Kartta ja kompassi

Kun Värtsin sivuilla on ollut juttuja erilaisista urheilijoista ennen sotaa ja sodan jälkeen pistetäämpä jatkoksi juttu läheiseen sukuuni kuuluvasta Majoisesta.Tausta tieto näin aluksi on paikallaan jutun juuret juontavat alkunsa viime vuosisadan alkupuolelle Kaustajärven kylälle, alue sijaitsee nykyisen rajan takana. Majoisilla oli siellä kantatila jossa asui 7 veljestä ja 1 sisar 5 veljeksille lohkottiin oma tila ja yksi veljeksistä jäi asumaan kantatilalle joista jo yksistään muodostui pieni oma yhteisönsä.

Kylällä ollut Työväentalo oli ahkerassa käytössä josta saatiin kylän asukkaille siihen aikaan tarpeet mm vapaa-aikaan liittyvissä tapahtumissa unohtamatta kuitenkaan henkistä puolta. On jopa eduskunnassa keskusteltu kannanotosta joka oli Työväentalolta lähtöisin. Josta minullekin on tarttunut muutama lastu isäni kautta. Pellot olivat pinta alaltaan pieniä niinpä elanto tuli suurimmaksi osaksi metsätöistä, mutta sitten tähän URHEILUASIAAN.

Antti Juhaninpoika Majoinen *14.08.1899 +25.01.1939
Vaimo Hanna (os: Partanen) *03.07.1901+09.08.1994

Joille syntyi potra poika 01.11.1926 joka sai nimen Arvo Kalevi joka oli syntyessään neljänneksi vanhin sisarusparvesta myöhemmin syntyi vielä kolme lisää. Mainittakoon että Arvon isälle oli kertynyt luottamusta kylän asioiden hoidossa jo laajemmaltikin näin ollen hän oli monessa mukana, niin kuin muutkin veljekset heidän mielipiteitä kyllä arvostettiin myös kunnan taholla jotka tähtäsivät kyläyhteisön elinolojen parantamiseen.

Ilmari Majoinen

Tähän jatkoksi Arvon muistelmat

Muistelmia liikunnan parissa vietetyiltä vuosilta.

Kuva: http://www.5days2013.it/. Kuvaa klikkaamalla em. sivustolla englannin kielinen haastattelu Arvosta.

”Kipinä” liikuntaharrastukseen syttyi jo kouluvuosien aikana. Muistan vuoden 1936 sekä talvi- että kesäolympialaiset. Pikkupoikien tapaan oltiin Jalkasia, Salmisia, Järvisiä ja muita sen ajan huippu-urheilijoita. Hiihto ja juoksu olivat pääasialliset liikuntalajit, joita harrastettiin tavallisten poikien leikkien lisäksi. Koulumatkat hiihdettiin tai käveltiin, joten harjoitusta tuli samalla. Olen yrittänyt muistella, kuinka monet sukset tuli katkaistua kouluvuosien aikana. Jos sukset katkesivat, piti ne paikata pellillä ja ainakin se talvi piti selvitä paikatuilla suksilla. Jos sauvat katkesivat, piti itse tehdä uudet. Kaupasta ostettuja hiihtovälineitä ei yleensä ollut. Ainakin oppi selviytymään, vaikka ei ollutkaan huippu välineitä.

Nuoruusvuosina liikuntaharrastus jäi vähemmälle, mutta yleiskunto säilyi metsä- ym –töissä. Työmatkat tehtiin yleensä ”jalkapatikassa”. Olihan sota-aika ja esimerkiksi polkupyörän hankinta oli melkein mahdotonta.

Uudelleen liikunta alkoi jäätyäni puolustuslaitoksen palvelukseen v. 1947. Esimieheni huomasivat, että ”pysyin suksilla” kohtalaisesti ja opin myös suunnistamaan. Näin jouduin edustamaan joukko-osastoa erilaisissa armeijan kilpailuissa. Kilpailtiin hiihdossa, ampumahiihdossa, suunnistuksessa, maasto- ja ampumajuoksussa, ammunnassa sekä vähän myös yleisurheilussa. Menestystäkin tuli, mutta yleensä paljon pettymyksiä, mutta ne kasvattivat urheilijana kestämään myös tappion hetket.

