Enoni oli monessa asiassa aikaansa edellä. Täytyy oikein ihmetellä, kuinka hän puhui luomusta (ennenkuin koko sanaa oli keksittykään) ja monesta luonnonsuojeluun liittyvästä seikasta aikana, jolloin tälläisille visiönääreille melkeinpä naureskeltiin. Itsekin naureskelimme enon ehdotukselle, kun hän innostui ajatuksesta, että ryhtyisimme mökkipalstallamme sipulinviljelijöiksi ja lampaiden kasvattajiksi, tonttikin kun sijaitsee sopivasti niemessä.
Puskan takaa
Elämän ruuhkavuosina ei mökkitontin maisemallisiin seikkoihin kertakaikkiaan ehtinyt paneutua, viikonloppukäynneillä oli olevinaan tärkeämpääkin puuhaa. Eräänä syksynä toin kaksi työkaveriani käymään. Istuivat kuistin penkillä ja ihmettelivät, että rantakin on noin lähellä, mutta eipä sitä paljon näy puskien takaa. Kun kerroin tämän aviomiehelleni, niin johan rupesivat rantapuskat harvenemaan. Vapaa-ajan lisääntyessä on myös niitetyn piha-alueen pinta-ala lisääntynyt huomattavasti.
Tämä tietää isännälle melkein päivittäistä askellusta rinteessämme. Askelmittarin mukaan eilenkin mittariin kertyi 12 000 askelta. Sen urakan jälkeen ei tarvitse enää kuntosaleja etsiskellä. Aikamoisia ärräpäitä kuului aina välillä. Siitä tiesin, että taas karahti kiville. Aataminaikuisia leikkureita on kaksi, mutta koskaan ne eivät tunnu olevan yhtäaikaa kunnossa. Onneksi Värtsilästä on löytynyt pienkonekorjaajakin, jompi kumpi leikkureistamme viettää aina kesäisin muuutaman viikon varikolla.
Uuden leikkurin ostosta puhumme melkein päivittän, ei vain tule ostettua. Päältäajettavaa ei voi hankkia, tontin korkeuserot ovat suuret ja ruohikossa piileskelee salakavalia kiviä. Emme ole päässeet selvyyteen minkälainen rakkine kestäisi näitä entisten pellonpohjien olosuhteita. Tohmiksessa olemme nähneet pienen leikkurin, jota kenenkään ei tarvitse työnnellä. Itsekseen se näyttää uurastavan tasaisella nurmikolla omakotitalon pihassa. Omistaja kertoi, että yöksi se on kuitenkin lukittava sisätiloihin. Muutama vuosi sitten leikkuri sai jalat alleen, kun rosmot olivat käyneet sen ryöväämässä.
Viikatemiehiä
Vaikka meillä olisi minkälainen leikkuri tahansa, myös viikatteelle löytyy töitä tontin reunamilta. Olen aina luullut, että kaikki suomalaiset osaavat niittää viikatteella. Luulo oli väärä. Seitsemänkymmentäluvulla lupauduin kahvinkeittäjäksi eräälle talkooporukalle. Ne olivat pihanniittotalkoot kerhotalon ympäristössä. Ukkoa oli paikalla kuin pipoa, mutta työt eivät vain käynnistyneet. Menin kysymään, että mistä mättää, jolloin ilmeni, ettei kukaan osaa käyttää viikatetta! Sanoin että täytyyhän jonkun osata, kun minäkin osaan, tai ainakin osaan teoriassa. Jos ette kerro kellekään, niin mainitsen vielä, että kun aviomies tuli paikalle hieman myöhästyneenä, niin johan rupesi heinä kaatumaan!
Nyt voisi jossitella, että jos olisi ne enon ehdottamat lampaat! Lehdessä oli jokin päivä sitten uutinen, että jonkin rivitalon takapihalle oli hankittu laiton lammas. En syventynyt juttuun tarkemmin, liekö tarkoitus tehdä rosvopaisti vai käyttää ruohonleikkurina.
Tellervo
Viikatteella niittäminen on sitä katoavaa kansanperinnettä,
jolla olisi käyttöä vielä nykyäänkin,kun kovaääniset trimmerit
yrittävät kaikin keinoin korvata viikatteen. Perinneniittyjen
ja epätasaisten nurmikoiden hoitoon tämä vanha tapa on pätevä.
Viikatteitakin saa ostaa valmiina kaupasta. Tässä olisi
yhdistyksille ja seuroille tehtävää: järjestää vaikkapa leikki-
mielisiä niittokilpailuja, jolloin viikate tulisi tutuksi.
Siinä voisi antaa bonuspisteitä jäljen puhtaudesta,viikatteen
liipauksesta ja karhen muodosta, jotka ovat tärkeitä nekin.
Eihän näillä palstoilla voi osto-ohjeita antaa, mutta kun epäsuorasti kysyt millainen leikkuri toimisi näillä pelloilla, niin kerron jotain omista kokemuksistani. Nykyiset leikkurit ovat lähes pelkästään sellaisia ”tönkköteräisiä” siis yksi noin puolimetrinen terä leikkurin alla. Sellainen leikkuri vaatii melko tasaisen maan eikä leikattava ruoho saa olla pitkää. Jos teillä sattuu olemaan, kotona tai varikolla, vielä sellaisia leikkureita missä alla on pyöreä levy ja siinä kaksi pientä läpyskää niin älkää ihmeessä luopuko niistä. Niillä leikkaa vaikka polvenkorkuista ruohikkoa eikä epätasainen alusta hirveästi haittaa. Kun osuu kiveen niin vahingot eivät ole suuret. Oikaistaan vain pihdeillä terälaput entiselleen ja jatketaan hommia. JOS vielä löydätte kaupoista niitä terälappuja ostakaa ihmeessä jemmaan. Isommista liikkeistä niitä ei enää tahdo löytyäkään, koska kaikkihan ovat kuulemma jo siirtyneet nykyaikaisempiin tönkköteräleikkurihin. Kyllähän nykyleikkurit hienoja ovat mutta ensin pitäisi tehdä sellainen tasainen niitty niinkuin golf kenttä.
Ja se viikate kannattaa olla todella terävä. Sitten sillä voi opetella niittämään. Kun viikate en ollut tahkoamatta vuosikymmeniä niinkuin minulla niin en minäkään sitä saa liippaamalla teräväksi, mutta pääasia kunhan edes jotenkin.
Kiitoksia Tellervolle mukavasta kirjoituksesta ja Maija-Liisalle varteenotettavista vinkeistä.
Kyllähän se lammas varmasti olisi kesällä tarpeen, mutta raaskisiko ruohonleikkurin syödä sitten Pääsiäisenä..
Laitanpa tähän muutaman rivin erään muun ruohonleikkaajan touhuista sympatian osoitukseksi Tellervon miehelle ja muille kohtalotovereille
===========================
Ukon kesähommia..
Pihaheinät sitten niitti,
niitti kerran, niitti toisen
niitti kohta kolmannenki;
– kohta alusta alotti.
Kahtoi tuota lintu pieni,
pääsky pieni pienaltansa.
Ymmärrä ei pääskyläinen
touhuja ukon totisen.
Näin sanoi sanan ukolle,
neuvon viisahan visersi:
Katso taivaan lintusia,
pääskyparven pienoisia!
Sulla kesken heinähommat,
meillä jo lennossa lapset!
Alpoaatos
Ensinnäkin kiitokset EJ:lle juttuun erittäin hyvin
sopivasta kuvasta. Luulenpa ettei tuo talkooporukka aikaile!
Alpoaatos ymmärsi yskän,eli josko joku tietäisi minkälainen
leikkuri käy entisille pellonphjolle. En uskonut kun aviomies
selitti nykyisten leikkurien ominaisuuksia samaan tapaan
kuin mitä tässä kommentissa tuli esille.
Alpoaatoksen runosuonikin on sykkäillyt, jäin oikein miettimään
tuota viimeistä säettä.
Kuten Maija-Liisa mainitsee perinnemaisemien säilyttäminen
ja uusien tekeminen olisi suotavaa.
Kun näin EJ:n mainion lammaskuvan tarinan alussa, luulin tarinan käsittelevän pelkästään lampaita. Luettavaksi aukesi kuitenkin Tellervomaisen monipuolinen ja hieno tarina arkisesta askareesta.
Tämän aamuisella pyörälenkilläni katselin, kun nuori kaveri ajeli päällä istuttavalla ruohonleikkurilla läheisen uimarannan viereistä nurmialuetta, joka päivän mittaan täyttyy auringonpalvojista. Aurinko on jo polttanut ruohon, eikä siinä minun silmin katsottuna ollut mitään leikattavaa. Kaveri vaan pörräsi edestakaisin leikkurinsa kanssa niin että multa vaan pöllysi.
Lissu teki retkellään terävän huomion, koska täällä meillä
iäkkäämpi papparainen leikkaa ruohoa päältäajettavalla kuin
nuorukainen konsaan ja ihan varmuuden vuoksi. Ongelmana ovat
vain nurmikon ”salakarit”, joiden vuoksi terä ei kestä kuin
yhden kesän. Se luonnontilainen osa hoidetaan viikatteella,
jolloin minä katson ja hän niittää.
Omassa ruohonleikkurissa oli terärunkona peltikotelo, kokoa noin 10 x 40 senttiä ja neljässä kulmassa pienet kääntyvät terät pikakiinnityksellä. Juuri samanlaiset, joista Alpoaatos edellä puhuu.
Huollossa vaihtoivat pyytämättä pari vuotta sitten tilalle tönkköterän. Huonommaksi meni, kun painava lattarauta nyt pyörii koneen alla. Eikä tule enää leikattu ruoho silpuksi, niin kuin aiemmin.
Sitten vielä tönkkö käytös ja tönkkösuolattua muikkua, niin on meillä koko lailla tönkköä.