65 comments for “Viikon puheenaiheet, vko 44

  1. Lukaisin Tuunasen blogin, vai mikä sen kirjoituksen mediallinen paikka sitten onkaan. En kommentoi sitä. Mutta kun olin juuri saanut selvitettyä Värtsilän kirkon sähkön- ja öljynkulutuksen euroa / vuosi, niin kirjoitan siitä.

    Arvioin rahantarvetta parin vuoden kulutustietoja ja hinnoittelutietoja hyväksi käyttäen. Laskelmia saa arvioida, jos kellä on siihen paremmat taidot kuin minulla.

    Vuoden sähkölasku on NOIN 2100 euroa ja öljylasku NOIN 5400 euroa. Siis yhteensä (jos kirkossa on talvella vain muutaman asteen lämpö ja seurakuntakodissa ilmalämpöpumppu) NOIN 7500 euroa.

    Kyllä kannattaa kunnostaa kirkko ulkopuolelta, olipa sitten hengellisen elämän suhde itse kullakin mikä tahansa.

    Kunnostamisen jälkeen voidaan jatkaa myös papinsäkillä keruuta. Mutta katsotaan nyt, mitä uudet luottamushenkilöt päättävät.

  2. Tervetuloa tiistaina 28.10 klo. 10-15 Kaivolle Talluksentie 5 Kemiessä 10v SYNTTÄRI kakkukahveille! Torstaina 30.10 Willen karaoket kajahtaa klo.15-18. Lämpimästi Tervetuloa! ps. muutakin ohjelmatuokioita mm.runoja, muisteloita ym.

  3. Ehdotan Värtsin linjaan laajennusta. Lainaus Värtsin periaatteista ”Värtsi on poliittisesti sitoutumaton”. Poliittisesti väritetyt ja niitä ajavat agendat ovat kiellettyjä, näin miellän em. lauseen.

    Ehdotan lauseeseen lisäyksenä; ”poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton”.

    Erkki L:n jatkuvasti esille tuoma kirkollinen message on jo ”mainostamiseksi menevää julistusta”. Hänen kirjoittamiaan tekstejä ei ole kenenkään pakko lueskella, mutta niitä tulee vain jatkuvalla syötöllä Värtsiin.

  4. Maailma rauhatonna ympärillä pauhuaa
    ajattelija arvelevi tulevaa
    hetkessä elävä ihminen
    katsoo aina tulevaan
    ei pelkää edes perkeleitä
    herra on hänen kanssansa
    löytää paikan pienenkolon
    aurinko paistaa ympärillä
    pilvenraosta kurkistaa
    ei jätä pienintäkään pimeyteen

  5. Hilkka on ihan oikeassa, hyvä että toit sen esille. Eletään muutenkin synkintä kaamosaikaa, niin pitäisikö sitä itse kunkin puheilla vielä lisää synkistää.

  6. Uskonto ja politiikka ovat sellaisia asioita, ettei niitä voi välttää. Tarkoitetaanko politiikalla niin sanottua puoluepolitiikkaa vai muuta, sillä kaikki yhteiskunnan toiminnot ovat sidoksissa siihen politiikkaan jota valtakunnassa eletään. Yksin kalastaminen on poliittisista päätöksistä riippuvaa toimintaa!

    Te tunnette varmaankin sanonnan ”joka härjillä kyntää se härjistä puhuu.” Näin se on tuon pappi Erkin kohdalla ja taitaapa se olla omakohtaisestikin noin.
    Uskonnon tai jonkun muun asian jatkuva esille tuonti saa aikaan vastareaktion ja siinä asia kääntyy itseään vastaan. En minäkään aina lue uskonnon paatosta hyvällä mielellä, vaikka olenkin tiukkapipoisuudesta tunnetun herätysliikkeen aktiivinen jäsen. Kuinkas se Koiviston Manu sanoikaan vaalikampanjassaan kun kysyttiin niitä idän suhteita. Joksenkin näin ”politiikassa ja uskonnossa on yhteisenä piirteenä se, että täysin pakana on parempi kuin vääräoppinen.” Näin se näyttää elämässä olevan.

    Haluan sanoa kirjoituksellani sen, jotta jos tiukasti rajataan keskustelun aiheet niin näillä sivuilla ei sitten juurikaan keskustella. Kehoitankin ohittamaan ne kohdat joissa ensimmäisten sanojen jälkeen huomaa olevansa toista mieltä. Näin ei oma mieli pahoitu.

  7. ”Värtsi on poliittisesti sitoutumaton”.
    Eikö tuon voi ajatella niinkin, että ei ole ”vain yhtä totuutta”.

  8. Sunnuntaina, 2.11.2014 on Joensuun
    luterilaisella seurakuntasalilla tapahtuma
    ”Evakkona 70 vuotta”. Sen järjestävät Karjalaisseurojen
    Pohjois-Karjalan piiri ja Karjalan Liitto. Tilaisuus
    on samalla piirin 50 v juhla.

    Tilaisuus on kaikille avoin ja siitä löytyy tarkempaa
    tietoa Joensuun menoinfo.fi sivustoilta.

    Ohjelmassa on paljon kulttuuria ja musiikkia. Juhlapuhdeiden
    lisäksi Anna-Liisa Alangon esittämää proosarunoutta ja
    Kai Hyttisen ja Pekka Rädyn lauluesityksiä.
    *

    Omat ajatukseni ovat näinä aikoina noissa seitsemänkymmenen
    vuoden takaisissa tapahtumissa jotka vaikuttivat vahvasti
    kaikkien suomalaisten kohtaloon.

  9. Kirkon sähkö- ja lämmityskulut n. 7500e/a. Siis n. 20e/d keskimäärin. Jos ”messuja” olisi kerran kuukaudessa ja osanottajia vetäjät mukaan lukien 30 henkilöä/messu, tekisi se n. 21e/henkilö/messu.
    Nykyisin joudumme kaikki maksamaan käyvän hinnan valitsemistamme harrastuksista, tätä kustannusvastaavuus periaatetta tulisi soveltaa myös näissä ”kirkollisissa” harrastuksissa. Se maksaa joka käyttää, reilu peli.
    Kuka muuten maksaa muut käyttökulut, kuten vesimaksut, jätehuolto, kiinteistöverot, puhtaanapito, auraukset, jne?

  10. Hilkka, pääset NYT minusta rauhaan. Susi ei Hilkkaa häiritse, eikä Lintunenkaan.

    Värtsiin kirjoitteluni loppuu NYT. Jo sisälle jättämieni juttujen julkaisun kiellän. Kommenttejakaan ei ENÄÄ tule.

    Takojan vasaran luovutan takaisin. Värtsilän Kotiseutuyhdistyksen puheenjohtajuudesta luovun. Värtsilän kirkosta huolehtimisella en häiritse Värtsin lukijoita, en myöskään Tohmajärven seurakunnan kirkkoherraa, talouspäällikköä enkä uusia luottamushenkilöitä. Hautapaikkavaraukseni Leminrinteen hautausmaalle säilytän. Onhan se aikoinaan perustettu suvulleni kuuluneeseen metsään. Tosin voin mahdollisen uusharkinnan jälkeen vaihtaa varauksen myös Kaustajärven metsähautausmaalle, Universumin Helmeen. Sinnehän nyt löytää paremmin kuin kaksi vuotta sitten, kun aloin häiriköidä Pohjois-Savon ELY-keskuksen vouteja.

    Kolme Kaustajärvi-paikannimikylttiä auttavat myös löytämään Ullukkaan, jonka yläpihalle syntymäpäivälahjakseni rakensin ihan ikioman kappelin ja jonka oveen sain lahjaksi Lemin seurakunnan ystäväperheeltä vanhan lukon avaimineen. Kun matkalla Petroskoista Aunukseen – tapaamasta sairasta sortavalaista ystävääni – sain Tohmajärven kirkkoherralta tekstiviestin: palauta Värtsilän kirkon avaimet. Ei jäänyt muuta ”mökötyspaikka” Pyhän Kolminaisuuden ja alttaritaulujen äärellä kuin Luojan järvimaisema alttaritauluna ja ortodoksikirkkoherran pyhittämä ikoni sen vierellä ja alttari jonka puuosat ovat kotini v. 1777 – Paavo Ruotsalaisen syntymävuonna – rakennetun viljalaarin lankunpätkiä.

    Sain syksyllä 2013 Värtsilä kirkon avaimet takaisin käyttööni, kun luvan perään yhdessä talkoolaisten kanssa palvelin viime talvena kaksi kertaa kuussa pidetyssä messussa, eläkepapin haparoivalla taidolla tietenkin.

    Kirjani siirrän Kontiolahdelle. Olen ensi vuoden alusta kuitenkin – jos Luoja suo – ja kaustalaiset sallivat – loma-asukas Ullukassa, Tohmajärven kunnan Värtsilän pitäjän Kaustajärven kylässä. Kirjoitan mielipiteitäni kahdessa paikassa aina tilanteen mukaan. Mutta en niitä tyrkytä Värtsiin enkä lähetä Hilkalle etukäteen tarkastettaviksi.

    Värtsin toimitusta kiitän yhteistyöstä ja toivotan tälle uskomattoman hienolle verkkolehdelle menestystä ja voimia uhrautuvalle talkootyölle. Kiitos, Eira! Turvallista matkaa Mustangilla! Kun ryyppään – kahvia – Kaustajärven mukista, muistan Sinua!

    Muistan kiitollisena Tiittasen Ramia ja Jaatisen Mattia, kesäteatterin väkeä ja monia muitakin, joiden RINNALLE olen toivonut ja tarjonnut tuoreita voimia.

    Itselleni pyydän iltarukouksissani levollisia yöunia vapaana itseriittoisesti kuvitellusta vastuun kantamisesta vireän Värtsilän hyväksi.

    Joskus mietin, miksi laitoin tuomiokapituliin Värtsilän kirkkoherran viran hakupaperit v. 1990. Siksikö, että – muistaakseni – paikka oli haussa kahdeksatta kertaa ilman yhtään halukasta hakijaa. Muistan toivomaani kirkkoneuvoston haastattelutilaisuutta. Pyysin sitä, koska halusin luottamushenkilöiden arvioivan sopivuuttani kahdesta syystä: poliittisen työurani ja avioeroni vuoksi. Mikko Lappalaisen johtamassa kokouksessa jokainen joutui vuorollaan lausumaan mielipiteensä sopivuudestani. Aino Pöllönen sanoi: ”Kyllä miulle kelepoo Lintusen Maijan poika!”

    Kun sitten vähän myöhemmin siunasin äitini Värtsilän kirkossa Leminrinteen hautausmaahan ja sinä perjantaipäivänä päättyi hakuaika, menimme seurakuntakotiin muistotilaisuuteen (paikalla oli myös exvaimoni ja nykyinen sulassa sovussa). Soitin sakaristosta – seurakunnan laskuun – tuomiokapituliin. Sain kuulla, että olin ainoa hakija. Kerroin uutisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja Sulo Varoselle. Hän – suomalaiselle miehelle poikkeuksellisella tavalla – halasi minua ja toivotti tervetulleeksi.

    Kiitän kaikkia värtsiläisiä, joita sain yhdeksän vuotta pappina palvella. Vain kerran puhelimessa syytettiin saarnassa politikoinnista. Olin kritisoinut erästä yhteiskunnallista epäkohtaa, sillä oikeudella minkä olin saanut pappisvihkimyksessäni piispa E.G.Gulinilta Tampereen tuomiokirkossa. Tarkoitan sitä, että saarnan YKSI tehtävä on jatkaa kirkon ns. profeetallista puhetta. Muistan takuuvarmasti, etten ollut saarnani aikana seisonut minkään puolueen saappaissa enkä astunut kenenkään värtsiläisen kunnalispoliitikon varpaille. Toteutui vain ikivanha totuus: Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Ja sitä totuutta on jatkunut vuosikaudet senkin jälkeen, kun jätin viran ja piispa pani alulle seurakuntaliitoksen. Myös sitten, kun hiljaisten eläkevuosien jälkeen innostuin vireän Värtsilän puolesta puuhastelusta, kirkko siihen YHTENÄ osana kuuluen.

    Mutta nyt palaan eläkeläisen ruutuun. En kyllä päivääkään vaihtaisi pois.

  11. Ja höpsistä nyt.
    Ja takojan vasara on Erkille annettu ihan aktiivisuuden takia, vai mitä. Ei saa palauttaa!!
    Jos E L lopettaa, niin sehän loppuu koko lehti.?.
    Tai siitä tulee muutamien facebook.

  12. Ja M-realille;
    kiinteitöjen hoito-ja ylläpitokulut maksaa kiinteistön omistaja.
    Elikkä tässä tapauksessa Tohmajärven seurakunta. Eikö tämä ole ihan selvä, ihan kuten me kaikki omissa torpissa asujat, maksamme oman torppamme kulut. Kun Tohmajärven seurakunta omistaa, se vastaa kuluista, eikä siinä tarvitse seurakuntalaisten maksaa käytöstä sen mukaan, istuuko messussa vai ei. Siellä saa olla tai olla olematta.
    Eikö niin?

  13. Maltahan nyt Erkki.Nuku par yötä ja sottaile sit asioo kaikessa rauhassa,onko tuo nyt tuon kaiken väärtti? Mielpitteitähän on monenlaisii ja eikös se oo vuan hyvä,syntyypähän keskustelluu huonompihan se ois jos kaikki öllöttelleis hiljoo.

  14. Jälleen kerran muistui mieleeni vanhan työtoverin lausahdus. ”Hautausmaa on korvaamattomia ihmisiä täynnä.”

  15. Valtionkirkoille kuuluu muitakin yhteiskunnallisia tehtäviä
    kuin messu muutaman kerran kuussa: hautaustoimi,väestökirjanpitotehtävät, arvokkaiden kirkollisten
    rakennusten ja irtaimistojen ylläpito…jne. Jos noista jotain
    siirretään kuntien vastuulle, tuskin halvemmaksi tulee.
    Värtsilän kirkko on komea rakennus, joten tulevat sukupolvet
    kyselevät perään, jos se rapistumaan päästetään nyt. Nuo muutamat
    tonnit on pikkujuttu. Siihen kannattaisi käsittääkseni laittaa
    maalämpö, joka on asennettaessa kalliimpi jotain muuta systeemiä,
    mutta maksaa pian itsensä takaisin. Tohmajärven Kirkkoniemen
    kirkko ja hautausmaat ovat kauniiksi kunnostettuja, joten
    nyt taitaisi olla Värtsilän vuoro!!!

    Elähän Erkki hättäile!!!

  16. Mitäs täällä on tapahtunut!? Nyt Erkki jäitä hattuun! Et kai sinä pelihousujasi voi repiä yhden kirjoituksen perusteella?

    Huipulla tulee, karavaani kulkee ja koirat haukkuu! Pidä se mielessä. No, johan nyt on markkinat! Olin penkiltä pudota kun luin kirjoitustasi Erkki!

  17. Ystävyydellä Erkki, lainaan tässä erään kommenttisi aloitusta: ”Harmittaa niin perhanasti, että olen niin harmistunut.” Niin nyt minuakin harmittaa ja monestakin syystä. Ensinnäkin harmittaa, että olet niin perustellisen pettynyt värtsiläiseen ilmapiiriin, tähän kaikkeen, ja päättänyt jättää sen minkä olet Värtsilän kohottamiseksi aloittanut ja tehnyt. Harmittaa, että minäkin olen ollut lisäämässä kiviä kuormaasi, pahoittamassa mieltäsi. Suo anteeksi. Minun olisi pitänyt jättää se kommentti kirjoittamatta. Harmittaa sekin, että ulkoapäin pyritään ohjailemaan Värtsiä. Linjasta voidaan keskustella, mutta päätoimittaja Eira on se, joka antaa ohjeet, hyväksyy tai hylkää. Tällä kommenttipalstalla ei ole ennakkosensuuria ja tänne tulevat tekstit eivät aina ole Värtsin linjan mukaisia. En ole huomannut että päätoimittaja olisi moittinut sanallakaa toimintaasi, päinvastoin tukea Värtsiltä ja päätoimittajalta on ollut.

    En voi uskoa, että Värtsin kommenttipalstan kirjoittelu olisi ainoa syy päätökseesi. Jos emme ole aina ymmärtäneet toimiasi anna anteeksi. Emme me kaikki ole vastustajiasi. Paljon tukeakin on. Sitä paitsi Pölläsen Aino oli ihan oikeassa. Kyllä vain vieläkin kelepoo Lintusen Maijan poika.

  18. Erkki,hyvä!

    Tällasia ”hilkkoja” tulee jokaisen kohdalle joskus, eikä niiden takia kannata yöuniansa menettää ja rukkasiansa naulaan heittää.
    Jos joku tieten tahtoen haluaa pahoittaa toisen mielen ja hän
    kokee sen tarpeelliseksi, niin suotakoon se hänelle. Toivon kuitenkin enemmän ymmärrystä toisiamme kohtaan niin uskon asioissa kuin politiikassakin ja muissakin elämän tilanteissa.

  19. Pappi Erkki reogoi kuin pahanen kakara kaupan karkkihyllyn luona. Kuka vei Erkiltä tikkarin!

    Voi sen ymmärtää myös taisteluna vallasta ja vaikutusvallasta. Erkki hutkii ympärilleen kaikkea mikä liikkuu ja sitäkin mikä ei liiku. Tuolla asenteella saadaan vihamiehiä lähelle ja ystävät kauas.

    Minun puolesta Erkki saa tehdä niinkuin hyväksi näkee ja tuntee, polttaa vaikka kaikki sillat takanaan.

  20. Eipä ole ensimmäinen kerta, ns jännitellä mitä ” Värtsin hiekkalaatikolla on päivän aikana tapahtunut..pahaisia kakaroita” melekein…. 🙂 aikuiset immeiset! Penaltyä ja jäähynurkkausta tekisi joskus antaa! Hyvällä ja huumorilla tietenkin. Milloin kukin mielensä pahoittaa ja lähtee parkuen laatikolta.. ainakin hetkeksi, kunnes rauhoittuu ja tulee järkiinsä. Tämä sallitaan! Itsehillintää kannattaa opetella. Myös minunkin.

  21. Värtsin kirjoittelua jonkin verran seuranneena pidän asiattomana nimimerkki Hilkan Värtsin linjaan ja Lintuseen kohdistunutta perustelematonta arvostelua. Juuri sitoutumattomuuden pitää mahdollistaa kaikkien kukkien kukkimisen ja vapauden esittää erilaisia mielipiteitä. Kuten Kalevi sanoi: joka härjillä kyntää, se härjistä puhuu.

    Värtsin voima on siinä, että yksilöt voivat siellä esittää omia yksilöllisiä mielipiteitään ja toisilla yksilöillä on mahdollisuus esittää myötä- tai vastaväitteitä, jos tuntevat tarvetta ja pystyvät mielipiteensä esittämään.

    Monien yhteisöjen – Värtsi-netinkin – toiminta ja toimivuus voi olla vain muutamien henkilöiden luovasta panoksesta kiinni. On mahdollista, että jotkut kokevat Erkin aktiivisen roolin mielipiteiden ja ideoiden esittäjänä ärsyttävänä ja pelkästään sen vuoksi syntyy tällaisia tasapäistämiseen tähtääviä harkitsemattomia purkauksia. Ne voidaan jättää omaan arvoonsa tai sitten niitäkin pitää kommentoida, kuten yhteisön jäsenet ovat edellä tehneetkin.

    Toivotaan, että Lintusen Erkin paksunahkaisuus hänen persoonaansa kohdistuneiden kommenttien johdosta vain vahvistuu ja vasara heiluu entiseen malliin.

    Lopuksi: tuskin keneltään on jäänyt huomamatta, että Erkki itse on useaan otteeseen kuuluttanut uusia nuoria voimia areenalle toimijoiksi, kenties vasaran tavoittelijaksi. Kenttä on Värtsilän väelle avoin. Siitä vain Erkkiä haastamaan!

    Tällä palstalla demokratia kukkii kauneimmillaan: se joka saa jotain aikaan, on vasaransa ansainnut.

  22. Nyt ei kyllä nukuta, kun ei nukuta.
    Byääääää!

  23. Suotakoon meille kaikille tyyneyttä
    hyväksyä asiat mitä emme voi muuttaa
    Rohkeutta muuttaa mitä voimme
    ja viisautta erottaa nämä toisistaan

    Wärtsilän musta ja Arppen apila puutarhurinsa tarvitsee
    Vireä Värtsilä Takojansa

    Ilo,lupsakkuus ja suvatsevaisuus
    karjalaisessa kipakassa luonteessa eläköön.

    Eiköhän mennä tämänkin suon yli että heilahtaa!

  24. Kun suuttumus on jo varmaan hiukan vaimennut, muistutan, että Kontiolahdelta ne kommentit ja ideat ovat ennenkin tulleet. Ja tulevat vastakin, eikö niin, Erkki?

  25. Eikös ole taas ihana päivä. Kelpaa nousta tällaiseen päivään melkein terveenä. On ilo lähteä käpsehtimään tuonne halkometsään.
    Mukavaa päivää teillekin, lajitoverit.

  26. Toinen kevät! Viime yönä ja tänä aamupäivällä lähtivät Kaustajärvestä jäät. Jää oli parhaimmillaan 8-10 senttimetriä paksua viimeviikon pakkasöiden jäjiltä. Kaunista ja ilmaista jäilenlähtökonsertti on, kun luonto soittelee.

  27. Tsemppiä Erkki-serkku! Ihmisillä on erilaisia mielipiteitä ja niin pitää ollakin. Olet saanut paljon hyvää aikaan, muista se. Omasta mielestäni en saa niitä kolarissa menehtyneitä lapsia. Jos teko oli tahallinen, oliko oikein tuhota pienten elämä.

  28. Eirikkä elä toteuta uhkaustasi.Muista miten paljon Uskillaki ol vaikeuksia rahotusten ym muiden kanssa.Semppiä Erkki!!!

  29. Oli jo ihan hymy hyytynyt, mutta tuo Sakarin kommentti…nyt jo oikeesti naurattaa! Kiitos!

  30. Erkki sinä olet mies paikallaan, joka kerrot omat mielipiteesi. Sinunlaisiasi tarvitaan. Älä jätä kirjoittelua älä lekaa maahan laita taos tarvitsee muodon tekijää.

  31. Keskiviikkoillan mielenrauhani pyörähti ”mullin mallin”, kun sain hyvältä ystävältäni puhelinsoiton. ”Oletko lukenut viikon puheenaiheita Värtsistä?”. Enpä ollut katsonut. Erkki! Olen syvästi pahoillani puolestasi. Kun olen itse kirjoittanut, niin olen pyrkinyt käyttämään selvyyden vuoksi koko nimeäni. Tätä olisin toiselta Hilkalta myös toivonut. Sait aikaan vain turhan varjon meikäläisen ylle. Erkki, huomenna on päivä uus. Peruuttele pois tekemiäsi päätöksiä. Kyllä se tästä.

    Se Hilkka Partanen

  32. Erkki, muista, että olet itseäsi isompien asioiden edestä työtä tekemässä. Siksi ei kannata luovuttaa!

  33. Poikkean aiheellisesti 28.10.14 kirjoittamani kommentin ”uhkailusta”. En ole hetkeäkään edes ajatellut, että Sinä Hilkka Partanen olisit se Hilkka. Olet sivistynyt ihminen etkä ammu puskan takaa. Et omalla nimellä etkä nimimerkilläkkään.

    Se Hilkka, jonka kommentissani nimeltä mainitsin, edustaa muitakin kuin itseään, vaikka omasta mielestään toimiikin uskottavasti yksin. Tiedän tasan tarkkaan, että on muitakin, joita olen ärsyttänyt. Muutamat ovat esiintyneet ihan omalla nimellään. Muutamat nimimerkillä. Ja ihan varmasti monet äänettömästi. Tai jaloillaan ääntäen. Ärsyyntymiseni syy ei ole nimimerkki – vaikka suosinkin enemmän omalla nimellä kirjoittamista, JOS kirjoituksen sisältö on sellainen kuin Hilkalla.

    Kalevi Tikan kommentti 28.10.14 klo 17:32 on rehti, vaikkakin sisällöltään aika outo. Vertaukset ovat peräisin lapsen ja rajamiehen maailmasta. Hienoa kirjallista tuotetta, vaan samalla ainakin jälkimmäinen vertaus harhalaukaus. Eikä ne laukaukset keneltäkään aina osu napakymppiin. Minäkin pääsin 300 metriltä v. 1957 vain 84 pisteeseen. Myöhemmin en niinkään tarkasti. Hyvin monen liikuvan olen jättänyt rauhaan.

    Lopuksi: Olen ollut elämäni aikana monessa mukana ja monta ideaani eteen päin ajanut ja useinkin kohdannut vastakkaisia mielipiteitä ja vastustusta. Voittanut ja ”kärsinyt” tappioita. Se kuuluu demokraattisten yhteisöjen maailmaan valtiossa, kunnassa, kirkossa, seurakunnassa, ay-toiminnassa. Niillä kaikilla alueilla olen toiminut palkkalaisena ja luottamshenkilönä ja jäsenenä. MUTTA nyt olen vanha ja väsynyt. Toleranssiraja ylittyy sekä päivällä että erityisesti yöllä. SIKSI olen ilmoittanut avoimesti elämäni muutoksesta.

    Ennen jaksoin puolustaa itseäni, perustella ja olla vaitikin (aika usein). Nyt en jaksa, eikä minun tarvitse. Mikään ei velvoita. Vastuun kantamisen muodot ovat toisaalta, käytettävissä olevien psyykkisten ja fyysisten rajojen sisällä.

    Koska arvostan sivistynyttä käytöstä – mutta olen joutunut NYT huomaamaan, etten sitä hallitse, niin jätän areenan vapaaksi muille.

  34. Olen pannut merkille
    vänkytystä Erkille

    Saatiin mitä tilattiin
    Maijan poikaa pilattiin

    Kirjoita sinä taas kivoja
    vaikka lukijat ois rivoja

    Älä meitä koskaan jätä
    alkaa muuten tosi hätä

    Paluusi kyllä onnistuu
    kuin takojalta kaikki muu

    Sinua me tuetaan
    mielellämme luetaan

    Papin säkissä jos pohja ois
    ei sieltä paha valuis pois

  35. Erkki,suoraansanojat ne vie tätä maailmaa eteenpäin, ei perässähiihtäjät.Jatkoja.

  36. Erkin tekemä päätös merkitsee mm Värtsilän Kirkon sulkemista ym
    Pera poistuu myös kuvioista: Toivon kaikkea hyvää Värtsilän asukkaille.

  37. NYT tältä paikalta: Kommentteja luettuani ja itseeni mentyäni – myös Jumalan eteen hiljennyttyäni – perun 28.10.2014 klo 11:57 kirjoittamani kommentin sisältämät johtopäätökset.

    Pyydän anteeksi erityisesti Hilkalta! Toimin olemassa olevilla voimillani vireän ja minulle sanomattoman tärkeän Värtsilän hyväksi. Kuuntelen nöyrästi niitä, jotka ovat eri mieltä kanssani. Hurskastelematta – ja ihan tosissani – koetan ”tehdä parannusta”.

    Vade mecum!

  38. Mikä paja se semmoinen olisi josta ei Takojan vasaran kalke kuuluisi.

    Et Sinä Erkki ,seppä Ilmariseen verrattava takoja,yksin ole.

  39. Olipa hyvä keskustelu tänä aamuna Studio55.fi:ssä postitiivisuuden psykologiasta. Ketä kiinnostaa kannattaa katsoa Katsomo.fi:stä.

  40. Voi miten ihanaa, että sinä Erkki palasit ”linjoille”. Miten me kaukana asujat muuten tietäisimme mitä Vireässä Värtsilässä tapahtuu. Sinun kirjoitusten välityksellä on ollut mukava seurata Värtsilän ja Kaustajärven kuulumisia, mm. Värtsilän kirkon kohtaloa (joka asia on sydäntäni lähellä), Värtsilän Mustan, Arppen Apilan, tieviitoitusten yms. asioiden kehitystä. Ja mielestäni Sanan kirjoittaminenkin on ihan OK. Kun joskus en ole ’jaksanut’ Sanan julistustasi lukea, niin ohitan sen, mutta vähän ajan päästä kuitenkin omatunto kehoittaa lukemaan ne harpotutkin kohdat. Ja voi hyvänen aika, nehän ne usein juuri sopivatkin minulle. Muistutuksena siitä, mihin uskoon olen kasvanut ja minut ja tämä meidän sukupolvi on kasvatettu.

    Kesän ja alkusyksyn kirjoituksistasi oli aistittavissa, että kuntosi ei ollut paras mahdollinen. Siitä huolimatta jaksoit kantaa huolta Vireän Värtsilän puolesta ja viedä monia asioita eteenpäin. Sellaisen ’työmäärän’ kanssa kyllä vahvempaakin heikottais. Mutta nyt oletan ja toivon, että kuntosi on jo menossa parempaan, paranemaan päin. Siitä huolimatta olet vielä kuntoutumisvaiheessa, joten nyt sinulla on aikaa kerätä voimia ja ihan lupa vain levätä ja olla. Olla ja levätä, ja tehdä vain sen mitä viitsii, jaksaa tai huvittaa. Tai ei aina niitäkään. Anteeksi, että tässä jakelen ohjeita, mutta ensi kesä tulee pian ja viimeistään silloin Vireä Värtsilä tarvitsee Sinua, ideoitasi, asioiden eteenpäin viemistä ja Takojaa.
    Tervehtymistä, reipasta mieltä ja hyvää talven odottelua toivottaa
    Sinikka
    PS. Tulikin mieleeni yksi asia, joka tieto on jäänyt minulta huomaamatta. Millainen sato Värtsilän Mustasta tuli? Tuliko ensi kesälle siemenperunat?

  41. Erkki älä lopeta,kesällä tavataan jos eteen tulleista vastoin-
    käymisistä selviän.

  42. Myytävänä Risteenhovissa 15.11.2014 klo 9-13 paljon erilaista tavaraa! Erilaisia pöytiä (ruokapöytiä, neuvottelupöytiä, työpöytiä, atk-pöytiä), rullatuoleja, pulpetteja, oikohöylä, Metoksen pesukoneita, ym. ym. tutustu myytäviin netissä http://www.nurkkala.net

    Myyntitilaisuuden järjestäjät. Värtsilän Pitäjäyhdistys ry, Tohmajärven Nurkka ry ja Tohmajärven kunta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *