Vuoden pisin päivä

Kesäpäivänseisaus on vuoden pisin päivä. Pohjoisella pallonpuoliskolla se sijoittuu joka vuosi välille 20.–22. kesäkuuta. Silloin Aurinko paistaa keskipäivällä kohtisuoraan taivaalta Kravun kääntöpiirillä. Aurinko on pohjoisimmillaan vuotuisessa liikkeessään eli Auringon deklinaatio on suurimmillaan.

Pohjoisen napapiirin pohjoispuolella Aurinko ei laske lainkaan. Kesäpäivänseisauksen jälkeen yö alkaa taas pidentyä. Eteläisellä pallonpuoliskolla kesäpäivänseisaus on vastaavasti 21. tai 22. joulukuuta, jolloin pohjoisella pallonpuoliskolla on talvipäivänseisaus. 21.-22. joulukuuta on eteläisen pallonpuoliskon pisin päivä, eikä aurinko laske lainkaan eteläisen napapiirin eteläpuolella

Kesäpäivänseisauksena eli ”mittumaarina” (ruotsin sanasta midsommar ’keskikesä’) on Pohjoismaissa juhlittu keskikesän juhlaa. Lähelle kesäpäivän seisausta Suomessa osuu nykyinen keskikesän juhlapäivä juhannus. Vuodesta 1955 alkaen juhannusta on vietetty kesäkuun 20.–26. päivän välille sattuvana lauantaina.

Nykyisin kesäpäivänseisaus houkuttelee esimerkiksi Ison-Britannian Stonehengeen vuosittain jopa tuhansia juhlijoita odottamaan auringonnousua ja vuoden pisintä päivää. Kesäpäivänseisaus on ainoa aika vuodesta, jolloin yleisö päästetään kulkemaan Stonehengen kivien keskellä.
Kesäpäivänseisauksena on myös kansainvälinen ateistien solidaarisuuspäivä.

Eteläisellä pallonpuoliskolla kesäpäivänseisauksen, (21. tai 22. joulukuuta) lähelle osuu maailmanlaajuisesti tunnettu juhla, joulu.

Share

4 comments for “Vuoden pisin päivä

  1. Alpoaatos
    21.6.2017 at 7:18

    Jäitten lähdöstä asti olen kesän tuloa odottanut., mutta en ole varma onko se jo tullut.
    Joka tapauksessa siitä on nyt puolet mennyt.

  2. Alpoaatos
    21.6.2017 at 10:33

    On se kesä varmaan tullut koska ensimmäiset mansikat kypsyivät amppelimansikkaan.

  3. Irene peuhkurinen
    21.6.2017 at 14:02

    Oli se kesä. Peräti 3 päivää viime viikolla.

  4. rape
    21.6.2017 at 14:37

    Nytkin on kesä. Huikea keli. Yli 15 lämmintä. Tuulee raikkaasti ja pyykit kuivuu. Kasvimaalla kasvit kasvaa ja pihassa linnut laulaa. Voisin vaikka laulaa, että elämä on ihanaa. Juuri uutissivuilta luin että lämpimimmät kelit tilastojen mukaan heinäkuun puolivälin jälkeen. Kaikki ihana edessä. Lapin terminen kesä vasta edessä. Hyvää kannattaa odottaa mutta nauttia myös odotuksesta. Haastan kaikki värtsin lukijat mukaan positiiviseen ajatteluun. Mitä hyvää sinulla on…Ei tarvitse aina ajatella mitä ei ole tai mitä on liian vähän. Jos Suomen kesä ei miellyttä niin finnairilta saa lippuja ihan minne vaan. Meno -paluun tai pelkän menolipun.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *