Pihlaja kertoi tulevan talven lumimäärän.
Oli sanonta: Kun on paljon pihlajanmarjoja tulee vähäluminen talvi. ”Pihlaja ei kahta kanna”.
Toinen sanonta oli: Jos pihlaja marjoista roikkuu, lunta on riittämiin.
Jatkoa näille tarinoille minun kertomana: Marjoja jos on pihapihlajassa pakkasen lumen valtaamassa pihapiirissä silloin tilhin näet läheltä. Tilhen värit ja olemus on mieleenpainuva näkemisenarvoinen kokemus.
Hieno uutinen minkä kuulin tänään. Kouluissa ruvetaan opettamaan ohjelmointia. Lapset oppivat tekemään ohjelmia. Kehitys menee aimoaskeleen eteenpäin. Toisten tekemien ohjelmien käyttö on olemista ohjelmantekijän talutusnuorassa.
Nyt on aika ajatella.
Pallon päällä kulkiessa.
Karttapallo pyöriväinen.
Merten runsaus yllättävi pallon pienen pyörittäjää.
Saisko koskaan järjen saavan pienen pienen osansa.
Ihmisen täällä taivallessa.
Sodalla eläväinen voi kadota.
Pallo kyllä jatkaa kulkuaan.
Sinisenä autinkoa kiertäen.
Totta pagisetai Esko. Vie loogista ajattelua eteenpäin. Suomineito ei pärjää maailmanturuilla Joulu lihastella.
Edelliseen tekstiin tuli painovirhepaholaisia, kun raapustin sen tabletilla. Tekstin piti olla:Totta pagiset ”veli Esko”. Vie loogista ajattelua eteenpäin. Suomineito ei pärjää maailmanturuilla Joulen eli lihastyöllä. Minulle kuulu hiukan huonoa. 19.01 liukastuin meidän rappusilla ja nilkka murtui kahdesta kohtaa, tuli kahdeksan viikkoa veepeetä. Onko Värtsilä Seura päättänyt, mihin kesällä tehdään retki? Meillä on nyt Ritvan kanssa luppa-aikaa reissata, kun siirrytään eläkkeelle.Jos käytte täällä Jyväskylässä, niin ajakaa ohi Palokassa kuten aikaisemminkin. Eero