Nykyään ihmiset matkustelevat pienestä pitäen Las Palmaseihin ja muihin lomakohteisiin. Minun lapsuudessani oli hienoa, kun pääsi kerran kesässä Värtsilästä Korpiselkään. Sinne mentiin keltaisella postiautolla. Soratie oli mäkinen ja mutkikas, ja harvoin matka onnistui oksentelematta. Palvelu kyllä pelasi, sillä auton hyllyillä oli valmiina ruskeita paperipusseja, jos ”huono elämä” sattui yllättämään.
Meillä oli tapana kesäisin käydä sukuloimassa Häränhännän Kiiskissä, Korpiselän Tsiipakan kylässä. Talo sijaitsi kapean ja pitkän lahden rannalla, siitä nimitys Häränhäntä.
Joka kesäinen perinne oli , että talon nuori Onni-isäntä oli valmistanut miehille juotavaksi vahvemman makuista kaljaa. Ensimmäisenä vierailupäivänä talon miesväki sitten souti Korpijärven vastarannalle kaljakannu mukanaan viettämään vapaapäivää naisilta piilossa. Päivän iltaan painuessa naisväki alkoi jo haikailla lomailijoitaan. Kun miehiä ei alkanut kuulua eikä näkyä, meni naisväki rannalle huhuilemaan. Mitä enemmän aikaa kului, sitä kiukkuisemmaksi kävivät naisten huhuilut. Vain vastarannan kaiku toisti naisten kaipailevat huudot.
Viimein miehet katsoivat parhaimmaksi palata kotirantaan, ja niin tyyneltä järvenselältä alkoi kuulua miesten komeata laulua, jolle lisäpontta antoi juotu kalja. ”Souda vaan valkamaan. Siellä sua odottaa tyttö nuori…”, oli kai sen ajan suosikkeja. Siihen se naisten kiukkukin laantui, ja rantaan tulo onnistui suht´koht´ sopuisasti. Hilpeällä mielellä miehet sitten vaimoineen astelivat mäenrinnettä Kiiskin pihalle. Hetken istuskelivat komean pihapihlajan alla nautiskellen valoisasta kesäillasta. Sitten talo hiljeni , kun väki painui yöpuulle.
Me nukuimme ullakon kesäkammarissa, jonka seiniä koristivat vuosien varrella kertyneet virpomavitsat. Hyvin siellä ”ruusutarhassa” uni tuli. Talonväki lopetteli jo aamuaskareitaan, kun lomalaiset kömpivät ullakkokamaristaan tupaan. Nasti-emäntä oli ehtinyt jo paistaa piirakat , ja Juho- isäntä onkia soppakalat Korpijärvestä.
Seuraavana päivänä alkoivat heinätyöt. Ei näyttänyt eilinen luppopäiväkään haittaavan miesten heinänniittoa. Onneksi sattui vielä kunnon heinäpouta.
Illankorvalla naiset tekivät vastoja saunan seinustalla, ja hellepäivän päätteeksi nautittiin vanhan savusaunan löylyistä. Kotvan sitä lämmitettiin. Räppänästä ja seinänraoista levisi savuverho Häränhännän lahdelle.
Minä poika istuskelin mato- ongella Kiiskin rantalaiturilla. Taisinpa jokusen sintin kalakaverilleni, Kiiskin kirjavalle kollikissalle, syötäväksi saadakin. Siinä se kiitollisena kehräsi ja puski kylkeäni.
Nämä Häränhännässä viettämäni kesäiset päivät tulevat mieleeni, kun katselen Hoilolan kylältä kauniille Korpijärvelle.
Tsiipakkaa sieltä vaan ei näy. Harmi.
Pussinpohjan Masa
Mukava poikavuosien muitelukertomus! Syntyikö Hoilolan
nimi siitä, kun naiset huutelivat miehiä retkiltään?
Kun poika kasvaa mieheksi hän saa pitkälahkeiset
housut… Merimiesmuoti oli vielä viisikymmentäluvullakin
valttia, muistan veljeni ja serkkujeni merimiespuvut.
*
Masan päivänpaisteisesta kertomuksesta tulee mieleeni
jokakesäiset tunnin junamatkat Kaarnalammin mummolaan.
Sinne piti päästä heti kun koulu loppui. Korpiselässä
syntynyt ukkini ja suojärveläinen mummoni puhuivat
karjalankieltä, harmi etten opetellut sitä vaikka ymmärränkin
melko hyvin. Vaan se oli silloin katoavaa kansanperinnettä
jota onneksi on uudelleen elvytetty.
*
Äitini eno oli Suojärven siirtolaisia ja uusi asuinpaikka
oli vain noin viiden kilometrin päässä kotoani, vaarajonon
toisella puolella Pielisjoen rannassa. Kävelimme sinne
usein Pola-tätini kanssa sen aikaisia kuoppaisia kärriteitä
pitkin. Aina oli tunne että olimme tulleet toiseen maailmaan.
Koska väkeä oli kesäisin paljon, saattoi miesväellä olla
kerran kesässä pessotat joihin naisväki, eikä varsinkaan
lapset, osallistuneet. Ihmeissäni kuuntelin minäkin vieraskamarin
sängyssä salista kantautuvaa remakkaa, hauskaa tuntui olevan.
Seuraavana päivänä ei kukaan ollut nuakatuanaankaan ja maalaistalon työt jatkuivat entiseen malliin. Nämä iso-enon
luona vierailut voisin nimetä Pussinpohjan Masaa matkien Las Kilvenniemeksi, elämänmeno oli kovin samankaltaista.
Hei,Maija-Liisa!
Suattaahan se olla niinkin, että kylän nimi tuli naisten
”hoilaamisesta” miehilleen. Voihan se olla niinkin, että
joku urospuolinen kaipaili mielitiettyään ”Hoi, Lola!”
Tosin Lola taisi olla vielä siihen aikaan aika harvinainen
naisen nimi. Mukava kun luit sepustukseni.
Kaunista kesää!
Masa
Hei,Telle!
Kiitos, Telle,että palautit sanavarastooni pessotat. On jossain
vaiheessa päässyt unohtumaan.Minäkin olin vielä mukula, joten
en päässyt mukaan pessotoihin. En koskaan aikaisemmin ole kuullut
nimeä Pola. Oliko tätisi ehkä rajanpinnasta kotoisin?
Kiitos kommentista!
Kaunista kesää!
Masa
Masan kysymykseen vastaan että ”Pola-täti”
oli oikeastaan äitini täti Palagea joka asui
kotini yläkerrassa muutamia vuosia. Palagea on suomeksi
Paula.
Mummoni oli oikealta nimeltään Eudokia (Outi) mutta
häntä sanottiin Dunjaksi (Anja) koska perheessä oli ennestään
jo yksi samanniminen tytär. Ortodoksi pappi määräsi
nimet ja oli vain todennut kastamisen jälkeen että
”sanokkua Dunjaksi”.
Molemmat siskokset olivat vanhalta rajalta eli Suojärven
Moisseinvaarasta. Lisätietoa löytyy kirjasta ”Moisseinvaara –
sinikuusamain kylä”.
*
Tässä tuli nyt kertailtua sukuselvityksiä, mutta kun tuo
Värtsilä-Korpiselkä maantiekin kulki aikoinaan näissä
Kaustajärvenkin maisemissa….
Tsiipakan rantoja ja metsiä näkyy Saaroisten niemeltä, muutama kilometri Hoilolasta rajalle päin.
Tsiipakan urheiluseuran perinteitä jatketaan Hoilolassa. Siitä on juttu Värtsin arkistossa tammikuun 6. päivänä 2011.
Hoilolan nimi syntyi kuulemma siitä, kun ihmiset huutelivat entisaikaan Onnenvirran Lola-nimistä lossivahtia. Minun lapsuudessani virran yli kulki matala puusilta, jonka alla oli mukava onkia ahvenia ja kuunnella hevosten kopsuttelua.
Mukava muistelu aikojen takaa.
Ajattelin, että tarinaa täydentämään sopisi paikkakunnan muusikon Kari Kurosen esittämänä ”Kesävieraat”
http://www.youtube.com/watch?v=sT7VMqZDyAo
Masan matkanteon kuvaus toi mieleeni 1950-luvun Ruposen ruskean, jolla joskus harvoin pääsin käymään Joensuussa isän kanssa. Ruskeille paperipusseille oli käyttöä joka kerta. Olin unohtanut, että matkapahoinvoinnista käytettiin nimitystä ”huono elämä”.
Kiitos Masa lämminhenkisestä kesätarinasta!
Alpoaatos
Sattuipa osuvasti,kun valitsit sukulaispojan biisin.
Karin äiti on Elma-serkkuni,hänkin entisiä kaustajärveläisiä.
Suvisia päiviä toivottelee Pussinpohjan Masa
Masan tarinan kesävierailla oli ihan toisenlainen meiniki kuin tässä Kari Kurosen kesävieraissa. Siellä virkistettiin myös talonväen sielut ja mielet ja vielä avitettiin heinätöissä.
Tässä Kurosen laulussa onkin enempi nykyaikainen meininki. Mielestäni siinä on paljon opiksi otettavaa.
Kiitos,Masa, taas kivasta tarinasta.Hellepäivänä ei malttaisi konetta aukaista , mutta kannatti!
Etpäs Masa tiedäkään miten paljon minä olen ikäni aikana – enemmän
vähän nuorempana istunut ongella ja isän kanssa siiman laskussa ja varsinkin nostoa seuraamassa suurilla vesillä
Onkiminen minusta oli tosi kivaa- ei olis malttanut lähteä poiskaan
aina, mutta pakko oli.
Olenhan minä Seponkin kanssa istunut veneessä eräänkin kerran.
Sekin oli kivaa -parhaan ”ystävän” kanssa.
Kastematoja piti olla ja piti kerätä!
MirjaSisko
Google löysi tämänkin vanhan artikkelin kun etsin Tsiipakan sisua. Tekstissä on Tsiipakka – sana.
Kyllä on kehittynyt nämä hakukoneet. Alkuun Google löysi Värtsin artikkelin vain jos haki otsikkoa oikein kirjoitettuna.
Eikä tästäkään hyvästä muisteluksesta mitään omaa muistikuvaa. Tuntuu, että on jäänyt lukematta. Hukkaanhan nämä menevät, jos eivät pääsisi esille ainakin toistamiseen. Tosin kaikki marinat eivät ole kivoja lukea edes ensimmäistä kertaa, joten siinäpä sitä on vaikeusastetta Värtsin toimitukselle.