Hietaniemessä jouluaattona 2004. Etualalla Karjalaan jääneiden muistomerkki. Kuvat Lissu
Joulutarinoita, osa 4
Kynttilöiden sytyttäminen luterilaisille haudoille jouluaattona on varsin nuori tapa. Ensimmäinen tieto Suomesta on vuodelta 1921, jolloin ylioppilas Lyyli Grotenfelt sytytti kynttilän sisarensa Kyllikin haudalle Hietaniemen vanhalla hautausmaalla Helsingissä. Tapa on sotien jälkeen nopeasti levinnyt suomalaisilla hautausmailla. Tavan alkuperä lienee Saksasta herrnhutilaisten piiristä.
Lapsuudessani lumouduin Niilo Ihamäen tunnelmallisista jouluaaton radioselostuksista Hietaniemen hautausmaalla. Vasta oltuani 28 vuotta Helsingissä, kävelin ensimmäisen kerran Hietaniemen hautausmaan portista sisälle mennessäni hakemaan sieltä työpaikkaa keväällä 1991. Yhtäkkiä lapsuuteni kaukaisesta Hietaniemestä tulikin kiinnostava osa arkeani.
Ihan oma lukunsa työssäni olivat jouluaatot. Molemmissa Hietaniemen siunauskappeleissa järjestetään sekä suomen- että ruotsinkieliset aattohartaudet. Olin työssä monta jouluaattoa. Tuntui juhlalliselta, kun kappelissa kaikuivat vanhat tutut jouluvirret ja laulut; Enkeli taivaan, Jouluyö juhlayö, En etsi valtaa loistoa ja Maa on niin kaunis. Kappelista poistuessaan ihmiset toivottivat hymyillen hyvää joulua.
Erään kerran olin jo sammuttanut kynttilät Vanhasta kappelista, kun sisään käveli vielä keski-ikäinen mies ja istuutui etupenkkiin. Istui siinä aikansa ja itki. Itkien hän poistui pimeään jouluiltaan. Tuntemattoman lähimmäisen suru kosketti. 2000 – luvulla omatkin jouluni ovat olleet useasti surun sävyttämiä. Moni läheisistäni on siirtynyt tuonpuoleiseen joulun alla.
Hartaustilaisuuksien jälkeen tein aina parin tunnin kierroksen tuhansin kynttilöin valaistulla hautausmaalla. Mieleeni muistuivat Niilo Ihamäen tunnelmalliset radioselostukset vuosikymmenten takaa. Kyyneleet valuivat pitkin poskiani, kun tajusin käveleväni keskellä tuota tunnelmaa. Kerran ollessani oikein uppoutuneena tunnelmoimaan, kuulin takanani jonkun nuoren toteavan näkemästään: Sairaan siistii. Vaikuttavin tuo näky on silloin, kun koko 27. hehtaarin hautausmaa on lumen peittämä. Lumettomiakin jouluja on ollut.
Nykyään varmaan lähes jokaiselle hautausmaalle on perustettu muistelupaikkoja, jossa voi sytyttää kynttilän muualle haudatun omaisen tai ystävän muistolle. Hietaniemessä muistelupaikka on rakennettu rinteeseen ikään kuin portaikoksi. Jouluaattona tuo valtava portaikko täyttyy vieri viereen sytytetyistä kynttilöistä. Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkki ja Sankarihaudat sekä Mannerheimin ja Kekkosen haudat ovat myös suosittuja kynttilänsytytyspaikkoja jouluna.
Tosin loppuvat kerran askeleet vaeltajilta, / kukin vuorostaan on nukkuva syliin maan. / Vaan katso, kaikki he kuitenkin mukana ovat, / nekin, joiden tomu on uupunut vaeltamaan.
(Uuno Kailas)
Sankarihaudat.
Oli hanget korkeat nietokset ja paukkuvat pakkaset.
Viisikymmentäluvun alussa Utran hautausmaan ohi johtivat
vain reen jalaksen jäljet.
Kynttilöitä vietiin vain muutamille haudoille. Tavalliset
steariinkynttilän pätkät oli laitetttu useimmiten lasipurkkiin
joka oli upotettu lumeen kaivettuun kieppiin.
Meillä lapsilla oli kuitenkin tapana mennä myöhemmin illalla
katsomaan noita mäntymetsän keskellä tuikkivia valon pisaroita.
Eräänä jouluna oli niin paljon lunta että katselimme valotuikkuja
vain hautausmaan portilta, hautojen äärille johti vain muutamia
kahlattuja jalänjälkiä.
Olimme jo pois lähdössä kun pikkusiskoni huomasi liikettä erään
korkean, vanhan hautapaaden takana. Luulimme ensin että siellä
liikkuu jokin eläin. Ei kai vain karhu?
Urhoollisesti kahlasimme kuitenkin hautapaaden luokse. Siellä kyyhötti keski-ikäinen nainen ja itki katkerasti. Hän oli tullut
jo ammoin kuolleen äitinsä haudalle, humpsahatnut hankeen, eikä
päässyt omin voimin pystyyn.
Vaikka olimme vielä keskenkasvuisia ymmärsimme että tilanne
oli vakava. Autoimme naisen ylös hangesta, puhdistimme hänen takkinsa ja kenkänsä lumesta ja juttelimme rauhoittavasti.
Nainen ei halunnut lähteä meille lämmittelemään, mutta otimme
kotoamme potkurin ja saattelimme naisen kolmen kilometrin
päähän omaan kotiinsa.
Ei meitä pelottanut yhtään kun seikkailimme tähtien valossa.
Rohkenisinko sanoa että olimme jouluenkeleitä tuolle yksinäiselle
naiselle.
Tämä Lissun joulukertomus Hietaniemestä on yhtä vaikuttava kuin
Niilo Ihamäen aikoinaan. Jopa parempi.
Mekin menemme tänään hautausmaalle, käymme Kiihtelysvaarassakin.
Tellervo ja siskonsa ovat todellakin olleet jouluenkeleinä lumeen
jääneelle naiselle.
Tellervo, tapasitko Sinä tai siskosi koskaan myöhemmin tuota naista, jonka pelastitte hangesta? Tapahtuma on varmasti ollut iäksi mieliinpainuva niin enkeleille kuin autettavallekin.
Tänään tuli taas todistetuksi sanonta ”ei ole vuodet veljeksiä”.
Viime jouluna Hietaniemessä oli kahlattava haudoille päästäkseen paksussa lumihangessa. Nyt käytävillä sai väistellä vesilammikoita. Monet ihmiset olivatkin varustautuneet kierrokselle kumisaappaissa.
Sateesta huolimatta ihmisiä oli ”mustanaan” hautausmaalla ja tuhannet kynttilät tuikkivat valoaan hämärään päivään.
Yhdellä haudalla kukki vielä ruusu.
Vastaus Lissun kysymykseen.
Ei sitä tapausta lapsena enää sen jälkeen ajatellut sen kummemmin. Hiihtelimme paljon Utran vaaroilla ja auttelimme
vähän väliä hanken humpsahtaneita tovereitamme ylös.
Kyseisestä naisesta en muista muuta kuin hänen nimensä
ja sen että hän asui rapistuneessa, suurehkossa
talossa jota synkät kuuset ympäröivät. Sisareni ei edes
muista ko tapausta. Tilanteen vakavuutta emme silloin
ymmärtäneet.
Minulle muiston on nyt vanhemmiten tuonut mieleen Konsta
Jylhän joululaulu jossa kerrotaan kuinka tyttö vie
jouluna kynttilän äitinsä haudalle.
”Koska joulun hän saa, koska voi naurahtaa,
kera toisten kuin ennenkin…”
Tänä vuonna radion ”Kynttilät syttyvät haudoille” ohjelma tuli aattona illansuussa Porvoon Näsin hautausmaalta.
Aamupäivällä toimittaja vieraili hautausmaalla Porvoon matkailutoimiston oppaan kanssa. Opas kertoi mm. että Näsin hautausmaa kuuluu vanhimpiin kaupungin ulkopuolelle perustettuihin hautausmaihin. Se on vihitty käyttöön v.1789.
Kuuluisuuksista, jotka ovat saaneet viimeisen leposijansa Näsin hautausmaalla, opas mainitsi kansallisrunoilijamme J.L. Runebergin ja Eugen Shaumanin.
Näsin hautausmaalle on haudattu myös kuusi tsunamissa menehtynyttä henkilöä. Heidän joukossaan oppaan pojan nelihenkinen perhe.