Sääperin vanhan vartiorakennuksen ajoilta on jäänyt pikkupojan mieleen monia siellä palvelleita tai useammin käyneitä rajavartijoita. Vanha vartiohan oli käytössä vuodesta 1952 vuoteen 1957. Kirjoittelen rohkeasti noita vuosilukuja, niin näyttää lukijalle hieman selkeämmältä, että missä ja varsinkin koska mennään. En tietenkään voi aina tai useinkaan olla täysin varma numeroiden tarkasta oikeellisuudesta, mutta ei niissä ilmeisesti ole yhtä vuotta enempää heittoa. Jos joku muistaa täsmällisempiä lukuja, niin kernaasti vain ulos allakasta.
Kertoilen tässä lyhyesti muutamista persoonista ikäjärjestyksessä. Iät olen kirjoittanut syntymä-kymmenluvun mukaan ja täysin omasta, silloisen pikkupojan päästä pääteltynä.
Kukko -sukunimiä esiintyy paljon Karjalan Kannaksella, myös toki muuallakin Suomessa. Ei kuitenkaan ole yleinen nimi Pohjois-Karjalassa ilman nen-päätettä. Kukko asui ja työskenteli ainakin jossain vaiheessa Kaustajärvellä. Poikkesi joskus Sääperillä. Asettui viimeistään eläkepäivilleen asumaan perheineen Kaurilaan, tanssilavan lähinaapuriksi. 00-ikäluokkaa.
Kiiski –nimi on yleinen samoilla seuduilla kuin Kukko, mutta lisäksi nimi oli varsin yleinen myös Laatokan pohjoisen puoleisessa Raja-Karjalassa, Pohjois-Karjalassakin. Sotilasparrat olivat ja ovat Suomessa harvinaisia, mutta Kiiski piti samanlaista ohutta huuliviikseä kuin Mannerheim. Muutoinkin ulkoinen olemus muistutti kovasti marsalkkaa, ainaisine suikkahattuineen ja ulkonäköineen. Muistan Kiiskin uunitulien sytyttelystä. Hyvin se näytti onnistuvan sissiltä tuohineen ja kuivine koivupuineen.
Nykyisin saa esim. kahviautomaateista kaikenlaista kahvijuomaa: Tavallista maidolla tai ilman, sokerilla tai ilman, ekspressoa, latteaa, kaputsinua, viineriä ja mitä liekin. Mutta ei saa Kiiskin erikoista. Kiiskin kahvi oli mustaa kahvia kermalla. Siis mustaa kermasta huolimatta. Toteutui siten, että vahvalla mustalla kahvilla täytettyyn termospullon korkkiin hän lisäsi puukon lappeella kunnon köntin voita. Sekoitteli puukon kärjellä ja joi nautiskellen. Ei siinä varmaan tarvinnut erikseen viiksivahoja ostella, kun voiteli tuolla rasvaliemellä päivittäin huulipartaansa. Yritin minäkin matkia samaa kahvittelutapaa perheen piirissä, mutta äkkiäkös tuollaiset erikoisuudet oli vanhempien toimesta tyrmätty.
Kerran törmäsin kesken päivän kalastaja-Alen luokse. Tuttua reittiä takaovesta tuulikaappiin, siitä pikkukeittiöön ja keittiöstä olohuoneeseen. Eipä siellä ollutkaan Alea; eikä ollut enää koskaan! Kiiski oli uunia sytyttelemässä. Huomasi varmaan yllätykseni ja alkoi neuvoa sytyttelyn saloja. Näytti kuinka päin tuohi käpristyy, kun sitä reunasta sytyttää. Näytti myös, kuinka tuohi käpristyy sisäänpäin rullalle kahdesta suunnasta, kun sen sytyttää vastakkaisista kulmista. Sen jälkeen, ennen kuin kiertyvät rullat kohtaavat, sen voi laittaa vaikka oksan ympärille. Siinä pysyi kuin pyykkipoika. Oli tehokas sytyke ja pysyi siinä, mihin oli laitettu. Isällisen Kiiskin perhesuhteista ja asumisista ei ole minulla tietoa. Kävi monesti Sääperillä. Asui ja palveli ainakin Kaustajärvellä. 00-ikäluokkaa.
Hyytiä, Kannaksen poikia, 10-ikäluokkaa. Ammattisotilas jo 30-luvulta alkaen. Asui ja työskenteli Sääperillä mm. Kaustajärven, Valkoisen talon ja Airolan huvilan jälkeen. Tarkkasilmäinen ampuja sekä armoitettu erä- ja kalamies. Salomökkiläisten ystävä. Sotamuistona ajoittain kivulias kranaatinsirpale selkärangassa.
Kokkonen, Savon poikia, 20-ikäluokkaa. Asui perheineen Sääperillä, ei kuitenkaan vartiolla, jossa työskenteli. Sitkeä sissi ja varmaan luonnon lukija parhaasta päästä.
Koskela, asui ja työskenteli vartiolla, 30-ikäluokkaa. Lempeäkasvoinen ja –hymyinen poikamies, joka tummilla silmillään ja otsakiehkurallaan sai varmaan monen paikallisen kaunottaren rinnan jos toisenkin pamppailemaan kiihkeämmin, kiihkeämmin.
Toikkanen, Keski-Suomen poikia, asui ja työskenteli vartiolla, 30-ikäluokkaa. Vapaa-ajan menoja rajoitti kuitenkin hänen Cezeta-skootterinsa, joka lähdön hetkellä teki tenät. Tanssireissu vaihtuikin öljyisiin sormiin ja tuloksettomiin käynnistyksiin pyöräkatoksen suunnalla. Parempi oli olla tuolloin menemättä leikkikaveriksi pyytämään, niin veti pyöränrakkine aina hänen mielensä mustaksi. Vaihtoi lopulta Jawaan ja taisi löytää kyytiläisen takapenkille, koskapa poistui lahkeet lepattaen ikiajoiksi.
Edellä mainituista ovat muutamat nimet olleet esillä aiemmin myös Värtsissä, ainakin Johanneksen Kaustajärven ajoilta tietäminä. Lukijoissa on varmaan myös paremminkin näitä henkilöitä ja muitakin rajahenkilöitä tunteneita, joten siitä vain laajentamaan kommentein tai uusin kirjoituksin tätäkin henkilögalleriaa. Itse otin tässä yhteydessä esille mieleeni jääneet vanhimmat tai pitempiaikaiset tuttavuudet. Osana paikallista elämänhistoriaa tämäkin.
Sakari H
Mukavia muisteloita Sakarilta jälleen.
Moni on saattanut huomata Kaurilassa mielenkiintoisen tienviitan.. Nimittäin siinä Kisan tanssilavan tiehaaran paikkeilla on kukon sivukuva, osoittaa sinne ylös tanssilavan suuntaan. Se on tuon Sakarin mainitseman Olli Kukon asuinpaikka. Olli siirtyi rauhallisemmille rajoille vasta ihan joku vuosi sitten. Kukon kuva saattaa olla tien varressa vieläkin
Alpo puhuu Kukon Ollista. Itse muistelen, että olisi ollut Aleksi. Mahdetaanko tarkoitaa samaa henkilöä vai ehkä poikaa – isää – veljeä?
Saattoi olla Aleksi, mistä lie Olli tullut mieleen. Semmoinen leppoisa pyöreäposkinen isähahmo.
Hän oli Kaustajärven vartiolla kun käytiin siellä hiihtokilpailuissa. Olisiko ollut koulujen väliset kisat. Siellä peräseinällä oli seinän levyinen teksti:
ÄLÄ KOSKAAN SUUNTAA AMPUMA-ASETTA MUUTA IHMISTÄ KUIN VIHOLLISTA KOHTI. Kukko oli varmaan silloin siellä pomona
Muistini mukaan nimi oli Aleksanteri Kukko.
Hänellä oli Olli niminen, suunnilleen ikäiseni
poika.
Kukon tienhaarassa ollutta värikästä kukkoa
en ole havainnut enää muutamaan vuoteen.
Rajamiesten merkitys Värtsilän elämässä oli ja on edelleen valtaisa. Monet näyttävät löytäneen myös eläkepäiviensä asuinsijan täältä ja osallistuvat innokkaasti yhteisiin rientoihin.
Paikallisten poikamiesten harmiksi noita Koskelan kaltaisia oli nuoruuteni vuosina melkoinen liuta.
Minun ukki puhui joskus ”Ukko-Kukosta”.Punainen talo mäellä Kaurilassa.Kukkoa en tosin huomannut viimekesänä,kun ohi ajelin.Alma Kukko oli hyvä ompelija ja taitava käsitöiden tekijä.Sainpa ihastella hänen tekemiään liinoja,jokunen vuosi sitten.Silloin taisi vielä Aleksikin olla elossa.
Niiralan vartioilla,uudella ja vanhalla,oli myös loistavia persoonia.Rj Ellonen oli yksi parhaista.Erään kerran Ellonen oli ajanut mopollaan Kaurilasta kohti Niiralaa.Vastaan tuli päällikön auto kuljettajineen.Ellonen tervehti vastaan tulijoita vasemman käden heilautuksella.Päällikkö hermostui tästä ja ajoi Ellosen kiinni.Hän moitti rajamiestä tervehdyksestä.Oikea tervehdys oli oikean käden lippaan vetäminen.
Ellonen joutui toteamaan:”Herra majuri,tässä on tapahtunut erehdys,en tervehtinyt teitä vaan morjestin tuttua autokuskianne”
Sakari, kirjoitit että ”vanha vartio..” Tuo nykyinen ”vartio” lienee sitten uusi vai kuinka
Aika muuttuu. Nyt on Tohmajärven rajavartioasema ja Niiralan rajatarkastusasema. Kylä on hieno!
Naapurin poika runoili,”Olli Alex Kukko on mun appiukko”.Ei tullut hälle Appiukkoa Olli Alexista.Hänen lapsensa etunimet alkoivat T-kirjaimella,oli Tuula,Tapio,Timo,Terttu…
Alpolle vastauksena ja muillekin tiedoksi. Se mikä on itselle päivänselvää, on toiselle täysin outoa. En huomannut selvittää, mutta kysymys on oikea ja hyvä. Sääperin vanhan vartion rakennusta tuskin on enää pystyssä, ei näy ainakaan kartoissa. Se vanha eli ensimmäinen vartio sijaitsi uudelta eli nykyiseltä entiseltä vartiolta noin 100 m Kunnakseen päin ja oli hirsirakennus, jonka silloiset rajamiehet itse pystyttivät. Uuden vartion eli nykyisen rakennuksen rakensi Joensuulainen rakennusliike.
Pentti Tikan mukaa Kukko olikin Olli Aleksi (Aleksanteri). Olimme siis kaikki oikeassa.
Kauko (?)Reijonen oli muistaakseni kersantti. Ajoimme eräänä päivänä Muskoon Rämejärvelle. Pyörän tarakalla oli pitkäsiiman laatikko ja repuissa eväät, Kaukolla pakki ja madot. Laskettuamme siiman huilasimme. Muutaman tunnin kuluttua nostimme kaloja ja valmistauduimme iltaruualle. Kauko pani pakkiin ison möhkäleen voita, ja kun se oli alkanut kiehua, heitti joukkoon kalat. Siitä tuli melkoinen keitos. Söin sillä kertaa, mutta sain lievän kammon kalakeittoja kohtaan. Vasta vuosien kuluttua olen alkanut nauttia kalakeitoista. Liekö tässä yksi selitys sille, että Reijonen oli aika tuhti mies. Mutta kaiken kaikkiaan oikein mukana kalakaveri. Ierikka
Ierikka ja muut lukijat
En maininnut nyt Reijosta, kun en muistanut hänen palveluspaikkaansa. Muistelen hänet itsekin tuhtina miehenä kuin Rymy-Eetuna ikään. Reijosta sivusin aikoinaan muistaakseni jutussani Ensi sauhut. Kauko Reijonen oli varmuudella yksi niistä rajahenkilöistä, joka oli pystyttämässä vanhan vartion hirsisalvosta.
Alpo ja Jussi mainitsevat tuossa Asumista vartiolla -jutun kommenteissa seuraavat nimet, jotka näin siirrän myös tämän jutun nimilistan puolelle:
Alpoaatos: …Mieleen tulee Rosendal Kokkonen ja Shemeikka. Olivat varmaan Sääperillä. Turunen, joka asui Kaustan koulun lähellä. Etunimiä en muista.
Jussi Raerinne: …
Martti Rosendahl, palveli mm. 1970-luvulla Närsäkkälässä, kertoi olleensa joskus Värtsilässä
Matti Kokkonen
Herman Shemeikka
Aimo Turunen
Itse lisään vielä seuraavat nimet, toivottavasti etunimetkin menevät oikein:
Olavi Saarikoski, asui Kokkosen lähinaapurina 50-luvun alkupuolella
Keijo Väänänen, trumpettitaituri
Veijo Tahvanainen, MZ:lla liikkunut urheilija, lähtöisin Tikkalasta
Kaustajärven rajavartiosto jäi 1944 toimimaan
Kaustajärven kansakoulun tiloihin. Muistini mukaan
ainakin keittolahuone ja ehkä myös yksi luokkahuonekin
olivat rajavartioston käytössä.
Varsinaiset rajavartioston rakennukset rakennettiin
vv 1946-47. Rakenuskompleksissa oli miehistö/toimistorakennus
sekä kahden perheen asuintalo.
1960 luvun alussa rakennettiin uusi vartiorakennus toimistoineen
ja miehistötiloineen.
1950-1960 luvulla rajavartiolaitoksen piha-alue oli nuorison
kokoontumispaikka lentopallopeleineen.
Nykytilanteen voikin lukea Senaattikiinteistöjen
myynti-ilmoituksesta.
Johannes 3.1.2012, 11:38
…Varsinaiset rajavartioston rakennukset rakennettiin
vv 1946-47. Rakenuskompleksissa oli miehistö/toimistorakennus
sekä kahden perheen asuintalo…
Mahtaako tuo asuinrakennus olla sama kuin Senaatti-ilmoituksessa mainittu majoitusrakennus? Toimistorakennus lienee ollut erillinen ja jo purettu, tai liekö muutettu nykyiseksi pihavarastorakennukseksi. Minä kun uskon päästäneeni naama siniviolettisenä ensiparkaisuni tuossa asuintalon länsipäädyn asunnossa.
Kahden perheen asuintalo, siis se jossa Sakari
on parkaissut, on edelleen pystyssä. Sen vieressä
ollut toimisto/miehistörakenus on purettu.
Uusi toimisto/miehistörakennus rakennettiin
60-luvun alussa.
Kiitos. Noin arvelin asian olevan, mutta kovin epävarmana kuitenkin. Nythän se selvisi.
Kohta pääsee taas ääntänsä käyttämään, kun valitaan seuraaviin linnanjuhliin kakkureseptiä.
Täytyy vielä jatkaa Johanneksen antamien tietojen innostamana uteluita. Liekö tuo Kaustajärven entinen kansakoulu enää pystyssä. Velipoikani Seppo on syntynyt siellä asumisen aikana, vaikka voipi olla, että varsinainen ulostulo onkin mahdollisesti tapahtunut Patsolan mummolassa.
Sama Kaustajärven koulu on paikoillaan, viimeiset
parikymmentä vuotta yksityisomistuksessa ja
asumiskäytössä.
Koulunpito siellä päättyi muistaakseni 70-luvulla,
sen jälkeen koulu toimi joitakin vuosia kunnan leiri-
keskuksena.
Kauko Reijonen varmaan asui Valkealla talolla. Ja oli lapsuutemme joulupukki.
Muistelen että Niemisiä oli myös näitä rajanvartijoita.
Itse muistan Kauko Reijosen asumisen Patsolan seurantalolla 50-luvun puolivälin aikoihin. Lienee asunut ennen sitä tai jälkeen Valkealla talolla.
Löytyisiköhän mistään kuvaa Kaustajärven entisestä koulusta, mieluimmin vuosikymmenten takaa, julkaistavaksi Värtsissä. Värtsin jutussa 13.3.2011 Huvilan piirroksia mainitaan Kaustajärven koulu harvinaisena paikallisena hirsirakennuksena. Uudempikin kuva toki kelpaisi, nykyomistajan ajalta tietenkin vain omistajan suostumuksin.
Mahtoiko Kaustan koululla toimia rajavartiosto ja kansakoulu ihan samanaikaisesti 40-luvulla?
Sääperin vartiolla oli 1960 luvun alussa Tahvanaisen Veijon lisäksi myös hänen veljensä Leo. Kävivät Verkkolammen kämpällä vettä hörppäämässä kun juoksivat virkahommien päätyttyä halontekoon Yläryösiölle. Tai siis oletan, että olivat Sääperin vartiolla.
Veijo Tahvanainen oli järjestämässä hiihtosuunnistuksen mm kisoja vuosituhannen vaihteen tienoilla Ylämyllyn Pärnävaaralla. Veijo oli vielä kovassa iskussa. Paikalla oli myös Leo. Leon kuulo on heikentynyt. Muuten mies tuntui olevan kunnossa silloin.
Ei pitäisi lähteä merta edemmäksi kalaan.
Kyselin tuossa edellä kuvaa Kaustajärven koulusta. Nyt keksin hakea sitä Googlen kuvahaulla. Ensimmäisenä tarjokkaana oli kuva Värtsin jutusta 5.2.2011 Lumpeenkukka / Kaustan kierros 4. Siellä on kuva koulusta, tosin hieman suppeampana kuin kuvahaun näyttämä.
Lisäksi jutussa on oppilaskuvakin vuodelta 1925. Jutussa ja kommenteissa on koulusta muutakin tietoa, jopa nykyisen asukin toive vanhoista lisäkuvista.
Jutussa on myös kuva yksikätisestä kalastajasta.
Hänen takanaan näkyy ns Koulun silta, kouluun
kuljettiin tuon sillan yli ”Suomen suunnasta” tultaessa.
Koulu sijaitsi sillan välittömässä läheisyydessä.
Romanttisen puusillan paikalle tehtiin muutama vuosi sitten
uusi, nykyajan vaatimukset täyttävä ylikulkusilta.
Rannalla erämaajärven / Kaustan kierros, osa 5
on kuvia Kaustajärven rajavartion pihapiiristä.
Kahdessa ylimmässä kuvassa pilkoittava punainen
rakennus on vartion sauna ja viimeisen
kuvan keltainen rakennus on se jossa Sakari on
parkaissut.
Eräs vanhimmista muistissanni olevista rajan vartijoista Värtsilän vartioasemilla oli Ilmari Matinniemi. Hän toimi myöhemmin Sissikomppaniassa ja muistaakseni myös koirapalvelu puolella. Jossain vaiheessa hän siirtyi kauppiaaksi erääseen pikkukauppaan Ilomantsintien varteen. Ostettiin Ilmarilta aina sissireissuille ajaessamme makkaraa ja muuta sissimuonan lisäkettä. Niihin aikoihin alkoi kauppa – autot kiertämään syrjäkyliä ja veivät asiakkaat Ilmarilta ja muiltakin kaupoilta.
Ilmari on nykyään Kiuruvedellä ja kirjoittelee omalla nimellään ahkerasti eri lehtiin. Kaikista kirjoituksista huokuu isänmaallisuus sekä lämmin suhtautuminen rajamiehiin ja kaikkeen siihen liittyvään. Ilmari ei ilmeisesti ole vielä keksinyt Värtsin lehteä, muuten hän olisi varmasti ottanut osaa keskusteluihin.
tässä pari lainausta hänen kirjoituksistaan:
” mikään ei voita reipasta rajamieselämää, paitsi vielä reippaampi…”
” Keskikaljaa ei tunnettu, joskus tehtiin sanomalehdestä ja kotikasvatetusta kessusta villapaidanhihan paksuisia sätkiä. Oksetti ja pyörrytti. Nautinto kuitattiin selkäsaunalla.”
Tässä pohdiskelin itsekseni, että tunnenhan minäkin useita
reippaita rajamiehiä. Heiltähän onnistuu työ kuin työ.
Sinnekin evp. komentajan, Ossin luo on kahvikutsu vielä voimassa,
pitää tänä talvena muistaa mennä.
Täällä yksi Impan jengiläinen, eli Ilmari Matinniemen kauppa oli meidän lähikauppamme silloin 1960-luvulla. Ja Imppa piti meille lähikylien nuorisolle Impan jengiä Ilomantsin Marjovaaran koululla. Heidän kauppansahan sijaitsi Tuupovaaran puolella ihan Ilomantsin rajalla. Mukavat muistot on niiltä ajoilta, nuorisoa oli paljon, ja teimme jopa Kolin retkenkin, josta on valokuvat tallella.
Kiitos kommentista Tuula-Riitta. Soitin Ilmarille ja kerroin tämän lehden olemassaolosta. Luulisin hänen tulevan itse näille palstoille kertomaan mitä hänelle kuuluu. Intoa tuntuu vielä olevan vaikka muille jakaa.
Minä myös olin sosiaalisen median kautta yhteydessä hänen tyttäreensä, ja hän kertoi,että juttua on tulossa…
Etsin tämän vanhan jutun, kun tuli tietoomme,että Ilmari Matinniemen aika oli eilen siirtyä sinne ikuisen rauhan ja levon maahan.
Vai lähti Ilmari, ikuinen Rajamies..
Kiitos tiedosta Tuula-Riitta.
Ilmari kirjoitti jäähyväiskirjoituksensa Uutisalasimeen tässä syksyllä. Pitäisi löytää se kirjoitus ja laittaa myös Värtsiin omana juttunaan.
Edellä kerrottujen rajamiesmuistelmien jatkoksi liitän minulle läheisiksi – Kauko Reijosen lisäksi – tulleet: luutnantti Janne Lukkarinen perheineen ja vääpeli Armas Hiles, joka asui Lintulan yläkerrassa perheineen.
Rajamiehet – nyt myös rajanaiset – ovat tänäänkin läheisesti läsnä Värsilän elämänmenossa. Erityisesti on mainittava se, miten tämän voi kokea Kaustajärvellä. Käden heilahdus ohi kulkevasta autosta Halkolahdentiellä on enemmän kuin rajavartiolaitoksen toimihenkilön ilmoitus, että tässä työmatkalla mennään.
Kunpa vielä joku ostaisi Kaustajärven entisen vartioston ja lämmittäisi sen rantasaunaa. Olisi niin mukava vilkaista sinne päin Via Karelian varrelta. Tämän toiveen toteutuminen vaatisi kuitenkin enemmän kotiseudun, perinteiden ja kulttuurin arvostusta päättäjien taholla kuin rahan vahtimista! Onkin niin käsittämätöntä, että muut rajavartiostot ovat löytäneet uudet omistajat. Kaustajärven kiinteistö vain seisoo kauniilla paikallaan alakuloisesti.
Ilmari Matinniemi kirjoitti vielä Iisalmen sanomiin artikkelin: Erikoisin itsenäisyyspäivä.
http://www.iisalmensanomat.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/erikoisin-itsen%C3%A4isyysp%C3%A4iv%C3%A4/800511
Tunsinhan minä Ilmarin ja tuon Erikoisen Itsenäisyyspäivn jutun jälkeen muistui mieleeni tarina Ilmarista. Työtoverini Kokko oli ollut varusmiehenä Onttolassa silloin kun Ilmari oli kouluttajana. Taisteluharjoituksen tauolla Ilmari oli ottanut kaksi Dektrajev pikakivääriä ( Emmaa ) piipun suusta kiinni ja kääntänyt rannevoimalla aseet vaakatasoon. Todennut kokeilkaapas pojat pysyykö aseet näin. Ei siihen ollut kukaan pojista pystynyt.
Nyt hän sairaana kirjoittaa kuinka avuton onkaan ihminen kun sairaus runtelee. Ei ollut vahvasta miehestä enää itsensä pesijäksi.
Ilmari oli persoona jonka jokainen hänen kansaan työskennellyt muisti, niin varusmies kuin henkilökuntaan kuuluva. Voi sen sanoa näinkin, monessa mies mukana niin hyvässä kuin pahassakin.
Itseäni on aina kiinnostanut varsin paljon etenkin menneiden aikojen rajamieskulttuuri, joten lueskelin myös kyseisen Ilmarin tarinoita silloin tällöin Alasimesta. Paljon oli monenmoista enemmän ja vähemmän jännittävää asiaa tapahtunut pitkän työuran aikana, se on myönnettävä. Kun minulla kuitenkin on hankala taipumus takertua monesti johonkin yksityiskohtaan, niin jotenkin oudolta tuntui hänen muistelonsa kohtaamisesta karhun kanssa rajapolulla; minulle jäi hämäräksi se, minkä ihmeen vuoksi piti ampua konepistoolin lipas tyhjäksi karhun rinnuksiin? Kirjoituksesta ei saanut käsitystä, että karhu olisi edes yrittänyt hyökätä, mutta laukaussarjan jälkeen se oli kylläkin haavoittuneena paennut rajan yli Neuvostoliittoon. Eläimen kohtalo jäi miehelle itselleenkin epäselväksi, mutta haavoihinsahan tuo lie kitumalla kuollut. Enhän toki tiedä sen kummemmin tapauksen yksityiskohtia, mutta myönnettäköön että tympäisi mainitusta ”urotyöstä” lukea!
Asenteet ovat muuttuneet tuosta Ilmarin kertomasta tapauksesta. Kertomuksen ajankohta lienee 1950 luvun lopulta ja silloin petoihin suhauduttiin yleisesti siten, että peto tapettiin missä se tavattiin. Myöskin partiopolulla jos karhu siellä kohdattiin. Ei Ilmari tässä mielessä poikkeus ollut.
Kysymys oletteko lukeneet vanhoja koulujen luonnontieteen oppikirjoja. Niissä vahinkoeläimiin ja ihmisten kannalta haitallisiin luettiin kaikki suurpedot ja myöskin saimaan norppa. Näin pedoista opetettiin kansan sivistämisen alkuaikoina. Nyt olemme näissä asioissa toisessa ääripäässä. Suomessa on omat pyhät eläimet kuten Intiassa pyhät lehmät. Meillä kaikkein pyhin eläin on liito-orava, toiseksi pyhyin saimaan norppa, sitten on susi ja kettutyttöjen sinikettu eli naalin muunnos.
Meidän ihmisten käsitykset ja arvot ovat ajankohtaan ja elämän tilanteeseen sitoutuneita.
En havainnut mitään petovihaa isässäni joka palveli Rvl:sta n.30 vuotta maalla ja merellä.Merivartiostoaikaan saivat Suomenlahden hylkeet olla rajamiehiltä rauhassa.
Ratavartiolla ollessaan tiedän isäukon ampuneen yhden rautoihin tarttuneen ilveksen ja osallistuneen lailliseen susijahtiin jossa kaadettiin kaksi sutta.Nämä sudet tapettiin siksi että ne pyörivät ihan kylän lähellä.Havaintoja tuli useita mm koulumatkalaisilta.
Rajamiehen työ sinällään oli varmasti erilaista kuin nykyisin.Sain isäni tarinoista sen käsityksen että varsinaisen työn eli rajanvartioinnin lisäksi tehtiin paljon muutakin.
Toimitettiin jopa rajavyöhykkeellä asuneiden vanhusten kauppa-asioita.
Vanhojen vartijoiden joukkoon mahtunee myös haikean mielen ilmaisu. Syksyllä 55 vuotta sitten kävelin reserviin Kontiorannan varuskunnasta. Tänään on siellä laskettu lippu, ei puolitankoon, vaan ihan alas asti.
Rannikon kansalaisten puolue varjelee Pohjois-Karjalaa! Balshoe spasibo!
Olipa sitten hyvä kun Ilmari ampui lippaallisen ja sai eläimen pakenemaan. Miten olisi käynytkään jos hän olisi ampunut vähemmän. Kenties vain varoituslaukauksen?
Eräs toinen rajamies, Hemmo Ropponen vietti haavoittuneena tuskallisen pitkän ajan puussa, kun karhun hätistelemiseksi ei ollut riittävästi patruunoita.
Asiassahan ei olisikaan mitään ihmeellistä, jos I.M. olisikin oikeasti tappanut karhun. En osaa selittää mitä tarkoitan, mutta ymmärrättekö että kun mies kirjoittaa sinänsä hyvän jutun ja sitten sisällyttää siihen tapauksen, joka kirjoituksen perusteella jo lähtökohdiltaankin vaikuttaa lähinnä eläimen kiusaamiselta; särö mikä särö!
Olenkohan minä jo vanha rajamies? Kun aloitin sen työn liikuimme Pielisjärven alueella rajalla kesällä jalkaisin ja polkupyörällä. Talvella hiihdimme eikä moottorikelkasta juuri muuta tiedetty kuin, että sellaisiakin on olemassa. Lieksan kauppalassa kävimme linja-autolla ja kun pitkään oli ollut vartioasemalla niin kylälle päästyä jokainen vastaan tullut nainen näytti kaunottarelta.
Karhuja ja muita petoeläimiä oli vähänlaisesti ja Karhut menivät talvipesilleen venäjälle.
Täällä etelässä olivat menimet hieman toisin. Suurena susikesänä 1960 sudet söivät eli raatelivat kuoliaaksi Kiteen, Tohmajärven ja Värtsilän alueella satoja kotieläimiä. Muistankohan luvun oikein, jotta se oli noin 500 vai oliko siinä koko Pohjois-Karjalan petovahingot. Kun olin 1980 luvun alussa Kiteellä Närsäkkälässä vartiopäällikkönä niin Tuomo L näytti partiomatkalla puroa joka tuli naapurista ja sanoi tuosta piikkilangan alta simme rautoihin ensimmäisen suden. Kyllä ne pedot olivat suhteellisen lainsuojattomia.
Vielä Jussille sananen Ilmarista, kyllä kai se Ilmari jutussaan hieman liioitteli sitä aseen käytöä. Partion etummaisena jäsenenä lienee kerinnyt ampumaankin. Mutta kun karhua ammut niin ei se jää kuuntelemaan sitä monestikko laukaiset. Tunnen konepistoolin käyttäytymisen ampumatilanteessa. Sillä on osuttava heti ja patruuna on nimensä mukaisesti 9mm pistoolin patruuna. Siis aivan kelvoton karhujahtiin mutta taisteluhaudan vyörytykseen oivallinen väline. Se aseenkäytön metsästyksen virhe oli siinä, että ampui sitä karhua kp:llä. Partiokaverilla olisi ollut pystykorvakivääri.
Lopuksi taas sinne Lieksan rajakomppaniaan, Heikkisen Aaro ( Kaksinkantajan Väinön veli ) kertoi kun hän oli keskenkasvuisena poikana oravajahdissä Ilvesvaaran itäpuolella siis naapurivaltiossa. Palatessan laukkuryssän polkua oli rajamies Oravilahden Antti vastassa. Antti tiukkaamaan sitä missä kävit ja Aaro kertoi totuuden kun jäi kiinni heti rajan Suomen puolella. Oravilahti oli katkaissut kuusen oksaa ja huitasi muutaman lyönnin Aaron takamuksille. Sano mene kotiisi ja eläkä juokse siellä venäjällä oravajahdissa. Siinä oli tutkinta tuomio ja rangaistus tehty varttitunnissa. Näin vanhojen rajamiesten aikaan.
Tuomo L on tuossa valokuvassa toinen Närsäkkälän vartion kupeella, toisen miehen nimeä en muista.
Rajamiesten kanssa olen ollut tekemisissä 1950-luvulta alkaen, jolloin pelattiin lentopalloa Talikan vartiolla. Koskaan en ole tavannut fiksumpaa ja reilumpaa väkeä kuin he, lukuunottamatta ehkä metsätyömiehiä ennen vanhaan.
Mielipiteeseeni vaikuttaa varmaan se, että isäni oli sodassa Rajapataljoona 4:n riveissä, Eino Konttiahon ja Matti Lappalaisen porukoissa.
En missään nimessä halua himmentää enkä väheksyä Matinniemen tai kenenkään muunkaan rajamiesmuistoja; virheitä teemme helposti itse kukin erityisesti silloin kun harkintakyky pettää tai kunnianhimon Perkele käy kiusaamaan.
Muistot ovat tärkeitä sekä kirjoittajalle/kertojalle että lukijalle/kuuntelijalle. Ostin aikoinaan ilomantsilaiselta rajaveteraanilta Väinö Keräseltä hänen kirjoittamansa kirjasen; se oli minulle hyvin mieleinen, mutta taisi kadota jonnekin lainareissulle.
Kerrottakoon tässä yhteydessä toinen lukemani tapaus rajamiehen ja karhun kohtaamisesta ajalta, jolloin karhuja oli maassamme varsin vähälukuisesti:
Savukoskelainen rajavartija Leevi Moilanen oli kävellyt partiopolulla karhun kanssa pahki. Ärhentelyyn ei ollut syytä puolin eikä toisin, kai melkein kunniaa tehden oli ohitus suoritettu. Mies oli ollut niin otettu tästä ainutlaatuisesta luontokokemuksesta, että oli verrannut sitä suorastaan lottovoittoon!
Erkki L. mainitsee kommentissaan Kontiorannan varuskunnan lakkauttamisesta. Olin tänään aamupäivällä mainitussa tilaisuudessa tehtäväni vuoksi ”piikkipaikalla”. Minulla on tarkoitus laatia lähiaikoina näillä sangen vajavaisilla toimittajantaidoillani jonkinlainen juttu tästä tapahtumasta Värtsiin. Virallista uutisointiahan on ollut jo pitkin päivää ja huomenna lisää!
Värtsin lukijoiden joukossa on entisiä rajamiehiä ja rajamiesten jälkeläisiä. Heitä ehkä saattaisi kiinnostaa Elävän arkiston uumenista löytynyt lyhytelokuvasarja 1960-luvun alusta.
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/rajamiesta_vastaan_voi_tulla_karhu_tai_loikkari_103760.html#media=103727
Lissu, olet kotiseututiedon aarreaitta. Kiitos nostalgisesta hiihtoreissusta! Olin tuohon aikaan Helsingissä opiskelemassa, mutta monen monta rajamiestä tuli tutuksi 50-luvulla ja 60-luvun alussa. Erityisesti on jäänyt mieleen kalareissu Kauko Reijosen kanssa Rämejärvelle. Ja tietysti vääpeli Hileksen perhe, joka 40-luvulla asui Lintulassa vuokralaisena. Lukkarisen Matti – luutnantin poika – oli kaverini. Jossakin Värtsin sivulla on kuva, jossa kolme kaverusta seisoo Jänisjoen vanhalla puusillalla, josta silloinen maantie kulki kunnanpihan läpi – nykyiselle Arppen raitille ja – siitä kohti Niiralaa, jonne aikanaan myös rakennettiin rajavartiosto, sittemmin pois purettu.