Talven ruusut

Piti ottaa oikein pännä käteen ja ynnätä kuinka monta juhlapäivää on omassa ja sisarusteni perhepiirissä helmikuun aikana. Omaan niitä kertyi neljä, kahdet synttärit ja kahdet nimipäivät. Sisarusten perheissä juhlitaan vastaavia juhlia ainakin kahdeksana päivänä. Lisäksi helmikuulle sattuvat Kynttilänpäivä, Runeberginpäivä, Laskiaissunnuntai ja -tiistai, Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivä sekä tietenkin kuun puolivälissä oleva Ystävänpäivä. Jos juhlistaisin kaikkia edellä mainittuja ”voisin viettää juhlapäivää jälleen huomenna”, ainakin melkein joka toinen päivä.

Minä soitan harmonikkaa

Utran kansakoulussa lauloimme aina päivänsankarille laulun jota luulin opettajamme Unto Sorjosen tekemäksi. Otan esimerkkinimeksi vaikkapa Eskon, heitäkin oli luokallani kaksin kappalein. (Kaikki Eskot suokoot nyt anteeksi, tiedän että Eskon-päivä on vasta kesäkuussa ja olette näin ollen jääneet kouluaikana ilman tätä laulua). ”Eskon nimipäivä on koittanut, hei elä- elä- eläköön! Sinun intosi älköon laimetko, se kestä- kestä- kestäköön! Rala lal la la lal lal lei, elä terveenä, terveenä, hei, hei, hei! Pidä kurssisi aina kunnossa, onni potkikoon sinua!”

Tämä viisu jäikin sitten pysyvästi perheemme onnitteluvärssyksi, tosin pikkusiskoni tuumi että ”Oon mie käynyt monta kertaa naapurissa, mutta ei se Onni oo minnuu potkinnu!”

Joitakin vuosia sitten katsoin telkkarista amerikkalaista elokuvaa. Perheeseen kuului vanha isoäiti jota pidettiin ”noitana”. Tämä mummeli täytti sitten vuosia ja koko lähisuku kerääntyi hänen vuoteensa ympärille laulamaan. Ja mitä he lauloivatkaan! Tuota samaista onnittelulaulua tosin kovin huonolla suomenkielellä. Olinpa hämmästynyt! Englanninkielisen elokuvan aikana ei käynyt millään lailla ilmi, että suvun juuret olisivat johtaneet Suomeen.

Eskon puumerkki

Palataanpa vielä näihin kansakouluaikojeni kahteen Eskoon. Toinen Eskoista oli luokkamme pienin poika ja minä alaluokilla pienin tyttö (tosin olin nuorinkin). Niinpä meidät laitettiin samaan ekapulpettiin istumaan. En ollut tästä mitenkään ilahtunut, sillä tämä poika ei malttanut istua omalla puolellaan, vaan oli koko ajan kimpussani. Joka syksy toistui kuitenkin seuraava näytelmä: Neljänteen pulpettiin sijoitettu Pike viittasi ja sanoi että hän ei näe taululle. Tähän opettaja että ”Telle ja Pike, vaihtakaapa paikkaa”. Niin tehtiin, ja nyt minä istuin sitten toisen Eskon vieressä. Tämäkin Esko puuhasteli kaikkea muuta oppintunneilla, mutta hän oli varsinainen nero matematiikassa. Kun hän sai omat laskunsa valmiiksi hän halusi auttaa minuakin, mikä oli tietenkin kiellettyä. Ryhmätyöskentelyä ei silloin vielä suosittu.

Vilauttelua

Olinkohan neljännellä luokalla kun sain synttärilahjaksi sinipohjaisen röyhelöessun. Siinä oli suuria punaisia ruusunkukkakuvioita. Viittasin innokkaasti kun jokin laskutehtävä piti mennä suorittamaan luokan eteen liitutaululle. Numeroita taululle piirrellessäni kuvittelin olevani Armi Kuusela. Olin nähnyt Armista kuvan jossa hän teki koulutehtävää taululla ja samaistuin oitis häneen. Selkäni takaa kuului koko ajan toisten oppilaiden hihitystä. Tarkastin laskun moneen kertaan kun luulin, että olin tehnyt jonkin virheen. Kun lopulta käännyin ja palasin paikalleni, sinne neljänteen pulpettiin, niin eka pulsassa istuva Pike kuiskasi korvaani että ”Helmasi ovat takaa ylhäällä!” Toivoin että maa olisi niellyt minut, häpesin niin kovasti. Mutta en muista että kukaan olis siitä sen enempää kiusoitellut, tosin missihaaveet haihtuivat samassa rytäkässä taivahan tuuliin.

Äidille oli sattunut hieman samansuuntainen tapaus Pälkjärvellä Ilmakan koulussa. Järjestäjänä olevien oppilaiden piti kiirehtiä koululle ennen toisten tuloa, kantaa puita ja sytyttää tulet uuneihin. Aamu-uninen tyttö oli suorittanut tehtäviä viileässä luokassa takki päällään, ja kun koulun kello soi, hän kiirehti viemään nuttuaan naulakkoon. Siinä vaiheessa ilmeni, että hän olikin tullut kouluun alushameisillaan. Onneksi koti sijaitsi melko lähellä, tien toisella puolella.

Helmikuu helistää

Taisinpa eksyä muistoissani kauas alkuperäisestä aiheesta, eli helmikuun ruusuisista merkkipäivistä. No, joka tapauksessa koulutyttöjen kiiltokuvavihkossa oli aika usein säe ”Ruusun sulle antaisin, vaan mistä mä sen saan, kun halla vei jo kukkaset ja lumi peitti maan.” Mistäpä sen tosiaan olisi männä vuosina talvikauden sankareille saanutkaan.

Vast’ikään näin lehdessä artikkelin jossa lueteltiin erikoisia nimiä joita vanhemmat ovat ehdottaneet lapsilleen. Osa oli hyväksytty, osa hylätty. Hylättyjen joukossa oli nimi Pajunoksa. Nimi Rosabella oli puolestaan hyväksytyissä. Liekö kukkaan keksinyt ehdottaa lapselleen nimeksi pajunkissaa? Joka tapauksessa ensimmäiset pajunkissat ilahduttavat mieltämme jo silloin kun ikkunoissa kukkivat vielä talven jääruusut.

PS Armin nimipäiväkin sattuu helmikuulle!

Teksti: Tellervo

Kuvat: Lissu Kaivolehto