Rusi

Alpo Rusin näkökulmia Suomen tilanteeseen
EU:lla ei ole selkeää Venäjä-politiikkaa
Venäjä on mahdollisuus, ei uhka
Suomettuminen on menestystarina

Alpo Rusi: Etupiirin ote, Suomen valtapeli Euroopan rajalla 1700 – 2014, kustantaja Gummerus 2014

– Suomi voisi kääntää erikoisasemansa eduksi itselleen ja muille.
– Suomen pitää pysyä EU:n valtavirrassa.
– UKK pelkäsi, eikä puhunut pahaa Neuvostoliitosta.
– Ei tunkio pöyhimällä parane.

Alpo Rusi ponnahti vuonna 2002 kielteiseksi mediajulkkikseksi, kun suojelupoliisi epäili häntä Stasin vakoojaksi. No Rusi puolustautui, tutki Stasin toimintaa Suomessa ja julkaisi siitä kirjankin. Entinen suurlähettiläs on seuraillut aitiopaikalta Suomen politiikkaa ja aika paljon idänsuhteita. Hän on saanut kehuja myös kansainvälisistä julkaisuistaan.

Rusi lähtee kirjassaan aina Suuren Pohjan sodan ajoista ja päätyy tutkiskelemaan Suomen tilannetta viimeisinä vuosikymmeninä. Halosen ominaispaino lännessä marginalisoituu kuten Suomenkin. Haloselle ei löydy paikkaa edes EU:n huippukokouksissa. Silti Suomi haki Venäjän ja USA:n suhteiden kylmetyttyä vuoden 2013 uutta roolia ja identiteettiä idän ja lännen rajalla. Suomettuminen muuttuu myös osaltaan menestystarinaksi.

Tekisi mieli sanoa kuitenkin, että tämä kirja, vaikka on perinpohjainen ja täynnä spekulaatioita valtapelistä Euroopan ​ja Venäjän rajalla, ei pysty tuomaan paljon uutta ja merkittävää niihin retorisiksi muuttuneisiin lausahduksiin joita kuulee enemmän tai vähemmän menestyneiden pääministerien suusta. Rusi on ehkä tunnetumpi kansainvälisesti kuin kotimaassa, jossa ikävää leimaamista ei hevin unohdeta.

Jouko Varonen

9 comments for “Rusi

  1. Voi olla ettei tätä kirjaa tule luettua. Esittelystä päätellen kirjoittamisen käyttövoimana on kauna ja katkeruus silloin ei lopputulos ole paras mahdollinen.

  2. Heti kun ”kynnelle kykenen” menen kirjakauppaan ostamaan Rusin kirjan. En asetu kirjaston jonoon, vaan haluan heti päästä tutkimaan Suomen asemaa Venäjän/Neuvostoliiton rajalla ja ulkopoliitiikan sisältöä.

    Olen juuri selvittänyt Venäjän vaiheita lähtien siitä, kun se alkoi aikojen alussa kehittyä Krimin niemimaalta. Yliopistossa olin tenttinyt Venäjän kirkkohistorian kirjan päntättyäni sitä päähäni, mitä se oli ollut minkin tsaarin aikana. Meni läpi.

    Neuvostoliiton aikana 1980-luvulla olin kahdessakin eri delegaatiossa tutustumassa sikäläiseen propadandakoneistoon ja poliittiseen toimintaan. Havainnot olivat mielenkiintoisia. Silti säilytin isänmaallisuuteni, en myöskään ajautunut neuroottiseen ryssävihaan. Sellaisen kanssa olin käynyt kamppailua jo lapsena ja käyn nytkin joka kerta kun ylitän rajan idän suuntaan. Onneksi järki päässä ja tunteet hallinnassa.

    Tällä tietämyksellä, kokemuksella ja jatkuvalla uteliaisuudella odotan, milloin saan istahtaa Rusin kirja kädessä sohvan nurkalle.

  3. Joskus 1980 luvulla TV-toimittaja kysyi kenraali Airolta, miksi hän ei ole kirjoittanut muistelmiaan. Todeten niiden varmasti kiinnostavan ihmisiä olihan Airo keskeisellä paikalla sodan johdossa.

    Airo vastasi jokseenkin näin ” minulla ei ole tarvetta selitellä tekemisiäni”

    Näitä valtakunnan politiikkaa käsitteleviä kirjoja tulee jatkuvasti joten joillakin on tarvetta selitellä tekemisiään.

  4. Kannattaa lukea mielestäni A.H.Virkkusen kirja Sörnäisten Yleisesikunta. Otava 1976. Minulla oli kunnia tutustua häneen.
    Ei tullut aika pikkäksi hänen seurassa.

  5. Selasin ”kuukkelin” avulla hakien peran mainitsemaa kirjaa. Voi olla hieman vaikeaa löytää luettavaksi ja onkin kysyttävä kunnan kirjastosta sattuisiko olemaan. Matti Lukkarin kirjan asekätkennästä olen lukenut ja jotakin muuta ja niistä lukkarin kirja on paras.

    Toimintaan ( aseiden hajasijoittamiseen ) pyydetyt ihmiset tiesivät sen, jotta se pyyntö on osoitus miehen luotettavuudesta. Ketä ei kysytty niin moni heistä myöhemmin ”otti nokkiinsa” siitä, ettei kelvannut.

    Tuolta ajalta on mielenkiinoisia radiosanoman sieppauksia siitä mitä iso naapuri aikoo nyt tehdä.

  6. Eipä ole se aiemmin tuntemani turvallinen itänaapuri enää sama, maailma muuttuu! Puolustusvoimien alasajo ja supistaminen suomessa: iso virhe!

  7. Kalevi Google Kirjoita Sörnäisten Yleisesikunta On ainakin myynneissä Antikvarioissa 7-8e hintoihin (mm Airon osuutta)

  8. Tuolla hakusanalla selasin ja myynti ilmoituksia huomasin.

  9. Pienissä pyörivä maailmanjohtajat ottakaa onkeen saman kehontoiminnon omaavat. Vähitellen ymmärtävät, kun pieninkin kansalainen ymmärtää ilmastonmuutoksen. Pieni pallo missä elämme antaa mahdollisuudet kertoa heille vallan sokaisemille missä mennään. Sodalla voi saavuttaa vai voiko? Historian kulkua ei taaksepäin voi tuupata ja tyranni saa aina palkkansa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *