Mieluisimpia muistoja nuoruusvuosien urheilumuomuodoista on jäänyt suunnistuksesta. Tietysti Värtsilässä harrastettiin myös yleisurheilua, mutta minua luonnossa liikkuminen kiinnosti enemmän. Silloin alkuaikoina, siis minun muistin alkuaikoina, käytössä oli vain sotilaskarttoja, ne oli piirretty tai kuvattu joskus 1930 luvulla.
Tämä karttapohja on valkoinen. Kaikki kuviot ja tekstit mustalla. Mittakaava 1:100 000
Niitä käytettiin peruskartoitukseen saakka 60 luvulle. Mittakaava oli sellainen, että yksi sentti kartalla tarkoitti kilometriä luonnossa. Joten kämmenen kokoiseen kartan palaan olisi mahtunut iltarasteja ihan riittävästi. Karttoja ei aina riittänyt kaikille. Joskus piti piirtää kartta vaikka tupakkiaskin kanteen. Luonnollisesti kartat piti palauttaa. Myös venäläistä karttaa Itä-suomesta oli painettu runsaasti, en muista käytettiinkä sitä suunnistuksessa.
Tämä kartta on aivan sama kuin edellä, mutta väripainos. Tämä oli jo luksusta. Tiestöt punaisella ja vesistöt sinisellä. Metsät vihreällä. Pellot valkoisella
Peruskartat
Kartoituksen tarkennusmittauksia varten oli kautta Suomen tehty kolmiomittaus verkosto. Siinä Värtsiläkin oli mukana. Kukkovaaran laelta on viimeinen masto purettu tarpeettomana 1960 luvun puolivälin paikkeilla. Niihin aikoihin saatiin käyttöön upouudet ja tarkat peruskartat. Alkuun oli yksiväristä ja myöhemmin värikarttaa. Silloin myös suunnistusharrastus lähti vilkkaaseen nousuun. Melkeinpä vauvasta variin oltiin mukana.
Tämä kuva oli viime kesänä 20.7.2016 Värtsissä “Värtsilän kisan leirejä” – nimellä. Takarivissä ohjaajina toimineet Matti Lintunen ja Lauri Piiroinen. Keskellä istumassa Aarne Hämäläinen
Lauri (Lassi) Piiroisen opetuksia muistellen
Suunnistuksen alkeita opeteltiin kesäleireillä ja omilla ”iltarasteilla”. Muistan opettajina olleen Lassin lisäksi Veijo ja Leo Tahvanaisen ja luutnantti Aarne Hämäläisen. Veijo, Leo ja Aarne olivat rajamiehiä ja Lassi oli maanviljelijä.
Harjoitusten ensimmäisillä kerroilla ei vielä varsinaisesti puhuttu mitään suunnistuksesta, siis rastilta toiseen kulkemisesta. Kuljettiin luonnossa sellaisia polkuja mitkä näkyivät kartassakin ja vertasimme näkymiä karttaan. Sen aikaisissa kartoissa ei ollut pieniä yksityiskohtia kuten nykyisin. Esimerkiksi kartassa näkyvä polku oli saattoi olla hevosella ajettava kärrypolku, siis varsin näkyvä. Värtsilän Kisa jakoi taskuun mahtuvaa suunnistus vihkosta. Mieleen jäi eräs kohta; sanottiin, että jokaisen lammen rannassa on polku. Joko ihmisten tai eläinten tekemä. Vieläkö pitänee paikkansa.
Tämä “Peruskartta” onkin varmaan kaikille tuttu. Tässä muuttuivat pellot keltaisiksi ja metsät jätettiin valkoisiksi. Mittakaava 1:20 000
Lassi opetti alkeiden alkeita
Muistan vieläkin niistä jotain. Hän sanoi, että tärkeitä asioita ei ole monta, vain pari -kolme . Niillä pääsee alkuun. Nimittäin suunta, matka ja maasto.
Suunta
Kartalta otetaan suunta kompassiin. Sitten katsottiin metsästä kompassisuunnasta puu tai muu kiintopiste jota kohti piti kulkea. Silloin tällöin tarkastettiin kompassisuunta ja edettiin ”puulta puulle.
Matka
Piti tietää kuljettavan matkan pituus ja piti tietää kuinka paljon oli jo kulkenut. Piti siis tietää missä kulloinkin oli. Eli piti opetella mittaamaan matka. Matkaa opeteltiin mittaamaan kulkemalla tiellä ja laskemala askeleet puhelinpylväiden väliltä. Jokainen laski itselleen sopivalla vauhdilla askelparit sadalle metrille. Joissakin kompasseissa oli kiekko, jota napsautettiin aina sadan metrin välein. Tai ottaa vaikka pieni puutikku kouraan sadan metrin välein.
Maasto
Maaston pitää reitillä vastata sitä mitä kartallakin. Eli jos kartan mukaan vasemmalla puolellasi on joki ja oikealla puolellasi on kalliojyrkänne, mutta ne ovatkin juuri päinvastoin, niin olet kulkemassa väärään suuntaan tai olet ihan jossain muualla. Lisäisin tähän vielä omana kokemuksena, että jos tunturipuro on kahvitauon aikana ruvennut virtaamaan päinvastaiseen suuntaan niin kannattaa tarkistaa suunta.
Nykyisin kartat ovat niin tarkkoja, ettei ”oikeat suunnistajat” pidä kompassia mukanaan lainkaan
Iltarastit
Nykyisin monilla paikkakunnilla suunnistuksen harrastajat järjestävät niin sanottuja ”Iltarasteja”. Ne eivät ole kilpailuja, mutta jokainen voi halutessaan kilpailla vaikkapa itsensä kanssa. Reittejä on on tehty eri tasoisille kulkijoille. Melkeinpä vauvoista vaareihin. Yleensä peritään pieni karttamaksu.
Tässä rastin määrite on “Kivi” ja sen karttamerkki on kuin kärpäsen kakka. Pieni musta piste. 30-luvun kartoissa tällaisia kiviä ei merkitty.
Kompassivirhe ja kännykät.
Olen käynyt kävelemässä muutamissa iltarasteissa. Ihan hävetti, kun oli laitettava rintanumero. Sanoivat, että ajanottoa varten tarvitaan se numero. En halunnut mitään ajanottoa, mutta ajan otolla jokainen metsään lähtenyt varmistetaan myös saapuneeksi sieltä pois.
Eräässä suunnistuksessa liikuttiin varsin tutuissa maisemissa. Niin tutuissa, ettei kompassia olisi tarvittu lainkaan. Kuitenkin oli ihan mukava mennä vanhoilla ”Lassin suunta, matka ja maasto -neuvoilla”.
Kuljin kompassisuunnalla puulta puulle niin tarkasti kuin suinkin. Silloin tällöin tarkastin kompassinuunnan. Vaikka harvahkossa metsässä näin mihin suuntaan oli mentävä niin kompassi ikäänkuin vaati tekemään mutkia suoraan etenemiseen. Lopulta syykin selvisi. Nimittäin minulla oli päällä anorakki, ja sen etutaskussa oli kännykkä, sellainan älykännykkä. Aina kun toin kompassin lähelle kännykkätaskua kompassi näytti eri suuntaan.
Matkapuhelin on hyvä turvaväline retkillä ja suunnistuksessakin, mutta olisi hyvä jo kotona selvittää sekoittaako se tai joku muu nykyajan härpäke kompassin.
Järki edellä
Välillä tuntui meno maistuvan, joten en viitsinyt enää tarkistaa suuntaa enkä matkaa mittailla. Annoin kumisaappaille kyytiä. Olihan maisemat tuttuja ja näkyvyys hyvä. Rastimääritelmä kumpare, tai jotain sinne päin, pitäisi sen näkyä. Mutta ei vaan näkynyt. Muita suunnistajia kyllä meni eri suuntiin koska monella oli eri rasti niillä seuduin. Olin innoissani kulkenut aivan liian kauas. Olisi pitänyt kerätä niitä ”Lassin tikkuja”. Onhan sanottu, että suunnistajan ei pidä juosta jalat edellä vaan järki edellä.
(lapset iltarasteilla)
Kaikki mukaan
Ihan tuli hyvä mieli, kun näin nuorien aikuisten taluttavan alle kouluikäisiä lapsia rastin suuntaan. Otin kuvankin heistä kun näyttivät menevän samalle rastille suoraan, mutta minä kohelsin pitkän kautta.
Alpo Rummukainen
Kylläpä tuli huonoja kopioita parista kartasta. Vihreässä vanhassa kartassa Kukkovaara on lammen itäpuolella. Peruskartassa se on muutettu lammen pohjoispuolelle.
Hei Alpo! Kompassi saattaa sekoilla muustakin syystä kuin nykyajan härpäkkeistä. Olet varmaan huomannut, että Värtsilässäkin on alueita, missä kallioperän magneettisuus vaikuttaa kompassin näyttämään.
