Talja

Valosaaste ei häirinnyt syksyisin minun eikä koulukavereitteni koulutietä Niiralassa. Kun koulu alkoi aamulla kahdeksalta oli säkkipimeää. Kotona oli kovasti teroitettu että koulumatka tuli kulkea tien vasenta reunaa. Auton kulkiessa tiellä oli parasta pysähtyä. Ison puutavara-auton vallatessa ajotien taidettiin väistää raviojaan asti. Onneksi autoja ei tuohon aikaan paljoa kulkenut ettei ojanpohjia pitkin tarvinnut koko koulumatkaa taittaa. Talven pimeässä aura-auton kohtaaminen oli traumaattinen kokemus. Penkalle hypättiin ja selkä käännettiin tielle päin. Lunta tuli niskaan. Tossun varret olivat lunta täynnä mutta itku ei auttanut. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä

Tievaloja ei siis ollut. Jotkut olivat käyneet Uudessa Värtsilässä pimeän aikaan ja kertoivat tarinoita tuon Klondyken loistavista tievaloista jotka kajastivat valoa pimeyteen liki Kaurilaan saakka.

Toki Niiralassakin oli liikepaikkana ulkovaloja. Vartiolla paloi ulkovalot yötä myöten. Aseman ratapiha oli valaistu komeasti junien tulon aikaan mutta muutoin kylä oli satunnaisten mökkien ja navetoiden tuikkivien ulkovalojen varassa.

Kuva Taljan historiaa sivustolta. Klikkaa ja lue lisää http://taljanhistoriaa.blogspot.fi/

Koululaisten ja muidenkin pimeällä tielläliikkujien turvattomuus oli pantu merkille Helsingissäkin. Tapaturmatorjunta yhdistyksen liikuntajaostosta oli tullut Talja. Sen tehtävä oli parantaa liikenneturvallisuutta. Taljan konkreettisia toimia parantaa tielläliikkujien turvallisuutta 60-luvulla oli mm. heijastinten jako koululaisille ja nopeusrajoitusten kokeilun aloittaminen autoille.

Nopeusrajoitukset aiheuttivat heti kokeiluvaiheissa yhtä paljon mielipahaa kuin nykyäänkin. Tosin eri syystä. Niiralastakaan ei muuan Jalta kuski voinut lähteä enää Joensuussa käymään kun ajopeli ei kulkenut kahdeksaa kymppiä vaikka nopeusrajoitus niin määräsi.

Heijastimien jako sai kuitenkin varauksettoman innostuksen. Me Värtsilän koululaiset saimme myös nuo ennennäkemättömät kapistukset, joita taljoiksi silloin kutsuttiin, lahjoittajaa kunnioittaen.

Talja oli aarre. Se kiinnitettiin hakaneulalla takkiin. Niitä vertailtiin vaikka ne kaikki olivat samannäköisiä, tulitikkurasian kokoisia läpysköjä. Niitä siliteltiin ja käytiin ankaria väittelyjä siitä onko taljan paras paikka takin hihassa vai takintaskun yläreunassa. Lainattiin taskulamppua ja kohdistettiin sen valo kaverin taljaan muutaman metrin päästä ja hämmästeltiin sitä kuinka hyvin se valokeilassa välkkyi.

Myöhästyneet kiitokset Liikenneturvan edeltäjälle Taljalle lahjoituksesta. Meille Värtsilän koululaisille ei onnettomuuksia koulumatkoilla sattunut. Iskulausetta ”Hei heijastin heilumaan” toteltiin.

Kannustan kaikkia koulutien kulkijoita niin Värtsilässä kuin muuallakin heijastimen käyttöön. Nykyään istun tuulilasin toisella puolella, ratin takana ja näen päivittäin kuinka paljon paremmin heijastimen käyttäjä näkyy pimeässä kuin ilman heijastinta kulkeva.

Vaikka on jalkakäytävät ja tievalot!