Ikoni on rukous
Arvokas tietokirja ikoneista
Ikonin kielen opissa
Marianna Glinckenberg-Gluschoff: Ikoni puhuu, tietoa ikonien kielestä ja tehtävästä, Maahenki Oy
Ikoni on tullut monen luterilaisenkin kotiin ja ortodoksiset tavat
ovat nykyaikaa. Mm. ristinmerkki, jota on ennen pidetty ortodoksien rukouksena, on otettu käyttöön myös luterilaisessa
kirkossa. Ristinmerkissä tehdään sormilla rintaan ristin kuva,
joka on tietysti uskonnollisista symboleista tärkeimpiä.
Joskus olen kuullut puhuttavan ihmeitätekevistä ikoneista.
Niinpä Valamon matkalla täytyy tietysti käydä kirkossa kumartamassa tällaista ikonia. Ihmeitätekevän ikonin kerrotaan parantaneen sairauksia ja auttaneen hätää kärsivää.
Ikonimaalari tekee mieluusti ikonin puualustalle. Siinäkin on oma symboliikkansa. Kristuksen risti oli nimittäin puuta. Ennen käytettiin ikonimaalauksessa sidosaineena vahaa, mutta nykyisin on siirrytty munatemperaan, joka symboloi eläinkuntaa.
Venäjän ortodoksinen kirkko on pitänyt ikonitaiteen perinteestä huolta. Niinpä länsimainen tai vaikka roomalaiskatolinen ikonitaide ei edusta kanonista ikonia, joka on ortodokseille
tärkeä asia. Ortodoksisessa kirkossa ikoni on osa palveluksen sisältöä. Yksityinen ihminen tekee ristinmerkin ikonin edessä tai sytyttää tuohuksen, mikä symboloi rukousta.
Ikonissa ei ole perinteistä perspektiiviä, joka päättyy kaukaisuuteen, vaan sen perspektiivi päättyy katsojan sydämeen. Ikoni on kaksiulotteinen ja lähestyy katsojaa, ikäänkuin sallii tämän hengessään astua ikonin sisään. Ikonissa aikajärjestyksellä ei ole merkitystä, mikä symboloi sitä, että Jumalan valtakunnan todellisuus on ajasta riippumaton. Ikonitaiteessa on myös arvoperspektiivi. Vähempiarvoiset on kuvattu pienemmiksi kuin suuriarvoiset, kuten Jumalan Äiti. Henkilöikonissa kuvataan henkilö suoraan edestäpäin mikä symboloi rukouksellista yhteyttä kasvoista kasvoihin.
Kirja perehdyttää lukijan myös tärkeimpiin ja arvokkaimpiin ikoneihin ja laajasti myös ikonien symbolikieleen.
Luulisin, että tällainen kirja on tärkeä, varsinkin kun näistä aihepiireistä on paljon hajatietoa, mutta vähänlaisesti yhtenäisiä esityksiä.
Nykyaina myös ns. ”toisuskoiset” osallistuvat ahkerasti ikonimaalauskursseille, joita järjestetään esim. Heinäveden
Uudessa Valamossa. Itse on jaksa ymmärtää ortodoksista käsitettä toisuskoisista ja sitä kriittisyyttä, jota ortodoksisen kirkon piirissä on yhäkin muita uskontokuntia kohtaan. Ikonimaalaus on osaltaan kasvattanut kaivattua ekumeenista ajattelua.
Jouko Varonen
Jouko, kirjaesittelystä. On oikein hyvä, että ortodoksista kirkkokulttuuria esitellään tässä luterilaisessa maassa, vaikka ortodoksit piävätkin meitä toisuskoisina. Minulle ekumenia on tärkeä asia. Olen opettanut esimerkiksi ristinmerkin tekemisä ortodoksisen tavan mukaa eli niin, että oikean käden peukalo, etusormi ja keskisormi liitetään päistään yhteen. Tämän jälkeen tämä Pyhän Kolminaisuuden symboli viedään otsan, rintaan, oikeaan olkaan ja lopuksi sydämen puolelle, vasempaan olkaan.
Ristinmerkin tekeminen ei ole ortodoksien ja katolisten yksinoikeus. Martti Luther kehotti tekemään ristinmerkin esimerksi aamulla vuoteesta noustessa. Myös ehtoollisella leivän ja viinin nauttimisen jälkeen on paikallaan ristiä itsensä.
Milloin sitten ortodoksit sallivat meidän luterilaisten VIERAILLA heidän ehtoollisellaan, se on ajan kysymys!
Milloin sitten o
Ristinmerkin voi tehdä kuka tahansa. Mutta kaikkea ei tarvitse sallia. Kukin kirkkokunta käyköön omalla ehtoollisella
Luterilaisille riittäköön oman kirkon palvelukset ja ortodokseille omansa. Ja ainahan voi vaihtaa kirkkoa. Mutta ikonit ovat kauniita ja puhuttelevia.
MARTTA … MARIA ajattelee toisin. Maria siinä Jeesuksen jalkojen juuressa. Ja minä, hänen vierellään. Paavit ja patriarkat ovat luku sinänsä!
Minä olen Jeesuksen jalkojen juuressa omassa kirkossani ja omassa elämässäni olinpa Martta tai Maria.
Se ei ole minulta pois, jos toiset kirkkokunnat pitävät omat pyhät toimituksena ominaan. Miksi minun sinne pitäisi päästä. Eiköhän siinä ole kyllin että mahdumme kukin omaan kirkkoomme.Käyn kyllä kulttuurimatkoilla muissakin kirkoissa..mutta toimitukset siellä eivät kuulu minulle.
Aikomus oli tänään katsoa Tampereen tuomiokirkosta lähetettävä
Jumalanpalvelus. Ensimmäinen radiokirkko on lähetetty sieltä
90 vuotta sitten. Miten lie silloin tekniikka pelannut, nyt ainakin tuli
häiriöitä melkein alkumetreillä.
Kerran olen käynyt vartavasten tuossa kirkossa ihastelemassa
seinämaalauksia ja värillisiä lasi-ikkunoita kuin myös muutakin
arkkitehtuuria. Samoin myös monissa katolisissa kirkoissa. Aina
niissä on oma harras tunnelmansa josta voi ammentaa. Aina
parempi jos on saattunut olemaan messu meneillään.
Martta, arvostan mielipidettäsi, niinkuin myös Marian. MUTTA tarkastelen asiaa ekumenian näkökulmasta ja siitä että nykyisessä maailmassa ihmiset liikuvat laajasti eri puolilla maapalloa. Siis, kun menen pääsiäiyönä Pariisissa Notre Damen katedraaliin ja siellä katetaan alttarille ehtoollinen ja liturgiassa todetaan, että tässä on Kristus leivässä ja viinissä, niin onko minun jäätävä VAIN sivusta seuraajaksi??? Ei!!! MInulla pitää olla oikeus VIERAILLA toisen kirkon juhlapöydässä. Syöväthän maailman lapsetkin, poliitikot neuvottelujensa lomassa yhteisellä lounaalla ja jatkavat sen jälkeen pohdintojaan, miten voisimme paremmin elää ihmisiksi. Krisittyjen olisi opittava tästä. Ehtoollispöytä auki kaikille kastetuille ja sen jälkeen aletaan tutustua toisiimme eli elää ekumeenisesti.
Olen polvistunut Notre Damen katedraalissa ehtoolliselle kysymättä paavilta lupaa. Sain vain leivän pappien nauttiessa alttarin takana myös viinin. Tunsin silti käyneeni ehtoollisella ja saaneeni sillä hetkellä sen siunauksen, jota juuri sillä hetkellä kaukana kotimaasta tarvitsin. Vierailullani oli merkitystä enemmän kuin pelkällä turismilla on tarjottavana. Joku toinen, hänkin uskova kristitty, voi tyytyä vähempään, ja hänelle suotakoon.
Summa summarum. Papit, piispat ja patriarkat eivät tässä globaalissa Jumalan luomassa maailmassa nykyisin saa sulkea opillisiin näkemyseroihin perustuen yhtään kastettua ehtoollisen ulkopuolelle, jos tällä on sillä hetkellä tarve saada yhteys Herraansa, joka on sanonut, että tämä on minun ruumiini ja että tämä on liiton veri ja että niin usein kuin ne nautitte te teette sen hänen muistokseen. Tämän lisäksi mikään muu ei ole samassa määrin communio, yhteyden kokemus kuin on ehtoollinen. Siinä emme me vain ole keskenämme koolla, vaan olemme Hänen edessään ja ympärillään.
Minä en siis ketään patistele, vaan vaadin kasteeseeni vedoten oikeutta vieraills tarpeen mukaan pöydässä, jossa on näkyvällä tavalla totta se, että olemme sisaria ja veljiä Kristuksess Jeesuksessa.
Wikipedian mukaan Kristuksen kirkko oli lähes 1000 vuoden ajan muodollisesti yhtenäinen.
Sen jälkeen se on hajaantunut opillisten erimielisyyksien vuoksi useisiin eri suuntauksiin ja nämä suuntauksetkin vielä useisiin erilaisiin lahkoihin ?
Sitten on vielä ne sadat tai tuhannet ei Kristilliset uskonnot.
Kyllä ihminen on viisas.
Muistan sodanjälkeen miten voimakkaasti oli uskonnot ja niiden opit ihmisten huulilla. Islamia ei ainakaan itä-suomessa tiedetty edes olevan olemassa. Kristinusko, Ortodoksi usko, Juutalaisuus, Katollinen oppi, ”Ateistit” ja joskus kuulin puhuttavan samaani Suomen historiallisista vaiheista. Seitsemän kymmentä luvulla nuorison avautuminen vanhoja myyttejä murtavalla asenteella sai aikaan suvaitsevaisuuden tuulen ja opittiin ymmärtämään eri uskontoja.