Koululaisvitsejä
Aika muuttuu ja vitsit mukana
Kun norjalaiset opettelivat suomen kieltä
Kirsi Kontinen (toim.): Vasikka ilman muuta, parhaat koululaisvitsit 2012, Gummerus 2012
Pirkko-Liisa Perttula ( toim.): Vilustunut lumiukko, 400 uutta koululaisvitsiä, Otava 2012
Ennen vanhaan oli koululaisillakin erilaiset vitsit. Nykyisin ovat muodissa parin rivin pituiset pläjäykset. Toki nykynuoret oivaltavat huumorin aika hyvin. Niinpä kissa asuu kattilassa ja kannibaali totesi Ruotsista tultuaan: – Johan tuli syötyä.
Varmaa aineistoa ovat tietysti pidemmät norjalais- , ruotsalais-, ym. vitsit. Joskus pidin opettajana ollessani oppilaille vitsitunnin ja usein nämä intoituivat niin monimutkaisiin vitseihin, että sotkeutuivat niihin itsekin.
Eräs niistä oli näistäkin kirjoista löytyvä pläjäys, kun kolme norjalaista päätti opetella Suomen kieltä. Ensimmäinen sattui urheilukentän laidalle, jossa voittajajoukkue uhosi: – Me teimme sen. Toinen norjalainen meni kauppaan, jossa ostaja sanoi – Kilon. Kolmas sattui leikkikentälle, jossa lapset laskivat liukumäkeä. Eräs totesi: – Minä ensin.
No norjalaisten matka jatkui kaupungille, jossa oli tehty pankkiryöstö. Niinpä poliisi kysyi norjalaiselta: – Tiedättekö mitään tästä ryöstöstä. – Me teimme sen, sanoi norjalainen. – Paljonko ryöstitte rahaa? – Kilon, vastasi toinen norjalainen. Poliisi torui: – Tehän joudutte vankilaan. Johon kolmas norjalainen: – Minä ensin.
Gummeruksen kirjaan on vitsit kerätty vitsikilpailulla, joka on kohdennettu koululaisille. Kilpailussa oli kaksi sarjaa: Suomen hauskin koululaisvitsi 2012 ja Suomen hauskin luokka 2012.
Otavan vitsitoimittaja ei kerro lähteitään, mutta oletettavasti sanavalmiit koululaiset ovat olleet asialla tämänkin kirjan materiaalia kootessa.
Hymy on hyvä asia. Asiantuntijat sanovat, että suomalaiset ovat koululaisesta lähtien jurottavaa kansaa. Hymy ja nauru voisi olla se terapeuttinen lisä koulupäivään, joka tekisi siitä hienon kokemuksen. Siksi tällainen kirja koululaukussa puolustaa paikkansa. Yksi vitsitunti viikossa piristää kummasti vaikka perjantaipäivää.
Nykyvitsit menee minulle ihan liian vaikeiksi.. Ilmeisesti minä kuulun siihen ihmisryhmään, joka nauraa vitseille kolmeen kertaan. Eka kerran nauran tietysti silloin kun kuulen vitsin ja toisen kerran kun se minulle selitetään.. Kolmannen kerran nauran sitten aikojen kuluttua kotona kun viimein ymmärrän vitsin.
En pidä Pikku-Kalle – enkä muistakaan kaksimielisistä vitseistä, mutta Värtsiläisten-seuran matkalla kuljettaja kertoili niin hersyviä kevennyksiä, että lainaan tähän yhden:
Opettaja oli pyytänyt oppilaita piirtämään kuvan aiheesta ”Nälkä”
– Joku oli piirtänyt oikein laihan ihmisen
– Joku oli piirtänyt tyhjän ruokakupin
– Eräässä piirroksessa oli joku töherrys, aivan kuin hämähäkin verkko, se oli Pikku-Kallen luomus
Opettaja kehui niitä muita piirustuksia, mutta kysyi Pikku-Kallelta, että miten tämä töherrys kuvaa nälkää, tämähän on kuin mikäkin hämähäkin verkko.
Se on hämähäkin verkko, sanoi Kalle. Se pieni musta piste siinä keskellä on pyllysilmä. Kun ei ole ruokaa, niin hämähäki tekee verkon siihenkin kohtaan.. Niinpä niin
Koululaisvitsi olisi se jos alkaisin muistelemaan kouluaikaani, mutta kerron yhden vitsin.
Aloitin koulunkäynnin Kaustajärven koulussa vuonna 1951. Istuin ensimmäiset kaksi viikkoa arestissa menneen kesän kolttosista? silloinkin oli vitsit vähissä.