Kivasta aiheesta Alpo kynäilee.
Me piirsimme itse kartat suunnistuskisoja varten Niiralassa.Alue oli aseman takana,Kuosmasen metsä ja Koukun kalliot.
Mittakaava oli 1: mitä sattuu mutta kartta oli niin tarkka että lehmän kakka läjätkin oli siihen merkitty!
Tekijämiesten ja naisten tavoin meilläkään ei ollut kompasseja.Suunnan ottaminen oli kuitenkin helppoa kun tiesi missä on valtakunnan raja niin siellä oli ja varmaan on vieläkin itä!
Jukolan viestiä seuratessa kerroin puolisolle
että minäkin oon tullut kerran toiseksi suunnistus-
kisassa. Eipä meinannut millään uskoa. Tapaus
oli seuraava: Suunnistimme Joensuussa Repokalliolla.
Jumppamaikka oli jakanut meidät kolmen hengen ryhmiin. Rastit
etsittiin siis kolmistaan. Porukkaamme sattui erittäin
taitava kompassinkäyttäjä ja kartanlukija, me kaksi
peesasimme sujuvasti perässä. Maikan ilme
oli näkemisen arvoinen kun meidän ryhmämme juoksi
toisena maaliin. Voiton vei odotetusti ryhmä, johon kuuluivat
luokan parhaat urheilijat.
Joren kartan piirrämisestä tuli mieleen varusmiesten suunnistukset Onttolassa. Varusveikoille oli jaettu karttalehti, jonka piti kestää mahdollisimman kauan, sehän on selvä. Startin jälkeen suunnistaja juoksi mallikartalle, josta hänen piti piirtää rastit omaan karttaansa. Kartan suojana käytettiin läpinäkyvää muovipussia. Jotkut ovat aina yrittäneet lintsata epämiellyttävistä tehtävistä, niinpä tässäkin tapauksessa pari kaveria saattoi yrittää välttyä suunnistukselta.
Mies tuli vuorollaan lähtöpaikalle ja valitti kilpailun järjestäjälle (Jaakkosen Hanskille), ettei hän voi lähteä maastoon koska hänen kartta on jo niin nuhraantunut. Todellisuudessa kartta oli sellaisena paperisilppuna pussin pohjalla niin kuin paperinenäliina, joka on unohtunut taskuun ja pesty pyykin mukana. Hanski sanoi, että saatte minutin lisäaikaa piirtää kartan vaikka tupakkiaskin kanteen tai kämmeneen.. Se enempää armoa ei annettu. Hanski tiesi nuo temput.
Toinen kaveri valitti lähtöviivalla että hän ei voi suunnistaa, koska ei ole karttaa ollenkaan. Mites se on mahdollista, kaikillehan on annettu kartat, sanoi Hanski. Miehen kartta oli sanomansa mukaan ”hukkunut”. Tarkemmassa kyselyssä selvisi, että se oli hukkunut ihan kirjaimellisesti, koska muovipussissa oli ollut kivi ja mies oli yrittänyt lingota sen lammen yli. Ei ilmeisesti ollut mikään suunnistusfani. Siitä vain karttaa piirtämään tupakkiaskin kanteen tai kämmeneen. (Sori vain Hanski jos muistan jotain väärin)
Alpon kertoma toi mieleeni erään muiston siltä ajalta kun tein sotilaita siviiliraaka-aineesta Onttolassa. Oli valvomani suunnistus ja lähetin taitavana suunnistajan tietämäni pojan ensimmäisenä matkaan, sanoen katso samalla, että rastit ovat oikeilla paikoilla. Tuli radalta ja sanoi, ”yhden rastin paikan korjasin.” Kiitin ja myöhemmin keräsin rastimerkit pois ja totesin. Oli siirtänyt rastimerkkiä kaksi metriä toisen puun kylkeen. Tästä varusmiehestä tuli myöhemmin tuomari ja toimii myös urheilun saralla. Monen pojan kohdalla tuleva elämän tehtävä näkyi jo varusmiehenä toiminnan täsmällisyytenä.
Liekö telepatiaa vai mitä. Tapasin Jaakkosen Hanskin tänään Kiteellä Kupiaisessa. Tervehdys tuli niinkuin ennen : Käsi lippaan terävästi.
Kerro Reino terävät terveiset Hanskille kunhan taas tapaat.