Laulu kauneudesta
Kuva Lissu Jos laulat kauneudesta, sinulla tulee olemaan yleisöä, vaikka olisitkin yksinäsi erämaan sydämessä. Kahlil Gibran
Kuva Lissu Jos laulat kauneudesta, sinulla tulee olemaan yleisöä, vaikka olisitkin yksinäsi erämaan sydämessä. Kahlil Gibran
Tervehdys kesään Alkukuusta liikuskelin noita lakkoja etsiskelemässä niin seuraani lepatteli perhonen.Tämä olikin mestarimaastoutuja, jokseenkin onnistunut suojaväri. Parikertaa se lensi suomännyn rungolle ennen kuin sain sen kuvaan. Kolmen metrin päästä katsoin kun se lensi tuohon runkoon. Piti oikein silmiä siristellä, jotta hoksasin sen. Kuvassa se hahmottui huomattavasti herkemmin. Kokoakin sillä oli siivetlevällään ainakin 5cm. *
Ensimmäiset Värtsiläpäivät pidettiin joskus 1970-luvun alkupuolella. Pitäjäjuhliksi niitä taidettiin silloin nimittää. Jos oikein olen ymmärtänyt, tämänkaltaisten juhlien vietto sai alkunsa siitä, että pääkaupunkiseudun värtsiläiset vierailivat kunnassa ja heille järjestettiin juhla urheilutalossa ja erilaisia muitakin yhdessäolon hetkiä. Täältä Värtsistä pitäisi löytyä tilaisuudesta laadittu kronikkakin. Muistan myös nähneeni siitä urheilutalon juhlasta otetun kuvan, jossa juhlakansa nauraa hervottomasti.