Litkaamassa

Silakka on vuosisatoja ollut tärkeä ravinnonlähde Suomalaisille, varsinkin
rannikkoseudun asujille.


Silakkaa pyydetään edelleen kymmeniä miljoonia kiloja Suomen aluevesiltä.
Nykyään vain liian pieni osa ammattikalastajien pyytämästä silakasta päätyy
ruokapöytiin. Valtaosa tästä mainiosta sillin alalajista päätyy eläinten rehuksi.
Silakan tärkeyttä historiassa korostaa esimerkiksi se että Silakka on mm Viron
kansallis- ja Varsinais-Suomen maakuntakala.


HELSINGIN SILAKKAMARKKINAT

Helsingissä on järjestetty yhtäjaksoisesti silakkamarkkinoita vuodesta 1743
alkaen. Markkinat ovat Lokakuun alkupuolella jolloin Helsingin Eteläsatamaan saapuu
kymmeniä kalastajaveneitä myymään silakkaa eri muodoissa.
Nykyisin tapahtuma on leppoisa yleisötilaisuus jossa maistellaan erilaisia
maustesilakoita tai nautitaan kalaruokaa lukuisista myyntikojuista. Myös
saaristolaisleipää ja tyrniä mehuna sekä hillona on monella myyjällä valikoimissa

Toisin oli ennen. Kaupunkilaiset kävivät hakemassa suolasilakkaa henkensä
pitimiksi. Lokakuussa 1941 silakan ostajia kertyi jo edellisenä iltana jonottamaan tätä
hopeakylkistä aaretta. Markkinoiden avauduttua aamulla klo 7 oli poliisin arvion mukaan jonottajia 6000-7000 henkeä. Eteläsataman Kolera-allas jossa veneet ovat vieri vieressä kiinnitettyinä sai
nimensä 1893 Nauvolaisen kalastajan kuoltua koleraan veneessään silakkamarkkinoiden aikana.
Kalastajat asuvat vielä nykyisinkin veneissään markkinoiden ajan. Markkinat kestävät
reilun viikon.


LITKAAMASSA

Silakkaa pyydetään siis pääasiassa ammattilaisten voimin jotka troolaavat sitä
avomerellä. Selkämerellä pyydetään kalaa vielä paljon silakkarysilläkin.
Yllättävän paljon eli yli 10% silakasta pyytää harrastaja kalastajat. Silakkaa voi pyytää
pienisilmäisellä verkolla mutta riski että verkkoon ui muutama sata kiiskeä, simppua tai
alamittaisia taimenia on suuri. Siksi vastuulliset harrastajat pyytävät silakkaa litkalla.

Onki on yksinkertainen. Siiman päässä on paino ja painosta ylöspäin sidotaan
muutaman sentin pituisia tapseja joiden päässä on hopeinen koukku. Tapseja ja
koukkuja on siis useita. Yleensä 5-10 kpl.


Silakka on planktonin syöjä joten mitään syöttiä se ei koukkuun tarvitse. Jostain syystä
se kuitenkin haluaa syödä puhdasta koukkua koska litkan koukkuihin tarttuvat kalat
ovat suustaan kiinni. Kun sää on suotuisa eli tuulee ulkoa lahtiin päin ja on kirkas auringon paiste voi litkaaja helposti saada kymmenien kilojen saaliin päivän aikana.
Suurimmat silakat painavat jopa puoli kiloa.

Litkaus tapahtuu keväällä ja syksyllä jolloin silakka hakeutuu avomereltä
kovapohjaisiin, hiekkaisiin lahtiin kutemaan. Parhaita litkauspaikkoja Helsingissä ovat sillat. Lauttasaaren sillalla voi nähdä kymmeniä kalamiehiä ja naisia roikkumassa kaiteita vasten virvelit kädessä.

Kävin tapaamassa reilua stadin kundia, Jurkkista joka oli litkaamassa Munkkiniemen ja
Kuusisaaren välisellä sillalla. Hän oli iloinen siitä että silakka on todellista lähiruokaa. 400 metrin matka himasta kalapaikalle taittuu kätevästi polkupyörällä. Saalista yleensä nousee ja illalla pannulle
pantava kala on taatusti tuoretta.

Moni ei ehkä ajattele että Helsinki on erinomainen paikka luontoretkeilyyn. Laajat
merialueet saarineen tarjoavat hyvät mahdollisuudet retkeilyyn ja kalastukseen.
Metsästys on myös mahdollista Helsingissä. Vesilinnut ja pienriista ovat sallittuja saaliseläimiä. Supikoiria ja minkkejä metsästetään myös luvanvaraisesti kaupungin saarilla ja metsäisillä puistoalueilla.

Teksti ja kuvat: jore

Lisätty 11.10. Ylen kuvia

Share

4 comments for “Litkaamassa

  1. Kiitos, Jore. mielenkiintoisesta tarinasta! Se piristi myös hiljaisen viikon Värtsiä.

  2. Aivan mainio tietoisku. Vai silakkamarkkinoilta kolera-allas on saanut nimensä. Ja silakat ovat hopeakoukkujen perään.. kasapäin aivan outoja asioita Joren kirjoituksessa.

    Pula-aikana säännösteltiin lähes kaikkea. Osto korteilla ei ollut peruna eikä kala. Ne pitivät Suomen kansan hengissä pulavuosien yli. Se selittää nuo tungokset kalasatamassa pula-aikaan. Hilkka Partanen kertoo muistelmissaan samanlaisesta tungoksesta Värtsilän torilla muikkukauppiaan tulopäivänä.

  3. Tällainen juttu poikii aina jotain muuta. Niinpä minunkin piti etsiä netistä, onko sellaista kalastusta tai edes sanaa olemassakaan kuin litkaaminen, ettei Jore olisi vain uunottanut meitä.. Olihan se, ja vaikka kuinka paljon on siitä kirjoitettu ja kuvia julkaista. Lisäsin Joren luvalla pari kuvaa, jotka on YLE:n artikkelissa. Lieneekö samalta sillalata, mistä Joren kuvakin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *