24.7.2015

Lukijoilta

Marjanpoimintaa

Ennen lähdettiin marjaan jalan kopat käsivarrella. Luonnossa liikuttiin hissuksiin mättäältä mättäälle. Vähitellen tuli säännöksi, että marjoja sai poimia paitsi omalta maalta myös muitten omistamista metsistä. Kehittyi ns. jokamiehenoikeus. Kuulin vuosia sitten jutun Pirtajärven emännästä, jolla oli paljon pieniä lapsia, eikä hän niitten takia päässyt kauas metsään marjanpoimintaan. Niinpä hän kypsytteli navettansa takana punaisiksi muuttuvia puolukoita. […]

Lukijoilta

Kaustan siltajuhla

Värtsilän vilkkaimpana viikonloppuna vietettiin myös Kaustajärven Siltajuhlaa, toisen kerran historiansa aikana. Tai mistäpä minä tiedän jos sillä Heinäjoen ylittäneellä, vanhalla puusillalla on juhlittu – jopa tanssittu – silloin kun kylä eli kukoistuskauttaan ennen sotia. Se nyt kuitenkin on varmaa, että satojen koululaisten askeleet ovat kopisseet siltapalkeilla useamman vuosikymmenen ajan, kunnes niidenkin kaiku lakkasi kuulumasta koulun

Scroll to Top