Luontomatkailun mahdollisuuksista on puhuttu koko sen ajan mitä olen täällä Värtsilässä asunut. On ollut jos jonkin moista matkailun kehittämishanketta, sekä erilaisia, alueellisia markkinointiorganisaatioita. Silti emme ole onnistuneet täällä Värtsilän alueella muuttamaan syntyneitä ideoita kannattavaksi liiketoiminnaksi.
Tuote (=luonto) meillä täällä on monine sen tarjoamine mahdollisuuksineen. Jänisjoki, linnut, Karelia Trail -maastopyöräreitistö, Vekaruksen retkeilyalue… vain muutamia kohteita lähialueilta mainitakseni. Ongelma kuitenkin on sama kuin kylätaloasiassa – ne tekijät puuttuvat. Tarvittaisiin laajakatseisia markkinoinnin ammattilaisia joilla löytyy osaaminen erätaitojen lisäksi myös myynnissä sekä markkinoinnissa. Tänä päivänä eri oppilaitokset suoltavat ulos koulutusputkesta pilvin pimein uusia eräoppaita. Mutta osaaminen luonnossa yksin ei riitä jos taito palvelun myymiseen puuttuu. Harmillista tosiaan koska meidänkin alue tarjoaisi oivan mahdollisuuden kaupallisesti kannattavaan luontomatkailutoimintaan. Mutta mistä me saataisiin niitä nuoria, innokkaita ja osaavia tekijöitä? Mikä houkuttaisi tällaista nuorta eräopasta aloittamaan luontomatkailupalvelujen tuottamisen juuri täällä meidän alueella?
Heräsin aamuyöstä klo 3 ja niinä kuuluisina aamuyön ”suden hetkinä” mietin aihetta josta tänään kirjoittaisin. Koska luonto on niin lähellä sydäntäni ja itsekin luontomatkailualalla vuosituhannen vaihteessa toimin, päätin kirjoittaa aiheesta ja julkaista oheen myös yhden vanhan blogitekstini vuodelta 2014. Sama artikkeli julkaistiin myös Soutulehdessä keväällä 2015.
Teksti ja kuvat: Eero-Matti Lintunen
Perinnesoutu – muisto kesältä 2014
Tähän seuraavaan kirjoitukseeni sain kimmokkeen aamulla lukemastani yhdestä paikallisen verkkolehden matkakuvauksesta. Se laittoi taas kerran ajattelemaan kuinka hienoja retkikohteita tästä aivan Erakkorannankin läheisyydestä löytyy.
Toteutin kesällä parin päivän kestoisen perinnesouturetkeni. Laskin veneen vesille Mutalahden rajavartioasemalla. Olin suunnitellut reittini siten että soutaisin Mutalahdesta Ilomantsin eri vesistöjä pitkin aina Koitereen eteläpuolella sijaitsevalle Tekojärvelle saakka.
Sää oli mitä upein, maisemat matkalla jättivät lukuisten valokuvien lisäksi muistijäljen joka ei korvieni väliseltä kovalevyltäni koskaan katoaisi. Vaikka kalamies olenkin jätin kalastuksen retkelläni nyt toissijaiseksi. Mukaani koukkasin silti yhden virveleistäni. Tällä kertaa päätin keskittyä ensisijaisesti vain maisemien ihailuun sekä soutunautintoon. Rivakoin Mutalahdesta läpi selkien ja salmien, pitkin Niemenjokea, Haapovirran ohittaen kohti Petkeljärveä. Sopivin väliajoin pidin niin tuumaus- kuin evästelytaukoja. Kuvailin tai sitten muuten vaan miihailin. Saatoin keskellä järven selkää pysähtyä paikalleni pitkäksikin toviksi tuijottaen ainoastaan taivaan poutapilviä tai venäjän maan metsäisiä rantoja.
Sain taivaltaa ypöyksin. Rannoilla ei elämää ollut ja kesämökkejä harvakseltaan. Ensimmäistä kertaa tapasin ihmisiä vasta saapuessani Petkeljärven kansallispuiston alueelle. Kipaisin luontotuvan kahvilaan jätskille mutta ”ihmisvilinästä” ahdistuneena kampesin pikaisesti takaisin veneeseeni. Entistä rivakammin aironvedoin jätin kansallispuiston hälinän taakseni.
Leiripaikkaa katsellen
Päivä oli pitkällä ohittaessani Oinassalmen. Olin soutanut jo yhdeksän tuntia ja jättänyt kilometrejä melkoisen määrän taakseni. Alittaessani Oinassalmen siltaa mietteeni matkasivat historiassa 70 vuoden takaisiin hetkiin, kovat olivat olleet kahakat näillä rannoilla.
Nuorajärvelle saapuessani katseeni alkoi etsiä sopivaa leiripaikkaa. Sain soudella vielä tovin ennen kuin mieleiseeni hiekkapoukamaan veneen kokka soljahti. Paikka oli upea! Nostelin leirikamppeet veneestä, keräilin kuivia risuja rannalta ja ajopuista pilkoin kirveellä nuotiopuut. Pienen telttani hivautin pystyyn hiekkarannalla sijaitsevan käkkärämännyn katveeseen. Kyllä maistui pakillinen tomaattikeittoa, monet siivut ruisleipää ja nuotiokahvi aterian päälle! Maha pömpöttäen makailin kylläisenä hiekalla pimenevää järvenselkää ainoastaan tuijottaen. Nuotiosta hohkuva lämpö ja juuri nautittu ateria tekivät oloni raukeaksi. Mieli oli rauhaisa.
Matkasuunnitelma uusiksi
Heräilin aamuauringon lämmittäessä telttaa. Pesasin aamurähmät silmistäni, laitoin tulen nuotioon ja kahviveden porisemaan. Tuuli alkoi nostaa päätään ja puhalteli pitkin järven selkää. Nuorajärven toisessa päässä olevaan Kallioniemeen olisi peninkulma soutumatkaa. Aamukahvien jälkeen nakkasin leirirojut veneeseen ja lähdin soutelemaan vastatuuleen. Tuuli tuntui yltyvän koko ajan. Yhä useammin aaltojen harjoilla näkyi jo kuohuvia vaahtopäitä. Suuntasin venettäni kohti selkäsaaria joista saisin edes vähän tuulensuojaa. Suurehkon Jänissaaren kuve tarjosikin tyventä. Uskomattoman upea, pitkä ja vaaleahiekkainen niemeke veti puoleensa magneetin tavoin – olin pakotettu rantautumaan. Koska kiirettä ei ollut, jäin nautiskelemaan aamupäivän auringosta. Kaivoin Jack Londonin kirjan repustani ja köllähdin hiekalle lukemaan.
Uin, löntystelin saaressa ja kävin haistelemassa tuulta saaren toisella puolen. Koska tuuli edelleen kovaa, pistin matkasuunnitelmani uusiksi. Päätin lännen sijaan suunnata kohden itää. Siellä olisi Möhkö josta tuli uusi souturetkeni määränpää.
Lopussa kiitos seisoo
Halusin vielä hetken haastetta ja koukkasin kovassa vasta-aallokossa tutkimaan keskellä järveä sijainneen pikkusaaren. Löysin sieltä idyllisen kalamajan.
Sitten matkanteko helpottui. Hurjassa myötäisessä, kuin muinaisilla viikingeillä maailman merillä, pieni purteni tuntui lentävän pitkin aallon harjaa ja kohti Möhköä. Matkalla pysähdyin vielä pariin otteeseen.
Myöhään iltapäivällä hiukan väsyneenä, selkäni karrelle polttaneena mutta hieno luontokokemus rikkaampana saavuin Möhköön. Rannalla sijaitsevassa Möhkön Puttiikkissa palkitsin itseni kahvilla, kotilimulla sekä uunilämpimällä emännän vehnäsellä. Kaikkine kiemuroineen, poukamineen sekä ylimääräisine ketunlenkkeineen taakse jäi puolen sataa nautinnollista soutukilometriä.
Hyvän mielen juttu.
Tehtiin aktiiviaikana muutama kalastusreissu leri paikkoihin.
Listalla oli myös Jänisjärvi/Laatokka Värtsilän kautta.Jäi tekemättä se reissu.
Toki tällä puolella rajaa löytyy varmasti mielenkiintoisia kohteita joihin tulijoita olisi kun vain kysyntä ja tarjonta kohtaisivat,kuten E-M kirjoitti.
Olipa Eki hyvin kuvailtu souturetki.
Oikein mielenkiintoiselta kuulosti. Siinä olisi hyvä valmis tuote.
Totta puhut, hankkeita jos jonkimoisia ja hankkeilla vetäjiä.
Aikaan saatu kyllä , lähinnä tuolla Puruvesi suunnalla.
Jänisjoki miun mielestä on kyllä hyödyntämättä.
Eli nuori, nuoria innokkaita yrittäjiä kaivattaisiin.
Monet kerrat erilaisissa seminaareissa ja yritysten kehitysiltamissa on ollut puheena kansallinen luontomatkailu ja sen alueelliset eroavaisuudet. Teema on ns. ikuinen. Täältä itäisestä Suomesta ei puutu ideoita juuri miltään toimialalta. Luontoresurssitkin ovat kohdillaan ja käyttämistä vaille valmiina.
Meillä suurin puute on nimenomaan pitkäjänteisestä, suunnitelmallisesta toteutuksesta. Kuten muussakin yrityselämässä, täkäläinen kulttuuri ei ole kannustavimmillaan, kun kyse on paikallisen yrityselämän kannattamisesta ja kannustamisesta. Jos joku keksii jotakin, on hyvin nopeasti edessä jos jonkinlaiset esteet, valituskierteet tai idean monistaminen hetkellisesti; sen aikaa, kun mikään ei taas tasaisesti kannata kenenkään toimesta. Pienuus ja yksinyrittäminen ei ole valttikortti. Tarvitaan verkostoja, joiden systemaattinen rakentaminen täällä Semi-Karjalassa on koetellusti likipitäen mahdotonta. Toki suurinpana haasteena on ns. kriittisen massan puute. Ts. ei ole tarpeeksi porukkaa, jolla olisi riittävästi pätäkkää.
Lapin luontomatkailun yritysmalleista olisi hyvä ottaa oppia. Vaikka sikäläinen luonteenlaatu onkin samalla tavalla voimallisesti kateuteen kallistuvainen kuin täällä, on siellä kuitenkin onnistuttu tekemään suuria linjoja kohdilleen. Isojen yritysten siivelle on saatu kapuamaan useita pieniä ohjelmayrittäjiä, jotka onnistuvat tarjonnassaan erittäinkin hyvin. Savossa on niin ikään onnistuttu hyvin.
Pohjois-Karjalassa PKO on saanut lopultakin tuulta myös matkailustrategioihin, ja on onneksemme tarpeeksi suuri kestääkseen lähes säännönmukaisen vastustuksen ja loputtomat valituskierteet. PKO:n liepeille on alkanut rakentua myös uskottavaa pienyrittäjyyttä etenkin Kolilla ja Nurmeksessa. Osuuskauppa on hieman samanlainen moottori täällä, kuin on ollut Päivikki Palosaari leveineen Lapissa. Toki eroa vielä näilläkin tekijöillä on.
Tulevaisuus markkinoi kuitenkin itseään ajan kanssa. Tulee aika, jolloin puhdasta luontoa, metsää ja vettä etsitään yhä enemmän ja laajemmalti. Silloin kartoista alkaa löytyä Itä-Suomikin. Sitten vaarana on tietenkin sama kuin muutama vuosikymmen sitten, kun pelättiin, että eurooppalaiset valtaavat kaikki Suomen järvien rannat!
Kukkovaaran näkötornia kaipaan!!! Ja kahvia lammen rannalla.
Lainaan matakailuyrittäjä Raunia, ”seinät ja maisema ei yksinään myy mitään. Tarvitaan osaavaa markkinointia ja esille tuloa siellä missä ihmiset ovat.” Rauni osaa markkinoida tuotettaan. Häne tunnetaan myös fillarimummona.
Taas kesä lähestyy ja matkat mielessä. Onko siellä rajan pinnassa majoitusta ja ruokaa tulevana kesänä? Jos alkeellisetkin palvelut puuttuu niin luontokohteet jää katsomatta.
Jos taas retkeilee omin eväin ja teltassa majoituu niin eipä paikkakunnalle jää euroakaan kun sen autonkin tankkaa Kiteellä.
Kyllä kesäturisti puhuu asiaa.
Kyseessä lienee tyypillinen kana – muna ilmiö. Kumpi tulee ensin, palvelut houkutuksineen vai palveluja tarvitsevat matkailijat?
Tuskin kukaan kiistää sitä, etteikö Värtsilän pitäjässä olisi mielenkiintoisia luontokohteita. Mutta onko meillä todellakin jotain sellaista erityisen ainutlaatuista ja houkuttelevaa matkailijoille joita esim. naapureillamme itärajaa ylös- ja alaspäin mentäessä ei olisi, ja jonka varaan luontomatkailua voisi kehittää?
Jos on, se antaa hyvän pohjan paikallisten palvelujen kehittämiseksi, jos ei, yrittäjiä tuskin löytyy jonoksi asti. Pelkään pahoin, että jälkimmäinen lienee se oikeampi vaihtoehto, valitettavasti.
Värtsilän ainutlaatuinen vahvuus ja mahdollisuus matkailulle ja muullekin elinkeinotoiminnalle, eli rinnakkaiset rautatie- ja maantieyhteydet, sekä jänisjoki itänaapuriin ovat nyt jäässä kuten jänisjoki, ja tuskin sulavat uusiokäyttöön nykytilanteessa vielä useamaankaan kevään tullessa
Mainio kirjoitus luontomatkailusta kuvineen Eero-Matilta kiitoksia.
Monet menevät Lappiin retkeilemään kävellen, hiihtäen, ajelemaan pyörillä tai ihan muuten vaan ja maksavat siitä. Värtsilää ja Lappia ei voi verrata toisiinsa. Lappiin työntyy turisteja sesonkiaikoina ihan riesaksi asti. Niille vain pitää keksiä sellaista mieluista puuhaa, millä saa parhaan mahdollisen tuoton ja saa heidät tulemaan vielä toistekin. Toivottavasti jossain seminaarissa keksitään sellaiset tropit mitkä saavat Värtsilänkin matkailun nousuun
Lapin turismilla on myös ottajansa, jos lie tulijoitakin – kilpailu on erittäin kovaa ja veristäkin. Lapin matkailua on kehitetty vuosikymmenet – vielä 80-luvulla monet sikäläiset paikat muistuttivat omia kohteitamme turistien määrän suhteessa, tietenkin laskettelupaikat poislukien. Usein ajatellaan, että turismi on vain tulla putkahtanut Lappiin automaattisesti. Ei todellakaan ole.
Massaturismia meille Itä-Suomeen ei luonnollisestikaan saada – tarjonnan pitää olla hyvin suunnattua, suunniteltua ja täsmämarkkinoitua. Se tarkoittaa myös sitä, että se maksaa työtä ja rahaa. Toisin sanoen työ vaatii paljon enemmän kuin luontaisissa turismikeräyskohteissa. Kuten todettu, ainoa mahdollisuus on yhteistyö niin markkinoinnin kuin tarjonnankin suhteen. Ja kannattavuus. Loputtomilla hankekuvioillakaan ei pitkälle pötkitä, jos kannattavuutta ei ole. Valitettavasti matkailun(kin) suhteen Karjalaisten laulu on vielä liian ajankohtainen.
Edellisestä kommentista jäi linkki puuttumaan. Lapin matkailu on saanut korvattua venäläisturistien puutteen muuta maata paremmin. Sekän ei ole sattumaa, vaan perustuu ennakointiin ja nopeisiin reaktioihin. Lapin matkailuväki aloitti uuden strategian jo korona-aikana, jota suunnattiin pikavauhtia Ukrainan tilanteen kiristyessä. Tässäkin suhteessa me rajanpintalaiset jäämme jalkoihin. Luulisi, että meillä olisi parhaat mahdolliset havaintoetäisyydet turistivirtoihin…
Matkailu toimii eräänlaisena tulevaisuus-anturina siihen, mitä maailmalla on meneillään. Kun matkailuvirrassa tapahtuu jotakin, se kertoo herkille korville uutta kuultavaa…
https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-131588
Eikähän Värtsilän ”nähtävyyksistä”vähäisinpiä kesällä ole Kesäteatteri. Jos n.2000 ihmistä heinäkuussa suuntaa teatterimme näytöksiä katsomaan? On helppoa sanoa:kyllä kai tulee
taas näytös! Tekijöistä vaan tahtoo olla ”kapelo”No mutta,näillä näkymin näytökset saadaan.
Kaksi miesroolia ja yksi naisrooli olis vailla tekijöitä. Olisiko kiinnostuneita? Tulukkeepa 15.1
esittäytymään Niiralan koululle klo.13. Me olemme oikein mukava porukka. Eikä tarvii olla
”Näyttämö kokemusta”