Ensimmäiseen ”siviilikilpailuuni” osallistuin vuoden 1947 syksyllä. Se oli suunnistuskilpailu ja huomasin, että laji sopi minulle, koska en ollut mikään huippu nopea juoksija, mutta maastossa pystyin liikkumaan yhtä nopeasti, kuin minua paremmat juoksijat. Tästä alkoi ”suunnistajaurani”.

Suunnistus on ollut minulle tuon jälkeen tärkein liikuntamuoto, vaikka armeijan palveluksessa jouduinkin harrastamaan muitakin lajeja. Olin kai nuorempana mies, joka ei osannut sanoa ”Ei”. Niinpä jouduin tekemään aika paljon myös järjestötöitä eri seuroissa ja se haittasi jopa omaa harjoittelua, niin ettei menestys kilpailuissa ollut toivottua tasoa. Jäätyäni armeijan palveluksesta v.1971 ja siirryttyäni siviilitöihin, liikunta jäi muutamiksi vuosiksi vähemmälle, mutta aloin harrastaa suunnistusta uudelleen vakavammin 1980-luvun alusta. Tuolloin suunnistuskartat ja –välineet uudistuivat ja suunnistuksesta tuli aikaisempaa mielenkiintoisempaa.

V. 1983 järjestettiin Suomessa ensimmäiset Veteraanien Suunnistuksenmaailmanmestaruus-kilpailut. En katsonut tuolloin olevani sellaisessa kunnossa, että voisin osallistua kilpailuun ja jäin pois. Mutta v.1986 olivat seuraavat kilpailut Norjassa ja kaverien houkuttelemana olin mukana.

Sijoitus oli sarjassa H60 42:n. Kilpailijoita ko sarjassa oli lähes kaksisataa. Seuraavat kisat olivat Ruotsissa v. 1988. Olin edelleen sarjassa H60 ja sijoitus 31:n. Seuraavat kisat olivat Unkarissa v.1990 ja edelleen sarjani H60 ja sijoitus parani jo 20:ksi. V.1992 kisat pidettiin Tasmaniassa ja siellä sijoitus oli sarjassa H65 kahdeksas. Sama sijoitus tuli vuosina 1994 Skotlannissa. 1995 Venäjällä ja 1996 Espanjassa. V.1997 kisat olivat Minnesotassa ja sijoituin ensimmäisen kerran mitaleille, olin toinen. Vuodesta 1994 alkaen kisoja on järjestetty vuosittain. Vuosina 1998-2013 On kisoja ollut useissa Euroopan maissa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa, jossa kisassa en ollut mukana. Menestys on ollut vaihteleva. On ollut vaikeuksia jalkaongelmista ym, mutta menestystäkin on tullut.

Vuodesta 1999 alkaen on järjestetty myös veteraanien hiihtosuunnistusmestaruuskilpailuja. Olen osallistunut lähes kaikkiin kisoihin, mutta on muutamia jäänyt väliin. Osallistujamäärät vanhemmissa sarjoissa ovat vähäisiä ja siitä syystä ne eivät ole yhtä kiinnostavia kuin kesä-kisat.

Sitten pientä itsekehua:

Mitaliluettelo:

MM-mitalit.

  • Suunnistus; 5 kultaa, 3 hopeaa, 1 pronssi
  • Hiihtosuunnistus; 10 kultaa, 1 pronssi

SM-mitalit. Suunnistus ja hiihtosuunnistus; (viestit mukaan lukien) 31 kultaa, 14 hopeaa, 15 pronssia

Lappeenrannassa 22.maaliskuuta 2013

Arvo Majoinen

Even in the event that you’re able to always change the structure and the language of your essays a bit, you are still able to make sure your readers are How to Make an Essay Better happy with what they view.

10 comments for “Kartta ja kompassi

  1. On Arvo monella rastilla käynyt, joku on voinut jäädä löytymättäkin ? Kovia poikia on Majoiset !

  2. Herraisä millainen mies !
    Enpä tiennytkään että Kaustalla on suunnistettu jo ennen Piiroisten ja Tahvanaisten veljeksiä. Hienoja saavutuksia.

    Olisi ihan mukava tietää miten hiihtosuunnistus tapahtui silloin Arvon aikaan. Nythän ajetaan moottorikelkoilla lähes jokainen metsän polku auki ja maasto vastaa kesäkeliä paitsi että liikutaan suksilla.

    Mahdoitko Arvo olla mukana 2004 Ylämyllyn kilpailuissa. Taisivat olla mm-tason kisat. Kilpailun johtajana oli toinen hiihtosuunnistus-veteraani Veijo Tahvanainen

  3. Sydämelliset onnittelut Arvolle. Kyllä noilla saavutuksilla Arvo arvon ansaitsee. Eero

  4. Kyllä hattu nousi – kuvaannollisesti – kunnioituksesta! En ole tiennyt, että niin lähellä on ollut niin kovatasoinen urheilija. Nyt tiedän.

    Muuten asiaan liittyen, mitä sukua on Matti Majoinen ja hänen isänsä Mauno? Olen käynyt Matin järjestämällä matkalla Maunon kotipihassa. Joimme shampanjat, ja Sortavalasta meitä vahtimaan lähetetty (pyydetty?) venäläinen upseeri kätki tyhjän pullon pihassa olevaan kukkapenkkiin.

    Poikkesimme myös työväentalon kivijalkaa katsomassa. Menin Ullan kanssa sisäpuolelle, ja Tiittasen Ramin laulaman valssin tahdissa (tai epätahdissa?),tansimme entisaikojen tanssiaisten muistoksi.

    Otin mukaani portaista palasen rappausta ja toin Ullukkaan. Talvisaunassa on Marikaisen Martin muuraamassa tiiliseinässä koruna koholla tiili, jonka toin samalta reissulta Atinpolvesta, Oksajoen varrelta, rantasaunan rauniolta. Siinä on palanen rappausta, joka muistuttaa ukistani Juho Väänäsestä, joka oli muurari.

    Tiilen päällä on työväentalon rappusista irrotettu palanen rappausta.

    Erosimme hetkeksi muusta porukasta – Ulla ja minä sekä Jormanaisen Kauko vaimonsa kanssa – ja tallustelimme Valkosen pihapiiriin. Sieltä löytyi kaivo, jota peitti vaarallisella tavalla lakoon painunut heinäkerros. Kurkistin kaivoon, mutta en nähnyt yhtään sinne pudonneen eläimen raatoa. Liekö siellä nyt joku onneton vaeltaja?

    Olimme menneet Kaustajärvelle Värtsilän keskustasta. Olimme ajaneet autolla ohi korkean piikkilanka-aidan. Loppumatkan olimme kävelleet, koska tie oli niin huonokuntoinen, ettei sitä voinut henkilöautolla kulkea. Mauno oli päässyt venäläisen maastoauton kyydissä perille asti.

    Siinä matka isien kotipihoille. Niin Majoisten kuin Väänästenkin talot oli purettu. Edellisen kerran olin käynyt Atinpolvessa, äitini syntymäpaikalla, ennen rajan siirtymistä väärään paikkaan, veneellä Lintulasta Jänisjokea pitkin. Oksajokihan laskee Jänisjokeen Terävänniemen kohdalla. Meillä oli silloin kaksihankainen, pitkä vene, johon mahtui koko silloinen perheemme.

    Nyt muistelen tätä tynkä-Kaustajärvellä, puolen kilometrin päässä rajasta, Ullukassa. Ei olisi pitkä matka Majoisten talon ja työväentalon paikoille. Ei tarvitsisi suunnistamisen taitoa, ei karttaa eikä kompassia. Mutta menepäs, poika, niin putkaan pannaan.

