Värtsin kirjoittajien tapaaminen

Värtsin kirjoittajatapaaminen la 20.7. klo klo 18 Hotelli Joessa.

Kahvitellaan ja jutellaan mukavia maailmanmenosta ja Värtsistä.

Innokkaimmat lukijat voivat tulla myös mukaan! Mutta tilaisuus ei ole varsinaisesti lukijatapaaminen!!

Ennakkoilmoittautuminen Värtsiin sähköpostilla   ke 17.7.  mennessä.

Hotelli Joki tarvitsee tietoon pääluvun tarjoilua varten.

 

6 comments for “Värtsin kirjoittajien tapaaminen

  1. Tässähän taas uutta hyvää ulottuvuutta Värtsin monipuolisuuteen.
    Hyvä näin, mutta koulunassikkana se tapahtui toisinpäin: ensin tavattiin ja sitten vasta kirjoitettiin.

  2. Jokohan klo 16 alkanut teatteriesitys on päättynyt? Tulee näitä päällekkäisyyksiä.

  3. Teatterissa mahdollisesti viipyvät saavat akateemisen vartin eli klo 18.15. Eikä tarvitse kompastella navetanvintin vetosillalla. Ja voihan kahvipöydän eteen muodostua jonokin?

    Ierikka

  4. Navetanvinttiläisiä voitaneen ehkä vartti odotella, mutta meitä navetassa työskenteleviä karjanpitäjiä ei nykyisillä iltamenojen aloitusaikatauluilla juuri ymmärretä. Hyvä, että edellä mainittu kokoontuminen on järjestetty, mutta mieluummin vasta tuntia myöhemmin.
    Ihan oikeasti, moni kokous ja tapahtuma alkaa maaseudullakin nykyisin jo klo 18, jopa klo 17. Ihmettelen tätä, koska käsittääkseni aikuisilla ihmisillä ei ole varsinaisesti nukkumaan kiire. Jonkinlaista äärimmäistä äärimmäisyyttä edusti mielestäni Tohmajärven seurakunnan Juhannusaaton juhla, joka oli ilmoitettu alkamaan jo klo 18; yöttömän yön juhla!!!???

  5. Olet, Jussi ihan oikeassa. Minäkin entinen lomalypsäjä olen vieraantunut maaseudun todellisuudesta. Mutta tule kuitenkin kun ennätät. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

    Ierikka

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *