Talven ruusut

ruusu

Piti ottaa oikein pännä käteen ja ynnätä kuinka monta juhlapäivää on omassa ja sisarusteni perhepiirissä helmikuun aikana. Omaan niitä kertyi neljä, kahdet synttärit ja kahdet nimipäivät. Sisarusten perheissä juhlitaan vastaavia juhlia ainakin kahdeksana päivänä. Lisäksi helmikuulle sattuvat Kynttilänpäivä, Runeberginpäivä, Laskiaissunnuntai ja -tiistai, Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivä sekä tietenkin kuun puolivälissä oleva Ystävänpäivä. Jos juhlistaisin kaikkia edellä mainittuja “voisin viettää juhlapäivää jälleen huomenna”, ainakin melkein joka toinen päivä.

Minä soitan harmonikkaa

Utran kansakoulussa lauloimme aina päivänsankarille laulun jota luulin opettajamme Unto Sorjosen tekemäksi. Otan esimerkkinimeksi vaikkapa Eskon, heitäkin oli luokallani kaksin kappalein. (Kaikki Eskot suokoot nyt anteeksi, tiedän että Eskon-päivä on vasta kesäkuussa ja olette näin ollen jääneet kouluaikana ilman tätä laulua). “Eskon nimipäivä on koittanut, hei elä- elä- eläköön! Sinun intosi älköon laimetko, se kestä- kestä- kestäköön! Rala lal la la lal lal lei, elä terveenä, terveenä, hei, hei, hei! Pidä kurssisi aina kunnossa, onni potkikoon sinua!”

Tämä viisu jäikin sitten pysyvästi perheemme onnitteluvärssyksi, tosin pikkusiskoni tuumi että “Oon mie käynyt monta kertaa naapurissa, mutta ei se Onni oo minnuu potkinnu!”

Joitakin vuosia sitten katsoin telkkarista amerikkalaista elokuvaa. Perheeseen kuului vanha isoäiti jota pidettiin “noitana”. Tämä mummeli täytti sitten vuosia ja koko lähisuku kerääntyi hänen vuoteensa ympärille laulamaan. Ja mitä he lauloivatkaan! Tuota samaista onnittelulaulua tosin kovin huonolla suomenkielellä. Olinpa hämmästynyt! Englanninkielisen elokuvan aikana ei käynyt millään lailla ilmi, että suvun juuret olisivat johtaneet Suomeen.

Eskon puumerkki

Palataanpa vielä näihin kansakouluaikojeni kahteen Eskoon. Toinen Eskoista oli luokkamme pienin poika ja minä alaluokilla pienin tyttö (tosin olin nuorinkin). Niinpä meidät laitettiin samaan ekapulpettiin istumaan. En ollut tästä mitenkään ilahtunut, sillä tämä poika ei malttanut istua omalla puolellaan, vaan oli koko ajan kimpussani. Joka syksy toistui kuitenkin seuraava näytelmä: Neljänteen pulpettiin sijoitettu Pike viittasi ja sanoi että hän ei näe taululle. Tähän opettaja että “Telle ja Pike, vaihtakaapa paikkaa”. Niin tehtiin, ja nyt minä istuin sitten toisen Eskon vieressä. Tämäkin Esko puuhasteli kaikkea muuta oppintunneilla, mutta hän oli varsinainen nero matematiikassa. Kun hän sai omat laskunsa valmiiksi hän halusi auttaa minuakin, mikä oli tietenkin kiellettyä. Ryhmätyöskentelyä ei silloin vielä suosittu.

Vilauttelua

Olinkohan neljännellä luokalla kun sain synttärilahjaksi sinipohjaisen röyhelöessun. Siinä oli suuria punaisia ruusunkukkakuvioita. Viittasin innokkaasti kun jokin laskutehtävä piti mennä suorittamaan luokan eteen liitutaululle. Numeroita taululle piirrellessäni kuvittelin olevani Armi Kuusela. Olin nähnyt Armista kuvan jossa hän teki koulutehtävää taululla ja samaistuin oitis häneen. Selkäni takaa kuului koko ajan toisten oppilaiden hihitystä. Tarkastin laskun moneen kertaan kun luulin, että olin tehnyt jonkin virheen. Kun lopulta käännyin ja palasin paikalleni, sinne neljänteen pulpettiin, niin eka pulsassa istuva Pike kuiskasi korvaani että “Helmasi ovat takaa ylhäällä!” Toivoin että maa olisi niellyt minut, häpesin niin kovasti. Mutta en muista että kukaan olis siitä sen enempää kiusoitellut, tosin missihaaveet haihtuivat samassa rytäkässä taivahan tuuliin.

Äidille oli sattunut hieman samansuuntainen tapaus Pälkjärvellä Ilmakan koulussa. Järjestäjänä olevien oppilaiden piti kiirehtiä koululle ennen toisten tuloa, kantaa puita ja sytyttää tulet uuneihin. Aamu-uninen tyttö oli suorittanut tehtäviä viileässä luokassa takki päällään, ja kun koulun kello soi, hän kiirehti viemään nuttuaan naulakkoon. Siinä vaiheessa ilmeni, että hän olikin tullut kouluun alushameisillaan. Onneksi koti sijaitsi melko lähellä, tien toisella puolella.

Helmikuu helistää

Taisinpa eksyä muistoissani kauas alkuperäisestä aiheesta, eli helmikuun ruusuisista merkkipäivistä. No, joka tapauksessa koulutyttöjen kiiltokuvavihkossa oli aika usein säe “Ruusun sulle antaisin, vaan mistä mä sen saan, kun halla vei jo kukkaset ja lumi peitti maan.” Mistäpä sen tosiaan olisi männä vuosina talvikauden sankareille saanutkaan.

pajunkissat

Vast’ikään näin lehdessä artikkelin jossa lueteltiin erikoisia nimiä joita vanhemmat ovat ehdottaneet lapsilleen. Osa oli hyväksytty, osa hylätty. Hylättyjen joukossa oli nimi Pajunoksa. Nimi Rosabella oli puolestaan hyväksytyissä. Liekö kukkaan keksinyt ehdottaa lapselleen nimeksi pajunkissaa? Joka tapauksessa ensimmäiset pajunkissat ilahduttavat mieltämme jo silloin kun ikkunoissa kukkivat vielä talven jääruusut.

PS Armin nimipäiväkin sattuu helmikuulle!

Teksti: Tellervo

Kuvat: Lissu Kaivolehto

Share

Post navigation

17 comments for “Talven ruusut

  1. 26.1.2013 at 13:14

    Onpa “cooleja” kukkakuvia!

    Minulle sattui kerran että kun ostin ruusupuskan
    ja juuri kun ojensin sitä vierailupaikkani emännälle,
    siitä tipahti jokaikinen kukka lattialle.
    Ilmeeni, samoin kuin kukkien saajankin, oli varmasti
    näkemisen arvoinen!

    Kukkakaupassa ei osattu sanoa mistä tämä johtui mutta
    sain muutaman päivän kuluttua kukkalähetyksen
    kotiini, korvaukseksi tapahtuneesta. Kutsujen emäntä
    tosin jäi pelkän “risukimpun” varaan tässä tapauksessa.

  2. Lissu
    26.1.2013 at 23:01

    En ollut koskaan ennen kuullutkaan Tellervon mainitsemasta onnittelulaulusta. Uteliaisuuteni laulun suhteen heräsi ja pikaisella googlaamisella Helsingin kaupungin kirjaston Kysy mitä vain palstalta löytyi tieto, että laulu löytyy laulukirjasta Laula kanssamme : kokoelma yhteislauluja; julk. Tampere-Seura. – 1984.

    Tellervon tarinan pohjalta olisi mukava jatkaa keskustelua merkkipäivistä. Miten itse kunkin lapsuudessa vietettiin nimi- ja syntymäpäiviä? Entä onko lapsuuden merkkipäivien vietosta kulkeutunut jotain perintönä tähän päivään?

    Itselleni on jäänyt mieleen lähinnä onnittelukortit, joita sain sekä syntymä- että nimipäivinä. Niitä olen lähetellyt ja lähettelen paljon itsekin. Korttien lähettämisen lienen oppinut äidiltäni. Sellaista merkkipäivää ei ollut myöhempinäkään vuosikymmeninä, etteikö äiti olisi muistanut kortilla niin minua kuin lapsianikin ihan jokaisena merkkipäivänä.

    Lapsena oli myös juhlaa, kun pääsi jonkun naapurin 50-vuotis päiville ja sai siellä täytekakkua. Ja ne viiskymppiset olivat silloin tosi vanhan näköisiä ja tuntuisia, kaiken tietäviä ja kaiken osaavia. Toisin on nyt.

  3. Erkki Lintunen
    27.1.2013 at 1:58

    Yksi syntymäpäiväjuhla on usein mielessäni. Olin pappina Lemillä. Kävin kutsumattakin 70-,75-,80-85-90-91-92…vuotiaita tervehtimässä. Kyllä tuli kahvia juoduksi. Ja tarinaa isketyksi. Mutta sitten jäin jaarittelemaan jonnin joutavia erään vanhan emännän kahvipöytään. Yhtäkkiä päivänsankari nousi pöydästä, meni kammariin ja kohta palasi takaisin tupaan kädessään virsikirja. Ovelta hän lausahti topakasti: “Eiköhän ruveta jo veisaamaan!”

    Sitten veisattiin. En nyt oikein muista, olinko ottanut mukaan virsikirjan vai pitikö pyytää lainaksi talon kirjaa. Joka tapauksessa sen muistan, että tuosta syntymäpäivästä lähtien on aina hanskalokerossa ollut virsikirja. Eikä se siellä ole turhaan piileskellyt.

    Toisaalta olisihan minun pitänyt jäljitellä oppi-isääni Leino Hassista, jolla oli virsikirja hanskalokerossa. Sieltä hän otti sen esille joka aamu ollessaan lähdössä autollaan matkaan. Sitten hän katsoi auton matkamittarista lukeman kaksi tai virsikirjan virsimäärästä riippuen kolme viimeistä numeroa. Valitsi sen mukaan virren ja lauloi sen tai ainakin osaa siitä. Se oli hänen autohartautensa.

    En ollut alkuun lauluhaluinen. Ehkä siksi en omaksunut oppi-isäni autohartautta. Mutta Lemillä aloin tosissani laulaa, ja myös opin laulun taitoa. Seurakunta opetti, ja mainittu vanha emäntä pani jatkotunneille.

    Nykyisin laulan syntymäpäiviään viettäville: “Monia vuosia, armorikkaita vuosia, mo-o-mo-o-mo-o-nia ar-ar-mo-o-ri-ik-kaita vuosia!” Tämä kolmesti peräkkäin, ikäänkuin lausuisin siunaksen “Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen”.

    Ierikka

  4. 27.1.2013 at 6:22

    Mieleen on jäänyt tulpaanikimpun somistama
    jopa ulkomainoksissa käytetty mainosteksti
    “Koska vaimonne sai viimeksi kukkia?”

    Vasta pari päivää sitten heitin tuon kysymyksen
    siipalle joka totesi tabloid-Hesarinsa takaa
    että tuossahan tuo kukkakauppa on aivan kulmilla.

    Mielelläni piipahdankin kyseiseen myymälään, mutta
    mutta…
    Jos haluan vain pelkän ruukku- tai leikkokukan
    siivouspäivää piristämään niin vaikea sellaista
    “irtonumeroa” on kykyisin enää saada.

    Leikkokukat on sidottu valmiisiin kimppuihin ja
    kevätesikko pakattu suojaruukkuun, koristeltu rusetilla
    ja lisäksi vielä jollakin sydän- tai perhosaiheisella
    kukkakepillä.

    Myös viherkasvit on koristeltu erilaisilla kultanauhoilla ja
    suihkuteltu vaikkapa valkoisella “lumella”. Ei siinä
    kukkaparka oikein pääse enää oikeuksiinsa.

    Käteviähän sellaiset valmiit pakkaukset ovat jos tarkoitus
    on viedä kukat vaikkapa tuliaisiksi, mutta omiin komeroihin
    ei viitsisi enää varastoida lisää näitä suojaruukkuja….
    *

    Tuosta helmikuun luettelosta unohtui karkauspäivä.

  5. Kalevi Tikka
    27.1.2013 at 12:04

    Meitä on moneksi merkkipäivien juhlintaan. Omat tasavuosikymmenet ovat menneet ohitse ilman juhlintaa. Toisten juhliin olen mennyt silloin kun on kutsuttu ja jos en löydä mitään veruketta jonka avulla niistä voisi jäädä pois.
    Sitten se päivänsankarin huomioiminen kukkia en yleensä vie kenellekään. Vaan olen huovuttanut sisätossut joilla muistan häntä. Olen yleensä vieraista ainoa joka tuo tämänkaltaisen lahjan.

  6. 27.1.2013 at 12:14

    Elähän mittään, Kalevi!

    Minäkin sain joulukuussa siskoltani huovutetut
    sisätossut synttärilahjaksi. Sen jälkeen en
    ole juuri muuta sisätiloissa jalkaani laittanutkaan.
    Vast’ikään mietin että ilkiäsiköhän pyytää
    uudet jahka näistä aika jättää.

    Toisella tossulla polkaisin vahingossa lattaille
    pudonneiden mustikoiden päälle. Kun en heti huomannut
    niin olin tassutellut muutaman vaalean matonkin mustikkaiseksi….

  7. Lissu
    27.1.2013 at 13:25

    Minusta taas on ihana antaa ja saada kukkia. Hemmottelen ja ilahdutan myös itse itseäni kukilla.

    Ei sen puoleen, kyllä tällainen viluvarvas ilahtuisi kovasti myös huovutetuista sisätossuista.

  8. Lissu
    27.1.2013 at 16:50

    Olin tähänastisen elämäni suurimmassa murroskohdassa viiskymppisteni lähestyessä. Minulla ei ollut minkään sortin resusseja järjestää juhlia, vaikka olin sellaisista haaveillutkin. Haaveissani eivät kuitenkaan olleet mitkään tavanomaiset seitsemän sortin kahvikestit.

    Paria viikkoa ennen syntymäpäivääni eräs ystäväni soitti ja sanoi haluavansa tavata minut ja ehdotti tapaamispaikaksi juuri remontoitua vanhan linja-autoaseman kahvilaa Helsingissä. Sovimme tapaamisen perjantai-illaksi kolme päivää ennen syntymäpäivääni. Syntymäpäivästä ei kuitenkaan kumpikaan maininnut sanallakaan.

    Sovittuna aikana tapasimme sitten toisemme ja aterioimme yhdessä ja vaihdoimme kuulumisia. Olimme juuri hakeneet jälkiruoaksi kahvit ja laskiaispullat, kun viereiseen pöytään ilmaantui yhteinen ystävämme ollessaan “ohikulkumatkalla”.

    Hetken päästä paikalle ilmaantui toinen yhteinen ystävämme. Pian kolmas, neljäs jne. Lopulta paikalla oli lähes 40 ystävää ja tuttua, jotka olivat tulleet onnittelemaan minua sinne linja-autoaseman kahvilaan. Jokainen haki omalla kustannuksellaan kahvit ja pullat tiskiltä. Minulle pidettiin puhe ja laulettiin, sain kukkia, lahjoja ja valtavan määrän halauksia. Ystävieni silmät sädehtivät yllättämisen ja antamisen tuomasta ilosta.

    Kahvila kuhisi täynnä hiihtolomalle lähtevää väkeä. Naapuripöydistä seurattiin kiinnostuneina seurueemme iloista juhlintaa. Olipa eräs hieman “liikutetussa mielentilassa” ollut kahvilavieras käynyt ostamassa kukkakimpun ja tuli sen kanssa minua onnittelemaan.

    Noita syntymäpäiväjuhlia en unohda ikinä!

  9. 27.1.2013 at 18:55

    Hieno ele Lissun ystäviltä,
    laskiasipullat viittaavat siihen että
    nekin kekkerit ovat olleet helmikuussa.

    Käyttökelpoinen idea!

  10. Erkki Lintunen
    27.1.2013 at 19:30

    Kyllä tuo kuppilajuhla kertoo jotain olennaista Lissusta. Erityisesti se hieman “liikutetussa tilassa” ollut kahvilavieras kukkakimppuineen. Mistä hän tiesi, että pidät – niinkuin olet kertonut Värtsissä – kukista!

    Ierikka

  11. Kalevi Tikka
    27.1.2013 at 20:11

    Lissu on onniteltava ihminen hänellä on hienotunteisia ystäviä.

    Mutta kuinka ne meneekään nuo sotilaiden syntymäpäivät. Ensin nautitaan pöydänantimia, sitten kehutaan itseänsä ja vähän paikalla olevia kavereita, sen jälkeen haukutaan esimiehet ja lopuksi tapellaan. Senpä takia minä en ole juhlinut syntymäpäiviäni.

  12. Anita Malin
    27.1.2013 at 20:20

    Lissun juhlista tuli mieleeni eräät juhlat. Työmatkallani kuljin päivittäin Helsingin asemahallin läpi metroon. Kerran kun olin tulossa töistä, täytyi oikein hieraista silmiäni kun huomasin, että joku herrasmies oli pystyttänyt asematunneliin kahvipöydän kakkuineen ja muine tykötarpeineen ja tarjosi ohikulkijoille kahvia. Katselin ja ihmettelin, mutta kahville en jäänyt vaan jatkoin matkaani junalle. Myöhemmin luin lehdestä, että kyseinen syntymäpäiväsankari oli päättänyt juhlistaa syntymäpäiväänsä näin.

  13. Mirja Pusa
    27.1.2013 at 21:08

    Hieno idea tarjota kahvia kaikille halukkaille. MirjaSisko

  14. Pentti Pakarinen
    28.1.2013 at 9:08

    Tyttären poika viettää syntymäpäiviään Vekarajärvellä Runebergin
    päivänä.En tiedä minkälaiset on juhlat,onhan se ainakin liputuspäivä.
    Toiset merkkipäivät on Kalevalan päivänä,täytyy kysyä pitääkö kukkia
    ostaa,vai riittääkö pelkkä kahvinkeitto.
    Kolmannet on maaliskuun alussa Naistenpäivänä.
    Lippu korkealla!

  15. Marjut Murtonen
    29.1.2013 at 8:58

    Edelliseen viitaten, poikani kertoi, että synttäreitä juhlitaan sotkussa munkkikahveilla 🙂

  16. Erkki Lintunen
    29.1.2013 at 9:30

    Varmasti sotkun “nunnat” hymyilevät äidillisesti, kun pojat maiskuttelevat munkkeja!

    Ierikka, jo reservistäkin poistettu entinen Kontiorannan sotku-vieras, 55 vuoden takaa, onnittelee äitiä ja isää ja poikaa!

  17. Marjut Murtonen
    4.2.2013 at 8:00

    Huomista 5.2.2013 ajatellen. On Runebergin päivä ja poikani 20-vuotis synttärit. Taitaa kyllä jäädä ne munkkikahvit juomatta, sillä aamuherätys on puolijoukkueteltassa metsässä. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *