13 comments for “Viikon puheenaiheet, vko 3

  1. Lukijoille! Tiistaina 13.1. ja keskiviikkona 14.1. on VÄRTSI verkkolehdessä erittäin mielenkiintoiset Värtsilän historiaa koskevat jutut! Aiheena: Niiralan saha ja mylly.

  2. Mahtoiko eilen syntyä päätöstä pensseleiden iskemisestä santaan tai peräti kirkon seunämaalipurkkiin?

  3. Sakarille ja muillekin kiinnostuneille tiedoksi:
    Eilen illalla pidetty ensimmäinen ns. uuden kirkkovaltuuston kokous oli lähinnä henkilövalintoihin keskittyvä järjestäytymiskokous; pj ja vpj sekä erilaiset toimikunnat että tilintarkastajat.
    Ivestoinneista, mm. Värtsilän kirkon maalauksesta keskusteltiin vain sen verran, että päivitettiin tilanne missä tällä hetkellä asioissa mennään.
    Suunta näyttäisi ”pääinvestointien” suhteen olevan hienokseltaan myötäinen; aikatauluja sekä toimenpiteiden riittävyyttä sinänsä on vielä liian aikaista arvioida.
    Mikään taho ei nyt, niinkuin ei mielestäni aikaisemminkaan ole kuitenkaan panemassa ”kapuloita rattaisiin”, vaikka tätäkin käsitystä on jopa valitettavan voimakkaasti verkkolehti Värtsissäkin viljelty. Reaaliteetit vain on meidän jokaisen pakko tiedostaa, onpa kysymys sitten yhteisöjen tai yksityisten ihmisten tilanteista.
    Itseäni ei henkilökohtaisesti haittaa vaikka keskusteluja käydään kovillakin äänenpainoilla, kunhan vain ollaan tinkimättömän REHELLISIÄ; ”hevosmiesten tietotoimiston” jutut jätettäköön omaan arvoonsa!

    Minuun voi ja täytyykin ilman muuta valtuutettuna ja valtuuston vpj.nä tarvittaessa ottaa yhteyttä, mutta kenenkään on turha haaskata aikaa ja energiaa mihinkään jonninjoutavaan psyykkaamiseen; minulla ei ole mitään tarvetta lähteä siihen mukaan eivätkä mielipiteeni ole tässä(kään) asiassa mitään kauppatavaraa!

    ”Suurinta viisautta on tosiasiain tunnustaminen” (J. K. Paasikivi)

  4. Kiitän selkeästä vastauksesta. Luulohan ei ole tiedon väärti.

    Menestystä Jussille valituksi tulleella urallaan!

  5. Värtsilän kirkon kohtalosta seuraavaa. 1. Tohmajärven seurakunnalla on runsaasti kiinteistöjä. Niiden ylläpito vaatii runsaasti varoja, verovaroja ja tai avustuksia. 2. Lähi tulevaisuudessa on kiinteistöimvestoinneissa listalla kolme. Kirkkoniemen kellotapulin katon katon tervaus. Kemien seurakuntatalon urkujen korjaus. Värtsilän kirkon ulkomaalaus ka pienet siihen liityvät korjaukset. Mitä mikin niistä maksaa? Mikä on verovarojen osuus? Mihin, mistä ja minkä verran saadaan avustuksia? Missä järjestyksessä hankkeet toteutetaan?

    Miten ja millä aikataululla saadaan Kirkkohallituksen avustusta? Jos Värtsilän kirkko maalataan v. 2015, Värtsilän Kotiseutuyhdistys antaa avustusta 15 000 euroa. Jos seurakunta viivyttää hanketta, jäävät nyt olemassa olevat lahjoitusvarat lepäämään pankkitilille. Tämä jos johtuu siitä, että luvassaolevia lahjoituksia ei saada.

    Kirkkohallitus ei anna kustannusten määrää kokonaan, vaan avustuksen, joka on vain osa kokonaiskustannuksista. Ehkä korkeintaan 15 000 euroa, jos kokonaiskustannukset ovat noin 22 000 euroa!!! Kumpi 15 000 euroa kelpaa seurakunnalle paremmin???

    Jos seurakunta ottaa vastaan Kotiseutuyhdistyksen tarjoukse, se voi anoa Kirkkohallitukselta avustusta esimerkiksi urkuremonttiin! Vitkutteluun ei siis piyäisi olla mitään syytä.

    Rivitalokaksio on seurakunnalla taloudellinenresurssi. Joko myymällä sen tai vuokraamalla voidaan saada ahiitusta kiinteistöjen aiheuttamiin kuluihin. Päiväkerhotilat seurakuntakodissa voidaan saattaa nykyistä parempaan kuntoo varsin pienin kustannuksin. Esimerkiksi ilmalämpöpumpun hakkiminen sinne on taloudellisesti perusteltua.

    MUTTA tarvitseeko seurakunnan työntekijäkunta kuin myös aktiivisesti toimivien joukko Värtsilän kirkon ja seurakuntakodin tiloja? Nykyiseen tarjontaan voi perustellusti jopa vaatia lisäystä! Kirkon kävelysuunta, ei myöskään autolla ajelun suunta, ei ole vain TULKAA vaan myös MENKÄÄ. Menkää myös Värtsilään! Jopa Värtsilän kirkkon ja tai seurakuntakotiin! Menkää muulloinkin kuin kesällä silloin tällöin!

    Värtsilän kirkko ei ole vain hengellinen kiinteistö. Se on myös kulttuurillinen kiinteistö. Se on sotien jälkeisen jälleenrakennnustyön tuote, ja se on lahjoituksia täynnä oleva rakennus. Hiukan kunnioitusta menneitä sukipolvia kohtaan! Kirkko on olennainen osa länsimaista yhteiskuntaa ja kulttuuria.

    Värtsilän kirkon ulkomaalaus v. 2015 on ajankohtainen työllistämisen kannaltakin. Entä mahdollisuudet suorittaa osa töistä talkoina! Onhan meiilä käytössä sellainenkin ihan mieluisa talkootapahtuma kuin hautausmaan siivoustalkoot! Värtsilässä on talkoilla vahva perinne.

    Lopuksi tältä paikalta. Tehtyihin kustannuslaskelmiin viitaten talousarvioon tarvittava 7 441 euroa ei ole mikään kynnys! Se on PALJON matalampi kuin e.m. rivitalokaksion myyntitarjous, jos sellainen päätetään esittää markkinoille. Siis mammona markkinoille tahdosta tinkimättä!

  6. Selkeä selvitys Erkiltä Värtsilän kirkon kohennus mahdollisuuksista ennen kesän merkkipäivää.

    Toivon sydämestäni että kunnostus mahdollisuus ei siirry muotoseikkojen tai asenteiden vuoksi myöhäisempään ajankohtaan.

  7. Tänäkin aamuna toimittaja Pekka Sivukari Pohjois-Karjalan
    radiosta oli keskustelemassa Eira Varosen kanssa.
    Nyt puhuttiin verkkolehti Värtsistä.

    Jos joku ei ole maakunnassamme siitä vielä kuullut, niin
    viimeistään nyt ainakin.

    Itse tein Värtsiä tunnetuksi maanantaina Kirjaston Senioreiden
    kokoontumisessa Joensuussa.

  8. Olipa mielenkiintoinen lenkki Ellinooran kanssa lumituiskussa Jakokoskella. Kävelimme Lieksantien varrelle, mistä tie haarottuu Ohovaaran suuntaan. Joensuun suunnasta ajeli tyhjillään oleva rekka ja alkoi kääntyä takaisin. Mutta kun nokka oli jo paluusuunnassa, takapyörä luiskahti tienpenkkaan. Meno pysähtyi siihen.

    Kuski osoittautui venäläiseksi, vaikka auto olikin suomalainen.

    Sitten paikalle saapui kaksi autoa, joista tielle hyppäsi kaksi miestä. He alkoivat ohjailla liikennettä, joka oli todella vilkasta kurjasta kelistä huolimatta.

    Kun rekka ja sen avuksi tulleet miehet olivat aikansa yrittäneet saada tienpenkkaan juuttuneen kulkupelin ajokuntoon, otin taskusta kännykän ja soitin parin sadan metrin päässä asuvalle serkkuni pojalle ja pyysin hänet traktorin kanssa apuun. Kun Hyvärisen Jyrki tuli tienristeykseen ja antoi vetoapua, rekka nousi ajokunnossa tielle.

    Venäläinen kuski osasi suomea sen verran, että huikkasi: ”Kiitos!” Ja minä vastasin venäjäksi: ”Hyvää jatkoa!”

  9. Jussi Raerinne, kysymys sinulle (sanojasi lainaten):
    Mitkä (hankkeet) ovat (niitä) Tohmajärven seurakunnan ”pääinvestointeja”, joiden suhteen suunta näyttää olevan hienokseltaan myönteinen?
    Onko Värtsilän kirkon maalaus/kunnostus ”pääinvestointien” listalla?

  10. Sinikan kysymys karkasi minulta jotenkin ohi, mutta koetan nyt vastata siihen jotakin.
    Kiireellisimmät ja ns. listalla olevat investointikohteet selviävät kyllä itse asiassa jo edellä olevassa Erkki L:n kommentissa 14.1.2015, mutta täsmennetty kertaus ei liene pahasta.

    Listakohteita eli ”pääinvestointeja” on siis kolme: Kemien srk-talon urkuremontti, Tohmajärven kirkon kellotapulin paanukaton tervaus ja Värtsilän kirkon ulkomaalaus/sadevesijärjestelmien kunnostus.
    Edellisen kv:n hyväksymässä taloussuunnitelmassa vuosi -15 on merkitty investointien osalta väli- eli nollavuodeksi. Siinä urkujen korjaukseen on merkitty summaksi 25 000 € ja katon huollolle vastaavasti 10 000 €. Suunniteltu toteuttamisvuosi molemmilla on 2016.
    Värtsilän kirkon remontti on myös suunnitelmassa mainittu, mutta sille ei ole hintalappua. Siitä on kyllä olemassa parikin muuta ohjeellista laskelmaa suuruusluokaltaan n. 25 000 €, toteuttamisajankohdaksi on kaavailtu niin ikään mahdollisesti v. 2016 tai 2017. Kirkkorakennus on merkitty myös kirkkohallituksen rakennustukikohteeksi.

    ”Vanha” valtuusto lisäsi kuitenkin viimeisessä kokouksessaan mainittuun taloussuunitelmaan seuraavanlaisen investointeja koskevan ponnen:
    ”Uusi kirkkovaltuusto ja uudet valittavat toimielimet tarkastavat toiminta- ja taloussuunitelman 2015 investointiosuuden ja tekevät tarvittavat ratkaisut mahdollisesti lisätalousarvion puitteissa.”
    Tämä ponsi mahdollistaa omalta osaltaan uudelleenarvioinnin mm. investointien aikataulutuksesta, jos varoja niiden toteutukseen löytyy tavalla tai toisella jo varhaisemmassa vaiheessa.
    Asia on näillä näkymin siis pohdinnassa jo nyt heti alkuvuonna 2015!

  11. Jussi Raerinteen kirjoituksen jälkeen on lyhyesti: Värtsilän kirkon ulkomaalaus ja siihen liittyvät muutamat korjaukset maksavat surakunnan teettämän arvion mukaan – ulkomuistini mukaan – noin 22 500 euroa. Värtsilän Kotiseutuyhdistys avustaa noin 15 000 eurolla.Talousar- vioon tarvitaan noin 7 500 euroa. Kirkkohallitukseen ei tarvitse avustusanomusta lähettää. Tarvitaan vain seurakunnan tahto!!! Aamen. Ja sillä selvä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *