65 comments for “Viikon puheenaiheet, vko 44

  1. Jos evlut Seurakunnissa verrattais veronmaksajat, ja kirkossa
    kävijät suhdeluvulla laskuissa mukaan, niin ei meillä olis
    montakaan kirkkoa toiminta kunnossa. Eihän sitä voi näin
    vertailla on seurakunnissa paljon muutakin toimintaa kuin
    vain kirkon sisällä tapahtuva.Eri ikärymmille lapsesta vanhuksiin mm: Diakoni työ on niitä joka on ollut vuosikymmeniä antamassa
    apua niin henkisesti kuin maallisesti.Aina on olemassa vähempi-
    osaisia seurakunlaisia jotka eivät ole muuta kautta saaneet
    apua ongelmiinsa.Ainakin nyt kun maassamme valitsee syvä lama,
    niin nämä asiat korostuvat erikoisesti lapsiperheiden kautta.
    Töitä työpaikkoja olis saatava maahamme muuten tämä kurimus
    jakuu vielä pitkään.
    Olen ollut jo 16 vuotta Kirkollisissa luottamustoimissa en ole
    enää ehdokkaana seurakuntavaaleissa on aika antaa uusille
    henkilöille tilaa sillä sitä alkaa toistaa itseään aivan liikaa.
    Läheltä sydäntäni on ollut Diakoni työ jonka kautta uskon,että
    mukana olleena olen omalta osaltani voinut auttaa niitä päätöksiä
    vastuuryhmän kokouksissa joilla apua eri muodoissa on voitu antaa.
    Minulle on myös jäänyt mukavat muistot lapsuudesta saimme apua
    kun sitä tarvittiin.Myös Seurakuntaneuvosto jossa päätetään ns
    päivittäiset toiminnat mm taloudesta ja henkilökunnasta ja kun
    uusia valitaan, että valinnat osuvat kohdalleen.Kun taas valtuusto
    Siunaa seurakuntayhtymässä tehdyt päätökset tämä on mielestäni
    turha elin, tässä olis uudistamisen paikka samoista asioista
    päätetään kahteen kertaan.

    Nyt aiheesta toiseen:
    Evlut Kirkko on nyt:
    määrätynlaisessa murros vaiheessa kun 30-45 vuotiaat eroavat
    kirkosta, suurin osa näistä on lapsiperheitä. Tähän asiaan on
    pienet mahdollisuudet vaikuttaa Seurakunnan sisältä. Kun taas
    Isommat päätökset tehdään Kirkolliskokouksessa joka luo linjat
    uudistustyölle,jolla saisimme Kirkon toiminnan kiinnostavaksi.
    Myös myös niile ryhmille jotka miettivät eroa ,siellä on ollut
    edustamassa meitä veronmaksajia erilaisia henkilöitä joitten
    uudistamis halut eivät ole ainakaan suurimmalta osalla olleet
    myötämielisiä uusille ajatuksille. Toivon mukaan kun vaalit on
    käyty sinne valitut ovat mukana ajanhengessä,ja muutoksen tuulet
    alkavat saada tuulta purjeisiinsa, muuten meille käy köpelösti
    Evlut liikkessä. Seurakunnan sisällä on mahdollisuus vaikuttaa
    moneen asiaan niinpä toivon ,että Värtsilän alueelta valitut
    luottamushenkilöt hoitavat oman alueen kirkon kunnostuksen
    kunnialla loppuun. Vapaehtoistyö on ihan hyvä asia, mutta taas
    virallinen taho on monta kertaa pitkäkestoista päätökset tulevat hitaasti toivon mukaan kuitengin lopussa kiitos seisoo.

  2. Erkki , hieno päätös. Värtsi ja Värtsilä ilman takojaa olisi , mitä? Kasvatetaan norsunnahkaa ja eletään täysillä se aika joka itse kullekin meistä on annettu. Hyvää syksyä sinulle ja Ullalle sekä monia armorikkaita vuosia!

  3. Kommenteissa on monipuolista viisautta. Kiitos! Erityisesti kiitän siitä, mitä olen lukenut kirkosta suomalaisen YHTEISKUNNAN sisällä. Liian paljon tilaa mm. mediassa ovat saaneet hyvin kapea-alaiset mielipiteet. On hyvä, että ajatusten alueelle on pääsemässä sekin, mitä hyötyä yhteiskunnalle on kirkosta. Kirkkosuhteen rakentaminen VAIN yksilönvapauden lähtökohtien varaan on kapea-alaista. Minä esimerkiksi arvostan jäähallin yllä pitämistä, vaikka en pelaakaan jääkiekkoa. Iloitsen, että sellainen pytinki tarjoaa monelle vintiölle vaihtoehdon sohvalla löhöilylle netin äärellä.

    Ymmärrän aika pitkälle, jos jumalanpalvelukset eivät kiinnosta keski-ikäisiä. Mutta onko seurakunnissa mietitty ilmiön PERIMMÄISIÄ syitä?
    Ei ole! Tiedän sen tasa tarkkaan.

    Nurkkalan, Tohmajärven kunnan ja – VÄRTSILÄN PITÄJÄYHDISTYKSEN – yhdessä organisoimat myyjäiset työttömien auttamiseksi saivat mielessä ylistäviä kiitoksen tunteita. Siinä näkyy, mitä voi saada aikaan kolmannen sektorin ja kunnan KOKO alueen yhteistyön voima! – Pääasia ei ole se, miltä taholta aloite on lähtenyt. Pääasia, että on lähtenyt.

    Ihan varmasti löytyy muitakin mahdollisuuksia tämän kaltaiselle toiminnalle. Luova hallinnointi kunnan taholla mm. yhteistoimintaa järjestöjen ja yhdistysten kanssa lisäämällä on JÄRKEVÄÄ.

    Pistäydyin Värtsilän kirkon ulkoportailla. Siellä Värtsilän Pitäjäyhdistyksen miehet ovat korjaamassa niitä. Kotiseutuyhdistyksen keräämillä varoilla on hankittu sementtiä ja rautaa. Eikä seurakunnalta ole tarvittu mitään muuta kuin virkamiesten lupa.

    Olemme löytämässä kevennystä yhteiskunnan ja seurakunnan taloudellisiin paineisiin – ja samalla raivaamassa myös byrokratian viidakkoa.

  4. Kesällä kirkkomaita kierrellessäni tuli mieleeni usein
    ajatus, että kirkkojen ovet voisivat olla avoinna
    matkailijoille tavallisina arkipäivinä nykyistä enemmän.
    Nyt ne ovat visusti lukossa, vaikka alueilla käy
    huomattavan paljon jopa kokonaisia ryhmiä kotiseutumatkoillaan.
    Siinä olisi nuorelle samalla kesätyö kirkonvahtina.

    Joissakin kirkoissa saattaisi olla tarjolla tiloja esim. taidenäyttelyille,jolloin kertyisi pientä vuokratuloa.

  5. Maija-Liisa jos kirkon ovet pidetään auki kuten kirjoitat niin se tarkoittaisi myöskin henkilökunnan paikalla oloa opastamassa.
    Ilman valvontaa ja vartiointia varas iskisi ja ilkivalta rehoittaisi. Tänä päivänä kaikessa säästetään ja katsotaan mihin palkkatyöläistä käytetään.
    Kirkon vahtiminen ei ehkä ole seurakunnan tärkein tehtävä.

  6. Kirjoitin tuossa kommentissani, että se työllistäisi
    yhden nuoren. Ei kai siellä suurta ”henkilökuntaa” tarvitse
    Yhden oppaan minä olen nähnyt, missä niitä on ollut.
    Tarkoitin kommentissani, että ovien avoimena pitäminen
    mahdollistaisi ihmisten pääsyn kirkkoon vaikkapa hiljentymään
    tai muutoin tutustumaan, eli kirkon ”vahtiminen” ei ollut
    se varsinainen sanoma.

    Työvoima maksaa tietenkin, mutta olen nähnyt viime vuosina
    monenlaista ”tempputyöllistettyä, joten saattaisi työtön
    tulla edullisemmaksi työllistää- en tiedä. Nämä nyt on
    vain tavallisen tallaajan ajatuksia.

  7. Kesällä moni haluaa käydä kotiseudullaan, omaistensa haudoilla ja kotiseurakuntansa kirkossa.
    Yleensä kirkot ovat avoinna kesäisin muutamia tunteja pävässä, jonne voi mennä hiljentymään.
    Itse olemme käyneet länsirannikolla Reposaaren kirkossa, jossa opas kertoi kirkon historiasta ja
    siitä, miten hautausmaa on ajanmittaan syntynyt kirkon ja meren väliin. Myös pääkaupunkiseudulla
    kirkoihin voi käydä tutustumassa kesäisin. Enpä usko, että kirkkojen ovien aukiolo on rahasta kiinni. Miksi aina kysytään, mitä se maksaa, ovathan kirkot ihmisiä varten.

  8. Jos ihmisillä riittäisi itsekuri ja oman käyttäytymisen kontrollointi ei lukkoja tarvittaisi missään.

  9. Vielä on muutama tunti tätä viikkoa jäljellä.

    Hieno, tunnelmallinen, valtakunnalllinen Evakossa 70 v -juhla Joensuun uudella seurakuntatalolla on vietetty. Samalla ne
    olivat Karjalaisseurojen Pohjois-Karjalan piirin 50 v juhlat.

    Mediasta oli ainakin MTV 3 paikalla, näinköhän näemme välähdyksen
    jossain uutisissa? Valtiovallan tervehdyksen toi eduskunnan
    varapuhemies Pekka Ravi ja tilaisuus päättyi ekumeeniseen
    hartauteen jonka pitivät rovastit Iivo Suvanto ja Petri
    Karttunen.

    En kerro tässä yhteydessä todella tasokkaasta juhlaohjelmasta
    sen enempää. Mainitsen vain, että huomasin runsaan yleisömäärän
    joukossa kymmenkunta Värtsistäkin tuttua henkilöä. Saattoi
    heitä olla enemmänkin.

    Tiedä sitten josko joku ehtisi tai tahtoisi kirjoittaa tarkemminkin
    juhlan kulusta, niin tänne Värtsiin kuin Pälkjärvi-
    seuran kotisivuille.

  10. Olinhan siellä juhlassa minäkin. Hyvä maku jäi jo
    kahvitarjoilusta, joka vain parani erinomaisen ohjelman
    jatkuessa. Tasokas juhla, johon ei ollut edes pääsymaksua.

    Ilo on elää Karjalassa ja vaalia karjalaisia perinteitä!

    Jutun kirjoittamisen jätän mieluusti Tellelle tai ketä muita
    siellä paikalla olikin.

  11. Maija-Liisa sivusi eilen aihetta kiinni olevista kirkoista. Samaa asiaa pohdiskeli Junnu Vainio laulussaan Apteekin ovikello tähän tapaan:

    Miksi kirkko on kiinni yöllä,
    ja on apteekki auki vaan
    Eikö papitkin vuorotyöllä
    voisi hoidella hommiaan.
    Apteekin ovikello
    usein yöllä niin turhaan soi
    eihän sielun lääkitykseen
    sieltä apua saada voi.

    Apteekin ovikello:
    https://www.youtube.com/watch?v=BiupwTUCcnQ

  12. Viikko 44 on ollut keskustelusta erittäin vilkas ja monipuolinen. Aiheita on riittänyt. Tunteet ovat liikkuneet vuoristorataa.

    Alpoaatoksen vinkki Junnu Vainion lauluun on kuin kruunu kolmannen sektorin ”valtakunnassa”. Kiitos, Alpoaatos! Kiitos Pitäjäyhdistykselle, jonka pää-äänenkannataja Värtsi on, ja sen päätoimittaja Eiralle. Hänen uurastuksensa vireän Värtsilän hyväksi on hatunnoston arvoinen. Ja kiitos kaikille, jotka olette kirjoittelussa mukana yli kunta-, pitäjä-, maakunta- ja valtakuntarajojen!!!

    Värtsi on hieno – ja tärkeä -lehti. Se seilaa maailmalla niinkuin Wärtsilä Oyj Abp:n laivat. Monessako maassa sitä nyt luetaankaan? Joskus siitä on kerrottu, vaan en enää muista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *