkipäiväni kuluivat vettä ja puita kantaen, sekä lakanakorvon toista korvaa retuuttaen. Vapaat välit ongin. Rapukauden alkaessa pelasin rapujen kanssa. Rapuja oli joessa niin paljon että niiden ylösnostelu oli helppoa. Solmin kalastajalangan päähän pienen painon sekä särjenpalan ja laskin syötin lähelle pohjaa. Makasin laiturilla ja hyvin nopeasti laiturin alta ilmaantui rapu ja tarttui syöttiin. Nostin syöttiä varovasti pintaa kohden. Rapu seurasi mukana. Sitten vapaalla kädellä rapua kiinni selkäpanssarista ja saksiniekka sankoon.
Jänisjoki oli erinomainen rapujoki. ”Rautatieläiset” jotka asuivat nykyisissä Jänisjoen tuvissa olivat innokkaita ravustajia. Muistan suuret sumput joessa missä he säilyttivät saaliinsa ennen Joensuuhun tapahtuvaa myyntiä.
Minunkin pyytämäni ravut päätyivät Räsäsen Niken sumppuun. Nikke maksoi saaliistani aina muutaman kolikon ja näin me molemmat olimme tyytyväisiä.
Viime viikolla pääsin taas ravustamaan. Nykyiset rapuveteni ovat yhtä antavia kuin Jänisjoen vedet aikoinaan.
Mertoja laskiessa, hämärtyvien kesäiltojen hämy, kypsä luonto ja täydellinen hiljaisuus tekevät rapumiehen onnelliseksi. Vuosien antama kokemus on opettanut näkemään paikat mihin pyyntiväline kannattaa laskea. Kivikot ja turot ovat rapujen kotipaikkoja.
Aamulla mertojen kokeminen on luontoelämys vailla vertaa. Yökosteuden aihettama pieni usva ja nouseva aurinko tekevät tutustakin maisemasta erilaisen.
Viimeisimmän rapureissuni kruunasi oiva saalis. Parhaassa merrassa 18 rapua, suurin 21 cm. Näitä kavereita en myynyt Nikelle enkä kenellekään muulle. Ihan söimme itse. Paahtoleipää, voita ja tillisilppua lisukkeina. Kyllä olivat hyviä!
Yleisestihän epäillään että ravuissa olisi jotain lisäaineita joka aiheuttaa nauttimisen jälkeiseksi päiväksi päänsärkyä ja yleistä heikotusta. Minun rapuni olivat onneksi luomua. Mitään jälkiseuraamuksia ei ollut.
Joten sanonta ”siat asuvat sikalassa ja ravut rapulassa” ei pidä kaikilta osin paikkaansa.
Jore
Muistan tuon huvin minäkin. Meillä oli matala uimaranta, josta pojat syöteillä rapuja narrasivat.
Tuskinpa nykyään enää joesta rapuja saa.
Sikäli kun olen oikein ymmärtänyt, Jänisjoen maine hyvänä rapuvetenä lopahti viimeistään 1970-luvun alkupuolella. Täysin tuntematon mainittu saksiniekka ei siellä kuitenkaan vielä ole, mutta kylläkin hyvin harvalukuinen. Aivan tuoreita havaintoja minullakaan ei joelta ole, mutta joitakin vuosia sitten katiskoihin eksyi säännöllisen epäsäännöllisesti joka kesä muutama ykkösrapu; olipa joskus kaksikin samalla kertaa.
Takaisin omaan elementtiinsä ne aina kopisteltiin sukua jatkamaan.
En ole koskaan ainakaan tietoisesti syönyt suomalaista jokirapua; edesmennyt ystäväni lupasi järjestää minulle rapukekkerit, mutta ei kerinnyt. Tiedän kyllä homman juonen, sitä olen vain monesti miettinyt miksi ihmeessä runsaassa vedessä keitetty vesieläin vaatii ruokailuvaiheessa jopa tolkuttoman paljon juomista?!
Rohkenisinkohan kertoa tämän tarinan,
tosin se poikkeaa sivupoluille ravustamisesta,
mutta kyllä siinäkin apua tarvittiin ja
kaikki johtui juomisesta.
Muutama viikko sitten hurautin kaupunkiin lähtö-
kiireessä kitusiini mukillisen vettä jonka laskin
suoraan hanasta. Maistui aivan kamalalta!
Mitä ihmettä olin juonut?
Tarkempi tutkailu osoitti, että käteen sieppaamani
pahvimukin pohjalla olikin ollut himpun verran
pyykinpesupulveria.
Soitin heti myrkytyskeskukseen, ja kun kysyivät
mitä olen nauttinut niin kerroin että vedellä
lantrattua Bio Luvil Sensitive Coloria. Ei onneksi
ollut syövyttävää (kuten nuo Joren mainitsemat
pyykkilipeät), selvittiin säikähdyksellä ja
suun- ja kielen polttelulla.
Rapulaa ei tullut, paitsi moraalista. Täst’lähin on
oltava tarkkana mitä suuhunsa pistää.
Rapurapurallaa…….
Esa Pakarinen – Rapurallaa
http://www.youtube.com/watch?v=mcxUebevDHY
Jore, kuvaat niin kauniisti luontoa sekä mertoja laskiessä, että kokiessä. Jäin kaipaamaan kuvaa ”rapumaisemistasi”.
Sakari kiitos – kuuntelin ”vinkkisi”
MirjaSisko
Kausi on alkanut👍
Ei mitään lisättävää eikä pois otettavaa!
Nautinnollisia hetkiä lajitoverit!