Hanoin kanto

Värtsin lukijalta on tullut kuva puun kannosta kaukaa idästä, Vietnamista asti. Lähettäjä pyytää Värtsin kanto asiantuntijoiden näkemystä kyseisestä kannosta.

**********************************************************************

Minä heitän tähän ensimmäisen näkemyksen. Lisätkää sitten toiset parempia arvauksia.

**********************************************************************

Putkimies Hupelius teki keikkahommia Vietnamissa saakka. Kuinka ollakaan. Hän tapasi siellä naisen, jonka kanssa meni myöhemmin naimisiin, tai ainai melekeen niinkuin savolaiset sanovat. Se oli niitä aikoja kun Hanoissa ei tullut hanoista vettä, mutta kun suomalaiset siellä aikansa ahersivat niin sitten tuli.

Hanoin työkeikat loppuivat Hupeliuksellakin, mutta kun sen se nainen oli niin mukava niin tulihan siellä Vietnamissa käytyä silloin tällöin. Sää oli siellä kuuma mutta onneksi olut oli sopivan kylmää. Vastapainoksi nainen oli aika kuuma. Naiselta tuli kirje, että Hupelius saisi taas tulla sinne kun on syntynyt tyttövauvakin.

Matkat olivat kuitenkin aika kalliita ja olisi mieli tehnyt käydä näitä nautintoja kokemassa useammin. Saisikohan täältä halvan tontin tai mökin, ettei tarvitsisi matkustella. Ei saanut. Rantojen slummialueilta olisi voint saada mökin tai tontin, mutta Hupelius oli stadin kundi eikä mikään laitapuolen kulkija.

Nyt kun Hupeliuksella oli perhettä niin hän sai ostetuksi Hanoista maapalan. Ei se iso ollut, mutta rahat riittivät nipin napin 1 neliömetrin tonttiin. Arveli, että ostaisi sitten lisää kunhan rikastuu. Ihan hyvällä paikalla se ”tontti” oli. Kadun varrella keskellä jalkakäytävää. Hänen haaveenaan oli laittaa joku kahvila siihen tontille. Hän istutti siihen puun ja sai vuokrattua jalkakäytävää kahvilaa varten.

Niihin aikoihin karaoke yleistyi maailmalla, varsinkin siellä Japanin –Thaimaan suunnalla. Karaoke-baari ! Sen hän tekisi.

Suomalaisia turisteja poikkesi siinä kahvilla ja tarinoimassa. Niille hän tekisi karaoken! Vaimo keitteli teetä ja myi leipomiaan koivunlehtikääryleitä, vai mitäköhän ne olivat.

Hupelius hommasi kasettinauhurin ja kirjoitti fläppitauluun muutaman laulun sanat. Suosituimpia olivat Jätkän humppa ja Ryysyranta. Pitkät laulut olivat hankalia kun piti kääntää fläppitaulun lehteä. Varsinkin kun kertosäe oli toisella lehdellä.

Puu kasvoi nopeasti. Siihen oli hyvä ripustaa karaoken sanat ja muita mainoksia. Vaimon leipomat pikkusuolaiset kävivät hyvin kaupaksi ja rahaakin alkoi säästyä. Hupelius osti television ja videonauhurin. Hän toi Suomessa käydessään karaoke videokasetteja. Jalkakäytävillä oli muitakin kauppiaita, mutta kellään ei ollut karaokebaaria. Se näytti kiinnostavan vaikka eivät suomen kieltä ymmärtäneetkään. Alkuun se oli mukavaa, mutta päivästä toiseen, vuodesta toiseen kuuluva ”Hei hoi, sä jätkän oma kulta” alkoi naapureita tympimään. Antoivat Hupeliukselle lisänimenkin ”Hei Hoi” mikä tuntui sopivan hyvin heidän naukuvaan puhetyyliisä.

Muutamassa vuodessa puu oli kasvanut jo suomalaisen tukkipuun paksuiseksi. Se muodosti hyvän varjon. Siihen varjoon kerääntyi entistä enemmän karaoken laulajia. Rahaakin kertyi niin että sai ostetuksi oikeat karaokelevyt ja isomman taulutelkkarin puun kylkeen sidottavaksi. Puu oli sen lähiön suosituin ja meluisin paikka.

Yleensä Hei Hoi Hupelius matkusti kesäksi Suomeen ja oli vain talvet vaimon ja karaoken luona. Niin sinäkin kesänä. Tyttö oli jo riijuuikäinen ja autteli äitiään karaoke baarissa. He kyllä eivät soittaneet Heihoita eikä Ryysyrantaa. Lienevät kyllästyneet hekin.

Kun Hei Hoi Hupelius tuli taas syksyllä tänne nautintojen pariin niin yllätys oli odottamassa. Puu oli hävinnyt. Se oli sahattu maan tasalle. Karaoke laitteita ei näkynyt, ei vaimoakaan. Naapurikauppiaat tiesivät että rouva Heihoi oli myynyt karaoket ja käskenyt kaataa puun sekä perustanut tyttönsä kanssa pienen ruokalan jonnekkin parempaan paikkaan.

Hupelius katseli puun kantoa ja tuumi, no mitäpä tuosta, puu oli vallannut jo koko neliön tontin. Olisi kohta mennyt naapurin puolelle.