Kallen matkassa

Iijoki-Sarjan avaus/Päätaloa vuodelta 1971

Kalle Päätalo: Huonemiehen poika, Gummerus 1971

Kalle Päätalo ( 1919 Taivalkoski – 2000 Tampere) oli kirjailija joka on jakanut kirjojen lukijat ja Suomen kansan kahteen leiriin.
Toiset tuumivat, että Kallen matkassa olo käy pitkäveteiseksi ja viipyilevä kerronta haukottaa. Toiset taas vannovat Päätalon nimeen, ja heitä on paljon. Päätalon kirjojen painokset kun vakiutuivat esim. Iijoki sarjan aikoihin sadantuhannen paremmalle puolelle. Itse lueskelin nuorukaisena suurella mielenkiinnolla
Koillismaa-sarjan viisi tiiliskiveä.

Joululomalla tartuin jostakin syystä Iijoki-sarjan avausosaan, Huonemiehen poika, ja kinkkua sulatellessa tuntui Päätalo taas olevan maullaan. Ehkä kirjavalintaani vaikutti Kai Hirvasnoron blogikirjoituksista ja keskusteluista koostettu teos Päätalon matkassa, Johdatusta Iijoki sarjaan. Tässä kirjassa metsätyöntekijä ja vähän ”herran paskaan polkaissut” Herkko Päätalo rakentelee omaa pirttiä ja kun päästään pois toisten nurkista, alkaa elintaso myös kohota. Uunin tekeminen uuteen taloon on todella melkoinen ”novelli” kun Herkko palkkaa uunin muuraajaksi hirmu juonikkaan ”Satusedän”, jolle juttujen kertominen on tärkeämpää kuin konsanaan uunin valmistuminen.

Kirjaan mahtuvat Kallen varhaiset poikavuodet. Mukaan kuvauksiin sisältyvät ”partasuu säyneiden” onkiminen, syyhyn hoitaminen sammakonkudulla, Herkon alkavat luulotaudin oireet, ihmisten tarinoiden kuuntelu, jossa Kalle oli melkoisen innokas, perheen kasvaminen tytöllä ja pojalla, jne… Sattumuksia ja kuvattavaa todella riittää. Joskus päädyin ihmettelemään kirjailijan ilmiömäistä muistia ajoista, jotka normaalisti jäävät hämärän peittoon.

Ranskalaiset kriitikot tuumivat huvittuneina, että Päätalolla kestää housun nappien aukaiseminen kymmenen sivun verran ja samoilla linjoilla ovat olleet myös suomalaiset kirjallisuuden
asiantuntijat. Mutta vanha Vennamon sanonta ”kyllä kansa tietää” pitänee paikkansa Päätalonkin arvostuksen suhteen.

Jouko Varonen