25.8.2018

Ajankohtaista, RajanRyssäys

Värtsilän Kisa ry mukana RajanRyssäyksessä

Kisakin oli mukana teltan kanssa RajanRyssäyksessä, ja arvontaan ja Kisan liikunta toivomuksiin osallistui 27 henkilöä. Toivomuksia tuli vain kaksi, kahvakuulajumppaa ja frisbeegolfradan heittopaikkojen kunnostusta. Arpaonni suosi Saara Mämmiä, Tapio Mämmiä ja Irja Hovia. Onnettarena oli Soile Luukkainen. Arvoimme kaksi tuubihuivia ja lippalakin. Kiitos kaikille teltalla käyneille ja Kisaa kannustaneille. Värtsilän Kisa ry.

Värtsilä-päivät

Patikointi rajalla

Patikointi rajalla Värtsilä-päivien ohjelmaa Värtsiläpäivien ohjelmassa on monena vuotena ollut valtakunnan rajaan tutustuminen pienen kävelyretken muodossa. Joskus retki on tehty moottoriveneellä. Tavallisesti patikointi on ollut lauantaina kun on ollut muutenkin paljon kansaa liikkeellä. Siitä on ollut hyötyä ja haittaa. Jotain jää näkemättä ja kokematta kun ei voi olla monessa paikassa yhtä aikaa. Tänä vuonna patikointi

Värtsilän Kisa ry

Värtsilän Kisan syksyn tapahtumat

Tervehdys kaikille lukijoille! Kisa aloittaa liikuttamisen LASTEN LIIKUNTAKERHOLLA TIISTAINA 11.9. KLO 17.00 Värtsilän koululla. Kerho on joka tiistai, paitsi koululomien aikana kerhoa ei ole. Heini Rouvinen ja Aatos Vikki toimivat vetäjinä. Olavi Hovi vetää keskiviikkoisin pehmyt lentopalloa alkaen klo 18.00, myös Värtsilän koululla, ja keppi/kahvakuula jumppa on poikkeuksellisesti 9.9. klo 18  myös Värtsilän koululla liikuntasalissa, vetäjänä Mirja

Scroll to Top