Takatalvi

Lunta on satanut koko päivän Värtsilässä. Mikäli lumisade jatkuu läpi yön..voi autoilu kesärenkailla olla haastavaa huomenna.

Ensiviikolle on luvattu lämpimämpää säätä. Keskiviikkona voi olla jopa 15 plusastetta maan etelä- ja länsiosassa. Itä- ja pohjoisosissa on viileämpää ja mahdollisia kuuroja alkuviikolla, kertovat sääennusteet tulevalle viikolle.

Ajellaan varovasti!

takatalvi kuva 1 takatalvi kuva 2

Video: Metsäkauriit ruokailemassa

3 comments for “Takatalvi

  1. Eipähän takatalvi niin vaan hellittänyt. Taas saadaan elellä lumen kourissa. Onneksi päätiet ovat sulat, mutta sivuteillä saa taiteilla.
    Muuttolinnut eivät juuri säistä piittaa. Tulevat, kun on aika tulla. Kaikki 11 viime kesän syöttösorsaa on saapuneet. Hyvin ovat talven yli pärjänneet.Yksi niistä on kokenut kovia, kun siitä on tullut kovin agressiivinen. Kaula köyryssä ajaa muut reviiriltään, jopa naaraat. Onneksi takaa-ajo päättyy joskus humpsahdukseen. jään pettäessä .
    Myös viime kesän lokkipariskunta ilmaantui kerjuulle. Nekään eivät siedä muita lokkeja ”omalla rannallaan”.

  2. Evoluution pitkässä juoksussa on ollut aurinkoinen päivä sillä hetkellä, kun peura ilmestyi nelijalkaisten joukkoon! Kiitos, Eira, hienosta hartaushetkestä, jonka tajoavat videon avulla!!!

  3. …silloin takatalvi jäinen ehti….

    Kesärenkaiden hakureissulla haravoimme
    ja siistimme eilen innolla aurinkoista mökkirinnettä.

    Kun vetäisin aamulla rullakartiinin ikkunasta
    koko luonto on taas valkoisena ja lisää lunta
    näyttää tulevan!

    Harava vaihtunee lumikolaan ja kesärenkaatkin
    on ehkä paree laittaa takakonttiin….

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *