huhtikuu 2018

Lukijoilta

Partasen kioskilla

Pääsiäisen pyhinä oli aikaa rauhoittua Matildassa. Vintin remontti on reilassa ja puutarhatöihin ei ihan vielä pääse. Hedelmäpuiden leikkuuta lukuunottamatta. Oli aikaa penkoa vanhoja aarteita. Eeteeni tuli useita vanhoja valokuvia Niiralasta. Oheinen kuva on Partasen kioskilta. Kioski sijaitsi radan varressa. Aikalailla samassa paikassa josta nyt tie kääntyy huolinta-alueella. Kuvan oton aikaan ei tietysti ollut alikulkua radan […]

Lukijan kuvat

Lukijan kuvat

Kiirastorstain iltarusko. Ruskotus aivankuin risti. Keväänmerkki kaksi joutsenta Hapo-ojalla tarkkailemassa. oli vielä jäässä, läksivät varmaan pois odottelemaan, etsimään sulapaikkoja saadakseen ruokaa. Kovat ovat vielä yöpakkaset.

Lukijoilta

Värtsilän lentokentällä 1941

Kuva on Värtsilän lentokentältä joulukuussa 1941  (Julkaistu Karjala lehdessä). Pari vuotta sitten liikuin kesällä samalla alueella. Jäljellä oleva ns. lentokenttä on surkeassa kunnossa, metsittynyt ja nurmettunut. Ehkä helikopteri pääsee siihen vielä laskeutumaan. Valtava määrä tukkipuita oli kentän reunalla. Hilkka Partanen

Lukijoilta

Sääperinjärven joukkue pilkkikilpailuiden tulokset 2018

Sääperinjärven joukkuepilkkikilpailut järjestettiin 30.3.2018. Sää lämmin, kirkas. Jäällä runsaasti lunta ja vettä. Kilpailuun osallistui 28 joukkuetta. Järjestäjinä Värtsilän Nuorisoseura, Uudenkylän-Patsolan osakaskunta ja Värtsilän Pitäjäyhdistys. SÄÄPERINJÄRVEN JOUKKUEPILKKIKILPAILUN TULOKSET 30.3.2018. 1.Väre-Pilkki 2,780 kg 2.Kalakollit 1,930 kg 3.Asko Myllerin joukkue 1,910 kg 4.Hoilolan Erä 1,800 kg 5.Soma E 1,410 kg 6.Raikulit 1,200 kg 7.Ihanus 1,120 kg 8.Tuunaset 1,080

Lukijoilta

Sääperille avattu jää/rantalatu

Sääperille avattu jää/rantalatu, lenkki on 5.6 km. Lähtöpaikkoina Sääperin lintutornin levike, Värtsilän tien varrella, sekä Kontiaisen grillikatos Hiidenvaarantien varrella. Nyt hiihtämään ja nauttimaan kevät hangista ja auringosta. Hyvää Pääsiäistä kaikille toivottaa latujen tekijä mäeltä.

Scroll to Top