Nopsailemassa, osa 2
Nopsailemassa jutussani lupasin, että jatkan lähipyöräilyä jahka saan 17 vuotta vanhan Nopsani kuluneen takarenkaan vaihdettua. Kiteellä käynnin yhteydessä onnistuikin uuden renkaan hankinta ja eräänä aamuna alkoi sitten Operaatio Renkaanvaihto.
Homma toi edetessään määrätynlaisia tuskaisuuksia: Ostamani sisärengas oli 50 mm liian pitkä, onneksi vanhaa sisäkumia paikaamalla ja liimaaamalla sain aikaan uudenveroisen renkaan. Myös 21-vaihteisen pyörän takanavan kasaaminen pani osaamiskykyni koetukselle. Vaikeuskerrointa lisäsivät myös ympärillä härräävät hyttysparvet joiden hyökkäyksiin eivät voiteet eivätkä harsohatut tuoneet pelastusta.
Tuntemattoman Huoltotiellä
Viikon puolivälissä tutkailin netin sadetutkaa tarkasti ja koska sää näytti suosivan, tein päätöksen että polkaisen Nopsan liikkeelle puoliltapäivin. Kaustajärven hautausmaan jälkeen olikin seuraava tavoite oikealle kääntyvä Huoltotien risteys. Heti Huoltotielle käännyttyäni pysähdyin viime kesänä pystytetylle muistomerkille. Vuonna 1941 tästä samasta tienhaarasta suuntasi JR 8 (Väinö Linnan rykmentti) kohti Saarivaaran koulua, Havuvaaraa ja Vanhaa Värtsilää.
Lähden nyt seuraamaan tätä samaa reittiä kohti Saarivaaraa ja valtakunnan rajaa. Tienposkessa pilkottaa punaisen tuvan katto, tiedän sen entiseksi asuinpaikaksi. Nytkin näyttää pesty pyykki liehuvan iloisesti tuulessa. Jatkan polkemista ohi vasemmalle jäävän Emäntälammen. Sen rannalla komeilee uusi, tyylikäs vapaa-ajan asunto ja pihapiiri. Seuraavaksi ohitan Pykälälammen jonka rantamille näyttää myös vuosien saatossa kohonneen useita kesäasumuksia.
Vastaani tulee auto joka pysähtyy. Kuljettaja ruuvaa ikkunan auki ja kysyy olenko nähnyt kahta karkuun päässyttä koiraa. Jostain kauempaa kantautuu korviini naisääni joka huutelee huolestuneena ”Mustin ja Murrin” nimeä. Harmittelen, etten ole nähnyt, mutta mielessäni olen oikeastaan hyvilläni etteivät ne sattuneet kohdalleni. Suhtaudun nimittäin irrallaan juoksenteleviin koiriin varauksellisesti, sillä yksi sellainen on puraissut minua lapsuuteni koulumatkalla.
Patson Pitkän rannalla on vanha asuinpaikka joka taitaa nyt olla vain kesäkäytössä. 1950 -luvun taitteessa kyseisessä talossa vietettiin vanhimman pojan talvihäitä, joissa minäkin sain olla vanhempieni mukana. Tämän talon lapset kävivät joinakin vuosina Kaustajärven kansakoulua ja poikkesivat tuvassamme lämmittelemässä. Kukapa olisi arvannut että heidän sukunimensä näkyy joskus vielä vahvasti pääkaupunkiseudun lehtimainoksissa.
Myllytiellä
Hiekkatie katkeaakin tähän ja talutan pyöräni idyllisen sillan yli, ohi aivan veden partaalle rakennetun rantasaunan. Olen tullut huolella hoidettuun pihapiiriin jonne keskenkasvuisena tekemistäni myllyreissuista olen kertonut jo aikaisemmin, ainakin tarinassa ”Moniosaajia”. Hieman arveluttaa kulkea toisten pihanmaan halki, mutta tottakai esittelisin itseni jos joku olisi näkyvissä. Tällä kertaa ei ole.
Nyt olenkin taas hiekkatiellä. Vasemmalle jää moottorikelkkailijoiden laavu ja matka jatkuu kohti Lotinaa. Tienvarrella on mainiota mäntytaimikkoa ja jo aikaisemmin istutettua, todella upeaa pystykarsittua nuorta metsää. Toivottavasti hirvilauma ei osu talvikelissä paikalle taimikkoa tuhoamaan.
Tulla tupsahdan Ilomantsintielle Kaustajärven ja Saarivaaran rajamaastossa.. Tässä on myös Tohmajärven kunnan ja Joensuun kaupungin raja. Ylitän maantien ja Lotinanjoen, samalla mietin löytäisinkö vielä lapsuudenaikaisen ”kauppatieni”.
Kierros jatkuu…
Johannes
Kiitos Johannekselle kierroksesta!Emäntälammen rannalla ei kylläkään ole mitään rakennuksia, vaan ne kaikki kaksi ovat Pykälän rannalla. Patson Pitkän rannalle on tosin tullut uusi huvila vanhoista hirsistä.
Huomasitko muuten huoltotien varrelta ”porttikivet”? Markku Kemppinen pystytti ne kaivinkoneellaan.
Hyvä että lampien nimet tuli tarkennettua!
Huomasin kyllä jyhkeät kivet mutta
juttua sanelukoneelle sanellessa ne
jo pääsivat unohtumaan.
Eikös viime kesän Värtsilä-päiviin
liittynytkin juuri tuo Huoltotien opastaulun
paljastaminen?
Lukekaapa uudestaan Värtsissä 24.7.2011
ollut kirjoitus ”Matti Majoisen puhe
opastaulun paljastustilaisuudessa”.
Juttu 23.6.2011
Kesän 1941 Huoltotie
http://www.vartsi.net/2011/06/23/kesan-1941-huoltotie/
Mukavaa matkantekoa ja sen kuvausta maantiellä ja muistoissa.
Tässä linkki tekstissä mainittuun Johanneksen tarinaan Moniosaajia.
http://www.vartsi.net/2011/06/04/moniosaajia/
Mukava lukea tällaisia matkakertomuksia. Sitä eläytyy väkisinkin matkantekijän mukaan. Vielä kun Värtsissä -tai jossain klikkauksen ulottuvilla olisi kartta mistä tarinan etenemistä seurata.
Usein olen miettinyt sanontaa ”olla kärpäsenä katossa”… eli jos minäkin ”Kärpäsen vinkkelistä” katsottuna kirjoittaisin omista toilailuistani, unohteluista ja kommelluksista niin jostain pikkureissusta tulisi varsin värikäs tarina.
Onpa mukavaa kerrontaa!Kerronan mukana tulevat mielikuvat tiestä,jonka Johannes on ajellut.Siinäpä meidänkin kesäpaikka tuli kuvattua!
Gooklasin Patson Pitkän, koska sen rannalla on edesmennyt äitini syntynyt.Tarinoita,valokuvia saunasta ja raunioista olen nähnyt.Myös kuvan veden partaalla olevasta rantasaunasta.Kuljit mukavasti äitini jalanjälkiä. Täytynee vielä minunkin käydä katsomassa samainen paikka.Kiitos kirjoituksesta.
Siihen aikaan kun harrastin kilpaurheilua kyseinen kierros oli passeli saunalenkki. Meidän niemeltä lähdettynä siitä taisi kertyä semmoinen 16 kilomeriä. Nyt ei pääse polkupyörälläkään vastaavaan aikaan kyseistä lenkkiä.
Nopsailin männä viikolla Halkolahdentien
kautta Saarivaaraan ja sieltä Myllytien kautta
Huoltotielle ja hautausmaan ohi takaisin Kaustalle.
Ennen Saarivaaraa tapasin ”koirapartion”, eli
lenkkeilevän naishenkilön jolla oli mukanaan kolme koiraa.
Pyöräilin hetken aikaa heidän kanssaan niitä näitä jutellen.
Kun pysähdyin Huoltiellä juttelemaan erään vanhan
asuinpaikan pihapiiriin sattuneiden metsämiesten kanssa,
huomasin että yksi valkoinen koira pyöri ympäriläni.
Minulle jäi epäselväksi oliko koira ensiksi tapaamani
naisen ”valjakosta” vai oliko se yksi näiden metsästäjien
koirista.
Niin tai näin, koira lähti seuraamaan minua, eikä suostunut
kääntymään kehoituksista huolimatta takaisin. Kun käväisin
hautausmaalla, koira tuli sinnekin perässäni eikä uskonut
vaikka esittelin sille kieltotaulunkin.
Yllättävä seuralaiseni hölkytteli perässäni
Varpasalmelle saakka, sitten se hävisi näköpiiristäni.
Toivottavasti löysi oikean omistajansa…
Kun eläikä alkoi lähestyä 1990-luvulla, menin Ullan kanssa kunnanjohtaja Huttusen toimistoon. Kyselimme, olisko kunnalla myytävänä rantapaikkaa vapaa-ajan asuntoa ja myöhemmin ehkä ympärivuotiseen käyttöön. Saimme valokopiot kartoista ja lähdimme kiertelemään metsäteille, jotka kulkivat myös Johanneksen Nopsa-matkan reiteillä.
Eri syistä ei sopivaa paikkaa löytynyt. Viimeiseksi tulimme Halkolahdentien alkuun, ajoimme ns. Turhuudentorille, josta jatkoimme oikealle, tielle joka sittemmin sai nimen Ulriikantie. Nousimme mäkeä ylös. Käänsimme katseen oikealle ja lausahdimme yhtaikaa: ”Tässä se on!” Ostimme metsäisen tontin. Seinäjoelta puretun talon hirret odottivat jo taapelissa Lapualla Kaustajärven rantaan pääsyä.
Niin alkoi virkakauden viimeisten vuosien ”kuntorata”, rakenta- minen, käveleminen ala- ja yläpihan väliä. Ja kipeiden paikkojen hoito savusaunan lauteilla. Viimeisenä kivinen kappeli elämän yhden virstanpylvään kohdalla. Päivääkään en vaihtaisi pois! Ierikka
Me emme olleet Ension kansa nopsailemassa vaan olimme heittäneet verkot Erkin tulevan kodin edustalle niiden pienien saarien luokse. Kun aamulla meneimme kokemaan verkkoja oli rannalla kaivinkone ja miehiä. Varkot vaneeseen ja menimme kysymään mitä tähän tulee ja saimme vastauksen Erkiltä, että talo ja asunto. Taisin todeta sen olevan järven kauneimpia paikkoja.