Patikointi rajalla
Värtsilä-päivien ohjelmaa
Värtsiläpäivien ohjelmassa on monena vuotena ollut valtakunnan rajaan tutustuminen pienen kävelyretken muodossa. Joskus retki on tehty moottoriveneellä.
Tavallisesti patikointi on ollut lauantaina kun on ollut muutenkin paljon kansaa liikkeellä. Siitä on ollut hyötyä ja haittaa. Jotain jää näkemättä ja kokematta kun ei voi olla monessa paikassa yhtä aikaa.
Tänä vuonna patikointi tapahtui sunnuntaina. Hiukan jännitti, että tuleekohan sinne ketään muita. Kun menin, niin alue oli melkein tyhjä, koska muuta ohjelmaa ei ollut. Rajamiehet tiesivät kertoa, että ennakkoilmoittautuneita on sen verran, että ”rajapartio” voidaan suorittaa. Kaiken kaikkiaan lähtöviivalle ilmoittautui yli kolmekymmentä patikoijaa. Henkilötiedot kirjattiin ja kertakäyttöinen vyöhykkeellä liikkumislupa myönnettiin.
Rajan ja palokunnan autot veivät meidät Räykynvaaran taakse lähtöpisteeseen ja lupasivat noutaa pois kun saavumme tielle Sääperin järven luona. Kävelymatka olisi noin pari kilometriä.
Tarkemmat ohjeet annettiin heti alkajaisiksi. Rajamies kertoi, että hän menee viljelyspellolle ensin ja seuraavan täytyy astua samoja jälkiä kuin hänkin, ja seuraavat samoin edellisen jälkiin astuen. Näin heidän rajakoirat ymmärtävät siinä olevan yhden polun.
Näin mentiin kiltisti peräkanaa kuin köyhän talon porsaat. Sitten tultiin riippusillalle. Vähän hirvitti kun silta heilui puolelta toiseselle. Vakuuttivat sen kestävän, koska on kestänyt tähänkin asti. Kolmea kymmentä enempää ei saanut mennä sillalle yhtäaikaa, niinpä meidätkin jaettiin kahteen erään.
Rajamies kertoi rajan valvonnasta. Kyselläkin sai. Keväällä tulvavesien aikaan tänne saakka on harhautunut virran mukana laitureita ym pientä. Pienen matkan jälkeen saavuimme piikkilanka-aidan viereen. Se oli raja-aita. Idän ja lännen raja.
Välillä pysähdyimme muutaman kerran juomaan koska sää oli helteinen. Monet ottivat valokuvia ja näin jono venyi aika pitkäksi. Tauolla joukko saatiin kasaan ja rajamies tarinoi leppoisaan tyyliin ja vastaili kysymyksiin. Loppumatka meni joutuisasti kun oli niin hyvä polku ja heinikkokin niitetty. Tosin helle ja kuuma auringon paiste muistuttivat juomisen tärkeydestä. Sitä meille painotettiin jo lähtiessä.
Autot odottivat polun päässä ja kiireisimmät pääsivät lähtemään. Meitä oli muutama, joilla ei ollut kiire, joten läksimme tepastelemaan kohti lähtöpaikkaa. Mikä lie, että vaikka kuinka yrittää vakuutella itselleen, että ei tässä ole mitään kiirettä, niin vauhti vain tuntui kasvavan kaiken aikaa. Välillä vilkaisin matkamittaria ja se näytti 6-7 km tunnissa. Eipä ihme että hiki meinasi pyrkiä pintaan. Mutta eipä tuo mikä ihme, oltiinhan me niin reippaita ja nuoria.
Kiitoksia järjestäjille ja matkaseuralaisille.
Hienoa kotiseututyötä tällainen. Mistä lienee löytynyt retkelle noin runsaasti nuorta väkeä? Eipä tuolla rollaattorilla olisi voinut liikkuakaan.
Täytynee josku hypätä junaan mukaan. Mummo oli vanhan Wärtsilän puolelta Atelasta Kylänpäästä. Kerran veli venäläinen aukaisi portit, ja päästiin käymään Kylänpäässä. Serkkupoikien koti oli Miikkulan lammen rannalla. Kiinnostaa vaeltaa Sääperiltä Kaustajärvelle. Meidän poppoo asui Kaustajärvellä Kurkivaarassa.
Tässä retken loppupäässä Sääperin rannan tuntumassa tullaan tielle, joten siinä voisi käyttää rollaattorilla tai vaikkapa pyörätuolilla kulkijoita. Edellyttäen tietysti sopivaa kuljetusta, mutta siinä voisi ainakin vilkaista rajaa.
Alpo
Ohjattu rajakävely Värtsilä päivien ohjelmassa sunnuntaina 24.7.2022. Ilmoittautuminen lauantaina 23.7. Rajavartiolaitoksen esittelypisteellä Arppen pihapiirissä.