Martat – Sivistystä kodeille

Niin, kyllähän tässä uhkaa ähky tulla, mutta ehkä tällainen lähihistorian mieliin palauttamisyritys on ihan paikallaan.
Kouluaikaan historia ei juurikaan kiinnostanut, (siis minua) sitä nyt oli vain siedettävä, kun oli kerta pakko. Nyt kun historian palaset ovat tarpeen mukaan tiivistettyinä netistä haettavissa, niin se on mielenkiintoista, jopa hauskaakin. Siksi kaivelin Martta- toiminnan alkujuuria ja ymmärsin sen tähän tapaan:

Vaikka korkeasti arwostetut naapurimaamme Venäjä ja Ruotsi halusivat vuoroin sanella mitä Suomessa tehdään ja miten ajatellaan, niin jukuripäiset suomalaiset tahtoivat ajatella itse. 1800 luvun lopulla Venäjä oli holhoamisvuorossa, mutta Suomi ei siihen oikein luottanut ja yritti päästä eroon holhoojastaan. Venäjän helmikuun manifesti lienee ollut viimeinen pisara suomalaisille. Jotain turvaa pitäisi saada Suomen rajoille, varsinkin Venäjän suuntaan. Jotkut kannattivat aseita, jotkut eivät.

Naiset eivät uskoneet, että aseista olisi mitään hyötyä, vaan sivistämällä kansalaiset saataisiin parempi lopputtulos. Puuhattiin valtakunnallista ”Sivistystä kodeille” – järjestöä. Järjestön valmistelut olivat jo erittäin pitkällä ja sanomaa levitettiin tehokkaasti ympäri Suomen. ”Keisarillisen Suomen Senaatin” mielestä nimi kuulosti liian vaaralliselta, jopa vallankumoukselliselta, eikä lupaa järjestön perustamiselle annettu.

Joku keksi, että nimi ” Martta” oli touhukkaan naisen esikuva Raamatusta ja voisi sopia myös järjestön nimeksi. Senaatti hyväksyi yhdistyksen säännöt ”Martta” nimisenä 1899. Niin syntyi Marttaliitto.

Samaan aikaan miehet perustivat Suojeluskuntaa.

Teksti Alpo R

3 comments for “Martat – Sivistystä kodeille

  1. Oiva linkitys Sakari😂
    Ei ku virkkaamaan,hyvin ehtii vielä yhen tehdä
    pukinkonttiin👍

  2. Tuo on hyvä läpyskä niille, kellä korvanhörökkeissa on jotain muita lisukkeita kuten silmälasit, korvakorut tai kuulon vahvistimet kuten minulla. Kun maskia joutuu asettelemaan ja ottamaan pois, niin varsinkin irralliset kuulolaitteet lentelevät pitkin lattiaa tai ulkona ties mihin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *