Sääperin vanhan vartiorakennuksen ajoilta on jäänyt pikkupojan mieleen monia siellä palvelleita tai useammin käyneitä rajavartijoita. Vanha vartiohan oli käytössä vuodesta 1952 vuoteen 1957. Kirjoittelen rohkeasti noita vuosilukuja, niin näyttää lukijalle hieman selkeämmältä, että missä ja varsinkin koska mennään. En tietenkään voi aina tai useinkaan olla täysin varma numeroiden tarkasta oikeellisuudesta, mutta ei niissä ilmeisesti ole yhtä vuotta enempää heittoa. Jos joku muistaa täsmällisempiä lukuja, niin kernaasti vain ulos allakasta.
Kertoilen tässä lyhyesti muutamista persoonista ikäjärjestyksessä. Iät olen kirjoittanut syntymä-kymmenluvun mukaan ja täysin omasta, silloisen pikkupojan päästä pääteltynä.
Kukko -sukunimiä esiintyy paljon Karjalan Kannaksella, myös toki muuallakin Suomessa. Ei kuitenkaan ole yleinen nimi Pohjois-Karjalassa ilman nen-päätettä. Kukko asui ja työskenteli ainakin jossain vaiheessa Kaustajärvellä. Poikkesi joskus Sääperillä. Asettui viimeistään eläkepäivilleen asumaan perheineen Kaurilaan, tanssilavan lähinaapuriksi. 00-ikäluokkaa.
Kiiski –nimi on yleinen samoilla seuduilla kuin Kukko, mutta lisäksi nimi oli varsin yleinen myös Laatokan pohjoisen puoleisessa Raja-Karjalassa, Pohjois-Karjalassakin. Sotilasparrat olivat ja ovat Suomessa harvinaisia, mutta Kiiski piti samanlaista ohutta huuliviikseä kuin Mannerheim. Muutoinkin ulkoinen olemus muistutti kovasti marsalkkaa, ainaisine suikkahattuineen ja ulkonäköineen. Muistan Kiiskin uunitulien sytyttelystä. Hyvin se näytti onnistuvan sissiltä tuohineen ja kuivine koivupuineen.
Nykyisin saa esim. kahviautomaateista kaikenlaista kahvijuomaa: Tavallista maidolla tai ilman, sokerilla tai ilman, ekspressoa, latteaa, kaputsinua, viineriä ja mitä liekin. Mutta ei saa Kiiskin erikoista. Kiiskin kahvi oli mustaa kahvia kermalla. Siis mustaa kermasta huolimatta. Toteutui siten, että vahvalla mustalla kahvilla täytettyyn termospullon korkkiin hän lisäsi puukon lappeella kunnon köntin voita. Sekoitteli puukon kärjellä ja joi nautiskellen. Ei siinä varmaan tarvinnut erikseen viiksivahoja ostella, kun voiteli tuolla rasvaliemellä päivittäin huulipartaansa. Yritin minäkin matkia samaa kahvittelutapaa perheen piirissä, mutta äkkiäkös tuollaiset erikoisuudet oli vanhempien toimesta tyrmätty.
Kerran törmäsin kesken päivän kalastaja-Alen luokse. Tuttua reittiä takaovesta tuulikaappiin, siitä pikkukeittiöön ja keittiöstä olohuoneeseen. Eipä siellä ollutkaan Alea; eikä ollut enää koskaan! Kiiski oli uunia sytyttelemässä. Huomasi varmaan yllätykseni ja alkoi neuvoa sytyttelyn saloja. Näytti kuinka päin tuohi käpristyy, kun sitä reunasta sytyttää. Näytti myös, kuinka tuohi käpristyy sisäänpäin rullalle kahdesta suunnasta, kun sen sytyttää vastakkaisista kulmista. Sen jälkeen, ennen kuin kiertyvät rullat kohtaavat, sen voi laittaa vaikka oksan ympärille. Siinä pysyi kuin pyykkipoika. Oli tehokas sytyke ja pysyi siinä, mihin oli laitettu. Isällisen Kiiskin perhesuhteista ja asumisista ei ole minulla tietoa. Kävi monesti Sääperillä. Asui ja palveli ainakin Kaustajärvellä. 00-ikäluokkaa.
Hyytiä, Kannaksen poikia, 10-ikäluokkaa. Ammattisotilas jo 30-luvulta alkaen. Asui ja työskenteli Sääperillä mm. Kaustajärven, Valkoisen talon ja Airolan huvilan jälkeen. Tarkkasilmäinen ampuja sekä armoitettu erä- ja kalamies. Salomökkiläisten ystävä. Sotamuistona ajoittain kivulias kranaatinsirpale selkärangassa.
Kokkonen, Savon poikia, 20-ikäluokkaa. Asui perheineen Sääperillä, ei kuitenkaan vartiolla, jossa työskenteli. Sitkeä sissi ja varmaan luonnon lukija parhaasta päästä.
Koskela, asui ja työskenteli vartiolla, 30-ikäluokkaa. Lempeäkasvoinen ja –hymyinen poikamies, joka tummilla silmillään ja otsakiehkurallaan sai varmaan monen paikallisen kaunottaren rinnan jos toisenkin pamppailemaan kiihkeämmin, kiihkeämmin.
Toikkanen, Keski-Suomen poikia, asui ja työskenteli vartiolla, 30-ikäluokkaa. Vapaa-ajan menoja rajoitti kuitenkin hänen Cezeta-skootterinsa, joka lähdön hetkellä teki tenät. Tanssireissu vaihtuikin öljyisiin sormiin ja tuloksettomiin käynnistyksiin pyöräkatoksen suunnalla. Parempi oli olla tuolloin menemättä leikkikaveriksi pyytämään, niin veti pyöränrakkine aina hänen mielensä mustaksi. Vaihtoi lopulta Jawaan ja taisi löytää kyytiläisen takapenkille, koskapa poistui lahkeet lepattaen ikiajoiksi.
Edellä mainituista ovat muutamat nimet olleet esillä aiemmin myös Värtsissä, ainakin Johanneksen Kaustajärven ajoilta tietäminä. Lukijoissa on varmaan myös paremminkin näitä henkilöitä ja muitakin rajahenkilöitä tunteneita, joten siitä vain laajentamaan kommentein tai uusin kirjoituksin tätäkin henkilögalleriaa. Itse otin tässä yhteydessä esille mieleeni jääneet vanhimmat tai pitempiaikaiset tuttavuudet. Osana paikallista elämänhistoriaa tämäkin.
Sakari H
Nämä lyhytfilmit olivat minulle ennen näkemättömiä. Maaraja osuus oli tutun näköistä juttua. Kun aloitin oman työurani neljä vuotta kuvausta myöhemmin niin ainoastaan partioaseet olivat vaihtuneet AK-47 muu varustus ennallaan. Kalastaja ja liikkuja näyttivät rajan henkilökunnalta. Työmaan tarkastus lienee aito joskin ennalta sovittu asia. Muuten pojat hiihtävät jouhevasti oikeaa puusuksi tekniikkaa. Rakotulilla yöpyminen oli sellainen asia joka lienee kuvattu vain korostaakseen luonnossa pärjäämistä. Hieman bluhvia mukaan.
Luin kertauksen vuoksi kaikki edellä kirjoitetut jutut. Kannatti lukea! Hienoa paikallishistoriaa!
Lisään vielä tarinoiden läjään seuraavan:
2000-luvun alussa hiihdin Ullan kanssa Kaustajärveltä rajalatua Hoilolan kirkkoon. Olimme ilmoittaen reissusta etukäteen rajavartiostoon. Matka sujui ylä-alamäkeen. Heti alkuunsa lensin mäessä nurin. Silmälasit löytyivät lyhyen etsinnän jälkeen hangesta.
Jumalanpalveluksen jälkeen palasimme ladulle. Hetken hiihdettyämme takaa kaahasi moottorikelkka. Rajamies pysäytti meidät ja vaati nähtäväksi rajalla liikkumisluvan. Hän oli hiukan äkäisen tuntuinen. Olivat Talikon asemalla havainneet liikkeemme, ilmeisesti jonkin vempaimen avulla.
Olimme unohtaneet ennen kirkkotielle Kaustajärveltä lähtöämme kertoa, että myös palaamme hiihtäen takaisin.
Ihme juttu kun miehet tekevät sitä työtä josta heille palkka maksetaan ja ovat vielä äkäisen tuntuisia.
Lissun esiin kaivamissa lyhytfilmeissä maarajalla oleva vartioasema oli siihen aikaan Kuhmon Rajakomppanian pohjoisin vartioasema. Lienee pantu pönkä ovelle kauan sitten.
Arvatkaapa pääsinkö viimmekesänä käymään Näverin Matin Pasognilla
Onkimassa.Eivät antaneet rajavyöhykkeelle lupaa.Rajavyöhykettä oli siirretty Uudenkylän kohdalla,joten pääsin vaan käymään synnyinkotini kohdalla onneksi.
Suoritin asepalvelukseni Pohjois-Karjalan Rajavartiostossa, Onttola.
Kouluttajan oli kersantti Ilmari Matinniemi. Hänellä oli tiukkailmeinen katse. Kyllä me saatiin muutamat kurinpalautukset(ansaitut).
Varusmiespalvelusta oli myös suorittamassa Kokko-niminen henkilö.
Koskela Leo oli enoni jos hän oli Kankaanpäästä. Onko jollakulla tietoa. Kuvaus Leosta on tuttu. Hän muutti Hesaan ja oli Postin palveluksessa
Meillä on valokuva jossa Leo Koskela on vaimonsa kanssa -65,vaimoni veljen pojan ristiäisissä.Leon tulin tuntemaan jo Kaustajärvellä hänen rajavartijana ollessa.
Leo Koskelasta vielä kysyn sinulta Pentti: Oliko Leo Kankaanpäästä kotoisin. Oltaisiin varmaan samassa Leossa. Leo oli 28 syntynyt ja vaimonsa Raili 38. Leo oli kova kirjoittelemaan kotipuoleensa
Leo oli Kankaanpäästä kotoisin ja hänen vaimonsa oli Raili.
Siltä varalta, ettei joku entisistä ja nykyisistä rajavartijoista satu tietämään, kerrottakoon että hiljattain on ilmestynyt upea 272 sivuinen (22 X 35 cm) kirja:
Jukka Partanen: Turvana rajalla – Pohjois-Karjalan rajavartiosto 1947-2017.
Sanomalehti Karjalainen on tuota esitellyt joko paperi- tai sähköisessä versiossaan, mutta missään ei kerrota sitä onko kirjaa myytävänä ja jos on niin mistä saa.
Mainittua kirjaa myy ainakin Pohjois-Karjalan Rajamieskilta / Reijo Jeskanen hintaan 20 €.
Jussille kiitokset tiedosta. Tarttee kääntyä Reijon puoleen kirja asiassa.
Minä lasena olin Kaustajärvellä ja meiltä Kaustajärven rajavartiosto haki maidon. Aamulypsyn aikaan päivystävä rajavatija tuli rajavartioston pyörällä maitoa hakemaan. Monen kokoiset peilarit roikkuivat pyörän sarvilla. Isoin hinkki eli peilari oli vartion emännän lähettämä, jonka hinkin antimista hän teki ruokaa vartion poikamiehille. Pienet peilarit olivat vartiolla asuvien perheiden maitoastioita.
Reijo Jeskasen yhteystiedot löytyvät kotisivuilta Pohjois-Karjalan Rajamieskilta, myytävät tuotteet sivun lopuksi.
reijo.jeskanen@gmail.com tuolta saa tilattua.
Ilmari matinniemi oli isäni. Hän oli varmaan tiukka, mutta luonteeltaan oikeudenmukainen!