Vuoret, puut ja joet muuttavat muotoaan aikojen vaihteluiden ja vuodenaikojen mukaan samoin kuin ihminen muuttuu kokemustensa ja tunteidensa myötä.
Kahlil Gibran
Vuoret, puut ja joet muuttavat muotoaan aikojen vaihteluiden ja vuodenaikojen mukaan samoin kuin ihminen muuttuu kokemustensa ja tunteidensa myötä.
Kahlil Gibran
”Muuttuvat laulut vuosien mennen,
aika pois paljonkin vie.
Muuttuuko ihminen ja mihin suuntaan
voi viedä huomispäivän tie”….
”Vaihtuvat päivät pois leikit nuo jäivät,
mut koskaan et muuttua saa.
Vuodet niin kulkee ne paljon pois sulkee……..
Elämme muuttuvassa maailmassa, mikään ei ole niinkuin ennen, eikä pidä ollakkaan.
Jokaisen on kuitenkin valittava itse se tie, mihin suuntaan haluaa muuttua.
Kaunis puitonäkymä on kuvassa, eli maisemaa on muutettu
silmän iloksi. Sitä samaa yritän täällä omalla pihalla
kastelemalla ja kitkemällä. Saa nähdä miten käy näin
helteellä. Tulee ”paha elämä” liiasta kuumuudesta.
Muuttumista sekin.
Olen toivonut, että tuota kylätietä astelisi joku renkikokelas
töitä kysymään, kuten Suomi- filmissä. Pestaisin heti
kitkemään notkeaselkäisen rengin. Tasapuolisuuden nimissä
piikakin kävisi.
Maija-Liisa, toivot aivan turhaan. Niitä ei tule.
Joku kesävieras sieltä saattaa tulla, mutta se on näitä ”Kari Kurosen kesävieraita” -näin minä ainakin uskon.
Aika lienee muuttanut meidätkin (ainakin minut) .. kun lumet keväällä sulaa niin alkaa hirmuiset kevätkiireet jotka kestää melkein lumentuloon asti.
Minäkin mietin, jos kyselisi Puutarhapalvelun ihmistä töihin,
mutta tuo aviopuoliso on aika innostunut tekemään – äskettäin pani
perunaa maahan.
Itse en tykkää tällaisesta kuumuudesta, Kuopiostakin kun eilen tulimme keskipäivällä – se oli yhtä tuskaa. Toisaalta siellä oli oltava, kun Kirstin Saara-Maija sai kaksoistutkinnon läpi.
Perhe oli vuokrannut Rauhalahdesta mökin, missä saimme olla yötä.
Kirsti tehnyt tarjoukset- meillähän oli helppoa olla vieraana.
Monimuotoinen maisema ympärillä – todella suositeltava paikka.
Nykyaikana kannattaisi miettiä ostettavaksi enemmän näitä palveluja.Rauhallistakin oli. Tapasimme entisiä nuoria tuttuja.
Se oli kivaa!
Mirja-Sisko
Ainoa pysyvä asia elämässä on muutos.