8 comments for “Viikon puheenaiheet, vko 23

  1. Päivee!

    Käykeehän kurkkoomassa seuroovassa osotteessa, onko tuttuja nuamoja.

    http://aurinkomatkat.panicmarketing.net/index.php/main/index#/photo/2888

    Kiitokset vuan tähänastisesta tätäkii kautta, kun meijän iänestäjäkunnasta kuitennii iso osa on entisii tai nykysii värtsiläläisii. Ollaan nimittäin tällä hetkelä noin 4000 ehokkaan joukosta kahenkymmenen kärkisakissa! Eipä sitä mahtas etelän isoissa kaupunkiloissa nuapurit ja kyläläiset iänestellä. Iänesteehän kerkivvää aina 16.6 asti. Joka päivä suap käyvvä jos haluvvaa. Kahellaan sitten heinäkuussa jotta kirjotellaanko myö tänne Värtsiinnii sieltä Kreikasta. Aurinkoista kesänjatkoo!
    Terveisin Koukun perhe.

  2. Huomasin nyt illalla YLE.fi kanavalta uutisen jossa kerrottiin Enolaislähtöisen Markus Heiskasen tehneen väitöskirjan rajanvartioinnista. Oli muka lukea kyseinen uutinen.
    Markus oli 1982 varusmiehenä Onttolassa ja myöhemmin Rajaupseerina Ilomantsissa ja kenties muuallakin pohjois-Karjalassa. Joten tunnen hänet varusmies ajalta lähtien. Muita Onttolan entisiä varusmiehiä joiden kuvat esiintyvät silloin tällöin julkisuudessa ovat ainakin Ilkka Laitinen ja Antti Hartikainen. Jos muistan oikein niin myöskin Kerkkänen joka on toiminut Yk tehtävissä sivilipuolella oli onttolan varusmiehiä.
    Erityisesti Markus Heiskanen jäi mieleeni sillä hänelä oli taito nähdä asioiden ytimeen ilman turhaa jaarittelua. Voi sitä varmaan sanoa onnittelut väitöskirjan tekijälle.

  3. Onttolassa varusmiehenä olleita on julkisuudessa muitakin mitä Kalevin mainitsemat nimet,yht,äkkiä mieleen tulee maakuntajohtaja Hyttinen.

  4. Asian vierestä: – Tänään Eläkeliiton Pohjois-Karjalan piiri juhli 40-vuotista taivaltaan. Iso joukko pirteitä ikäihmisiä oli koolla Joensuun Törmällä. Liiton puheenjohtaja Hannes Manninen piti jämäkän ja viisaan puheen.

    Juhlassa jaettiin myös ansiomerkkejä. Viisi henkilöä sai kultaisen merkin. Heistä kaksi on Värtsilän yhdistyksen jäseniä!!!!! Maasta se pienikin ponnistaa!

    Juhlan teki mahdolliseksi uskomattoman paljon tekemistä vaatinut talkootyö. Eläkeliiton väki ei kuulu presidentin määrittelemään ”oleskeluyhteiskuntaan”.

    Pääministeri saarnaa, että ”kaikkihan sen tietävät, että pitää kantaa vastuuta”. Vaan olisipa ollut kuuntelemassa todellisten vastuunkantajien juhlamieltä. Siellä oli työn taivuttamia selkiä, keppiinsä tukeutuvia miehiä ja naisia. Mutta he kaikki ovat vielä ikäihmisinäkin vastuuta kantavia kansalaisia. Eläkeliiton vapaaehtoistyö ja siihen kouluttaminen on loistava esimerkki, miten ns. kolmas sektori keventää verovaroilla toteutettavan palvelus taakkaa.

    Eläkeliiton Värtsilän yhdistyksessä on noin sata jäsentä! Liitto yhdistyksineen on säännöissään määritellyt olevansa sitoutumaton, ja sen jäseneksi voi liittyä jo ennen eläkkeelle siirtymistä. Sillä tavoin voi olla palvelemassa niitä ikäihmisiä, jotka ovat sen tarpeessa. Liitossa korostetaan sitä, että vapaaehtoistyö saa – ja sen pitää olla sellaista – että se tuntuu hyvältä.

    Ierikka

  5. Tuli tämän viikon ongelma? Tarvitsisin noin puolikuutiota silkkaa savea tulisijan pohjustamiseen Heinäjoen rannassa. Keneltäkähän sitä savea saisi Värtsin lähialueelta. Tarjoukset otetaan vastaan kiitollisin mielin.

  6. Tänään la 8.6. klo 10 alkaen ”Kesänavaustapahtuma” Niiralassa. Itähuolinta tarjoaa 20v. juhlakahvit!

  7. Palataan vielä tuohon saveen. savikolta sitä saa, mutta ei voi mennä tönkämään sitä peräkärryynsä ilman lupaa ja niitä savikon ihmisiä en enää tunne jolta sitä savea kysyä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *