Sanoja

Kuten ennen oli tapana tässäkin talossa asui syytingillä vanha pariskunta, Ukko-Matti ja vaimossa Maija . Taloa pystyssä pitävällä pariskunnalla oli jo pari pientä poikaa. Ei ollut lehtiä, televisiota ja muuta kuvallista materiaalia. Siitäköhän johtui, että puhe oli kehittynyt varsin rikkaaksi sanontoineen.
Muutamia hauskoja ilmauksia on jäänyt mieleeni.

Oli miesten saunavuoro. Pienet pojat pääsivät Ukko-Matin mukana kylpemään. Ukki neuvoi poikia: ”Letuimet on aina pestävä hyvin.”

Jokin asia ei mennyt Maijan mielen mukaan. Siitä riitti sanomista. Lopulta Ukko-Matti kyllästyi kuuntelemaan Maijan paipatusta ja tokaisi vaimolleen: ” Senkin hansleke ja rallatuskoje!”

Sattui myös niin, että Ukko-Matin mielestä asiat eivät menneet kohdalleen. Silloin häneltä pääsi ”hänkköläinen”! Hän ei koskaan käyttänyt tarmokkaampia kirosanoja.

Olisi hauska kuulla, onko teillä muilla mukavia sanoja. Niitä voisi ottaa uuudiskäyttöön. Mutta jos ei ole, en ole ”nuakatuannaa”. Tämän sanan kuulin täällä Värtsilässä.

Irene Peuhkurinen

2 comments for “Sanoja

  1. Telkkarissa on pyörinyt Taivaan tulet- sarja. Siellä oikein vilisee outoja ja uusia sanoja. Mikä lieneekään, kun eniten sanoja tarvitaan kun haukutaan toista. Kehumiseen ei tarvita motakaan sanaa, ja vaikka tarvitsisikin, niin niitä käytetään hyvin säästeliäästi.

    Mitä lie kertoja alun perin letuimilla tarkoittanut, olisiko jotain sellaista mistä erottaa tytön ja pojan. Meillä oli joskus saunakylässä pikku tyttö ja meillä kun oli vain pikku poikia. Meidän pikkupoika katseli tarkkaan sitä pikkutyttöä ja sanoi huolestuneena; ”siule jos ei kasva naperoo, niin sie jiät tytöks.” Ja niin kävi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *