Palikkapäivä

Poika kumosi mittarimadon värisen lelulaatikon sisällön keskelle huoneen lattiaa. Epämääräiseen läjään putoavista palikoista syntyi kevyen muovin kalahtava sointi. Lapsi tarttui pienillä käsillään ensimmäiseen palikkaan. Miksi hän valitsi juuri keltaisen värin, vai oliko se pelkkää sattumaa, mietin kun valitsin itse pinkinvärisen palikan. Värit olivat syötävän houkuttelevia! Rakensimme lapsen kanssa modernia rakennelmaa. Innostuin monista vihreän sävyistä. Suuria, kulmikkaita ja suuriakin kokoja, mutta kaikki palaset sopivat yhteen.

Menin pitkäkseni pojan vierelle lattialle. Huoneessa kävelevä aikuinen näytti jättiläiseltä. Ruoka- pöytäkin siitä kulmasta katsottuna oli liian korkea. Sommittelin taas väliin läpinäkyvän jään värisiä ja punaisia. Otin sinistä ja keltaistakin. Rakennelma sai lisää korkeutta. Me ahnehdimme liikaa, ja koko komeus romahti läjäksi palikoita. Legot levisivät ympäriinsä ja pojan alahuuli alkoi väpättää. Tyynnyttelin alkavaa kiukunpuuskaa ja selitin lapselle, että aina voi alkaa alusta uudelleen.

Äkkiä poika tarttui käteeni ja vei minua keittiön kautta kodinhoitohuoneeseen, jossa hän kiinnostui hetkeksi pesukoneen nappuloista. Kurkistipa luukusta sisällekin. Matka jatkui olohuoneeseen. Lapsi sai pöydältä käteensä autolehden. Pikkuinen sormi osoitti jokaista autonkuvaa , kuului sana: ”Aa”. Pojan kieli, jossa oli vähän sanoja, mutta ne merkitsivät silti paljon. Jokainen uusi sana oli minulle ilo. Kerroin pojalle autojen värejä, ja hän toisti oppimaansa tavua jokaisen kuvan kohdalla uudelleen.

Päätin tyhjentää astianpesukoneen. Poika säntäsi leikeistään avuksi. Hän nosteli käteeni lautasia ja kuppeja, jotka laitoin hyllyyn. Jokaisen ojentamansa astian kohdalla poika sanoi: ”Kikka”, kiitosta tarkoittaen. Saimme astiat yhdessä hyllyihin ja selvisimme tehtävästä ilman sirpaleita.

Tarjosin lapselle välipalaksi mansikkakiisseliä. Hän halusi syödä kiisselissä olevat kokonaiset mansikat käsin, kuten oli tottunut syömään tuoreitakin marjoja. Oli vaikeuksia perustella hänelle, miksi mansikkakiisseliä ei oikein voinut syödä sormin. Luovutin. Niinpä lapsi söi sormin ja minä syötin lusikalla minkä ehdin. Siivosin sitten sitä sotkua.

Legot odottivat yhä lattialla. Poika päätti kerätä palikat takaisin laatikkoon. Autoin häntä keräilyssä. Laatikossaan palikat odottivat tulevia leikkihetkiä. Mitähän uusia mahdollisuuksia niiden värit ja koot mahtoivatkaan kätkeä itseensä?

Maija- Liisa