    Ierikka

  5. Ierikalle:Arvon ja Maunon Isät olivat veljeksiä.

  6. Mielenkiintoinen kertomus entisen Kaustan asukkaan elämän vaiheista ja urheilu-urasta. Olen pohtinut tätä veteraaniurheilua omakohteisesti, mutta en ole siihen enää vetoa tuntenut. Sen olen huomannut niistä, jotka veteraaniurheiluun osallistuvat, että he ovat myös henkisesti pirteitä ja itsenäisesti toimeen tulevia ihmisiä. Se on siis yhteiskunnan kannalta suositeltava harrastuksen muoto.
    Kilpaurheilussa on vain yksi todella vaativa ikäryhmä ja sen voi määritellä ikävuosille 20 – 45, tässä ryhmässä menestyminen tarkoittaa todellista huippu-urheilijaa. Ikäluokka urheilu on sitten oma lukunsa. Mutta ne sarjat lapsille ja nuorille sekä veteraaneille ovat omalla tavallaan tärkeitä, mutta ne on osattava laittaa oikeisiin mittasuhteisiinsa. Mitä tällä tarkoitan niin kerron esimerkillä. Luin hiljattain veteraanien maailmanmestaruuskilpailuiden tuloksia. Siellä oli osanottaja ikäluokassa lähellä 90 vuotta ja hän hyppäsi korkeutta, taisi olla vajaan metrin kuitenkin se oli maailmanennätys? Ei siinä ikäryhmässä muita kilpailijoita ollut.

    Kun ihmisellä on terveyttä, henkistä virkeyttä ja pitkää ikää niin tullaan tilanteeseen, että jokainen kilpailusuoritus tuo mestaruuden tai palkinnon. Veteraaniurheilu on näille ihmisille hyväksi fyysisen ja henkisen terveyden kannalta ja suosittelen sitä niille, jotka siihen voivat lähteä mukaan.
    Eilen tein oman vuosittaisen kuntotestin, hiihdin Oriveden Suoparsaaren ympäri. Oli kaunis talvinen sää ja hyvä hiihtokeli aikaakin kului riittävästi. Läksin hiihtämään Puhoksen rannasta joten kilometrejä kertyi hieman päälle 30.

  7. Kaustajärvellä kasvanut ja nyt kesäänsä viettävä Parviaisen Ensio on Jukolan-viestin veteraaneja. Kun seurajoukkue on ollut Melunkylän Kontio ei sitä täällä ole noteerattu. Täytyy tarkistaa Ensiolta hänen Jukolan-viestien lukumäärä mutta muistelen niitä kertyneen aina 1970 luvulta alkaen. Vuosi sitten Ensio oli mukana joukkueessaan ja todennäköisesti taas tulevana kesänä. Kuka ei ole Jukolaa seurannut niin kerron, ettei siellä ole ikätasoituksia vaan kaikki suunnistavat osuudellaan saman radan. Vielä muutamia vuosia sitten oli Ension osuutena pitkä yöosuus. Samassa joukkueessa usein suunnistava nuorin veljeni totesi Ensiosta ”Ensio menee yöllä kuin juna raiteella rastilta toiselle”. Jukolan-viesti pitää nämä miehet liikkumassa ja yhdessäkin, joten se on myöskin sosiaalinen tapahtuma.

  8. Lappeenrannassa Myllymäessä Jukolanviesti oli vuosia sitten. Minä menin katsomaan tapahtumaa. Kävelin ennen yösuunnistusta teltta-alueen halki. Kuulin yö viestiin lähtevien porinaa jokapuolelta. Kuulin tutun äänen yhdestä teltasta. Menin puolijoukkueteltan luokse ja nostin käyntireitin helmaa. Kysyin kovallaäänellä porinan sekaan; onko täällä Ensio Parviainen. Siellähän se Ensio oli valmistumistouhussa yön reitille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *