Savikon pelloilla ilmakin oli sakeanaan hanhia 9.10.2014
Värtsilän hanhiviikko alkaa olla loppupuolella.
Sana on vapaa.
Viikon puheenaiheet vko 41
Savikon pelloilla ilmakin oli sakeanaan hanhia 9.10.2014
Värtsilän hanhiviikko alkaa olla loppupuolella.
Sana on vapaa.
Tällä viikolla vietetään vanhusten viikkoa.
Minkä ikäinen on vanhus?
Jos aikoo elää pitkän elämän, on väistämättä tultava vanhaksi.
Eeva Kilven runosta: ”vanhan naisen silmien rei`istä katsoo nuori
tyttö.”
Sovitaanko, että kun eka sata täyttyy, ollaan jo vanhuksia.
Meidän pitäjästä löytyy siten ainakin yksi vanhus – Otto, Pykälävaaran Päätalo 😉
Kun kaikki päivät alkavat tuntua samanlaisilta,
ihmiset eivät enää huomaa mitä hyvää
heidän elämässään tapahtuu.
-Paulo Coelho
Vanhus ja vanhuus se on hyvin abstractinen ilmiö. Kun olin kaksikymppinen varusmies niin siellä varusmiesajan lopulla olimme niin vanhoja. ( Ei vanha viitsi ) Sitten myöhemmin työelämässä lähellä eläkeikää olevat olivat niin vanhoja fossiileja. Nyt itse eläkeläisenä sitä on vielä niin nuori, ettei oikein ilkeä ikäänsä kertoa. Vaikka peili näyttää vanhan ukon pärstäkuvaa niin peilin edestä poistuttua ajatus siirtyy usein rippikoulupojan asemaan. Ole siinä sitten asiallisesti vanhus!.
Seitsemänkymmentäluvun alkupuolella kävin
ainakin kaksi ystäväpalvelukurssia. Näsäviisaat
naureskelivat, että eikö sitä osaa olla ystävä
ilman kurssitustakin?
Varmasti osaa, mutta yksi oppi jäi pysyvästi mieleeni:
Kun menet tapaamaan ystävääsi, älä ensimmäiseksi touhota,
kuinka kiire sinulla on. Vaikka ehtisit viipyä hänen
luonaan vain puolisen tuntia,kysele ensin hänen kuulumisensa
ja kuinka voisit olla avuksi. Yhdessä tekeminen ilahduttaa
molempia.
Jokainen tietää, mikä vastasyntynyt on, mutta vanhuus on
vaikeammin numeroilla määriteltävissä. Tässä tolkuttomassa
nuoruuden ihannoinnin maailmassa ei oikein ilkeä ikäänsä
sanoa, etteivät vanhaksi sano. Vaikka ei siinä mitään hävettävää
ole, sanokoot vaan. Riippuu paljon asiayhteyksistä, milloin
ihminen on johonkin tehtävään liian vanha tai liian nuori.
Terveydentila on myös yksi mittari.
Muistan omasta nuoruudestani, kuinka jo kolmekymppinen oli
jotenkin vanha. Nyt ei oikein 100- vuotiaskaan täytä välttämättä
jotain vanhuuden kriteereitä. Hän voi olla hyvinkin elinvoimainen
ja vireä, aikaansa seuraava jne.
Työelämässä on joillakin aloilla yli 40- vuotiaan vaikea
työllistyä. Kuinkahan saavat sorvattua yhteen eläkeiän noston
ja ikääntyvän henkilön vaikean työllistymisen?
Meistä eläkeiän ylittäneistä huomattavan monet toimivat
erilaisissa yhdistyksissä ja järjestöissä vapaaehtoistyössä.
Vaikkapa Tellen mainitsemassa ystäväpalvelussa. Me hoidamme
lapsenlapsiamme, olemme osallistuvia veronmaksajia, mutta
silti joskus tuntuu, että ikääntyvä joutuu puolustuskannalle.
Helposti pidetään pelkkänä yhtenäisenä kulueränä koko ikääntyvää
väestöä. Tässä täytyy kääriä hihat ja ruveta olemaan vanhus koht`sillään!
Maija-Liisalta hyvä kannanotto, nyt tykätään.
Vanhusten viikolle – tai miksei erityisesti nuoremmille sukupolville – sopiva opiskelun (uteliaisuuden) aihe löytyy, kun klikkaa: vartsila.fi sivu 15 ”Nils Ludvig Arppe oli Karjalan teollistaja”. Unto Martikaisen mielenkiintoinen ja antoisa kirjoitus on julkaistu Demarissa 13.7.2011.
Suosittelen! On se Arppe ollut aikamoinen uranuurtaja!
Muistatteko, kun 120 vuotta sitten juhlimme Sortavala – Joensuu -radan valmistumista? Ensi sunnuntaina on sen vuosipäivä! Lippu tankoon!
Jokohan lienevät viimeiset valkoposkihanhet tekemässä etelänmatkaansa, kun niitä oli Savikon pelloilla tänä aamuna siipiään lepuutamassa ja välipalaa nauttimassa tuhansia kappaleita.
Pentti M. arveli, viimeisten hanhien jo olevan menossa etelään.
Kävin ottamassa niistä muutaman kuvan ja laitoin pari tuonne -viikon puheenaiheet vk 41- otsikon alle, kun tähän kommenttiruutuun ei kuvaa voi lisätä.
Tässä suora linkki Erkin edellä mainitsemaan Unto Martikaisen Arppe juttuun:
http://www.demari.fi/viikko-pohjois-karjala/jutut/2291-nils-ludvig-arppe-oli-karjalan-teollistaja
Näistä linkeistä löytyy jotain pintapuolista tietoa Erkin edellä tarkoittaman Sortavala – Joensuu rautatieosuuden valmistumisesta 1894.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Asema_%28Tohmaj%C3%A4rvi%29
http://karjalantutkimuslaitos.blogspot.fi/2012/10/tavaramakasiini-yhdisti-rautatien.html
Karjalainen 140 v juhlanumerossa
on kahden sivun artikkeli: ”Musta
noki peitti kylän”. Se kertoo kuvien kera
Wärtsiläyhtymän rautatehtaasta Tohmajärvellä,
eli Uudessa-Värtsilässä.
*
Jos ette ole saaneet ko lehteä – kuten
itsellemme oli vahingossa käynyt – sitä voi kysyä
vielä jälkikäteen toimituksen asiakas-
palvelusta.
Messu Värtsilän kirkossa su 12.10.14 klo 10. Aiheena ”Kristityn vapaus”. Minusta päivän teemaksi sopisi myös ”Tavallisen ihmisen / kristityn” – messupäivä.
Vanhusten viikkoon liittyen sopii tämä pieni fraasi. Tallella ikä eletty.
Tänään on Aleksis Kiven päivä. Seitsemän veljestä on hänen mestari teoksensa. Näyttelimme Kaustajärven koulun joulujuhlassa seitsemänveljeksen joulua. Oljet olivat näyttämöllä ja jokaisen oli tuotava puinen puurokauha näytelmän joulupuuron syöntiin. Kaikkien rooleja en muista, mutta muistan, että Juhania näytteli Matti Mielonen ja pikku-Eeroa minä. Vuosiluku oli 1962. Silloin koulun joulujuhla oli koko kylän tapahtuma. Muistan kun kuorma-autoilija Arvo Kahelin ajoi neliveto Makiruksella koulunpihaan. Makiruksella pääsi pihaan vaikka tie koululle ei ollut aurattu. Arvon vanhin poika Seppo oli minun pulpetti kaverini ja kaverina Kaustajärvellä oloaikani teitä ajeltiin.
Tellen mainitsema artikkeli Wärtsilä-yhtymän vaiheista oli ehken kyseisen juhlalehden parasta antia. Artikkeli oli laajuudessaan tosi mielenkiintoinen; se sisälsi paljon sellaista seikkaperäistä tietoa, josta minullakaan ei ollut tarkkaa käsitystä vaikka asiasta mielestäni jotain tiesinkin. Tämä oli mm. jälleen osoitus siitä että (paikallis)historiaa kannattaa ehdottomasti tallentaa mahdollisuuksien mukaan haastatteluja sekä valokuvia hyväksi käyttäen!
Erkki L. mainitsi toissapäiväisessä kommentissaan tämänpäiväisestä messusta (ehtoollisjumalanpalvelus) Värtsilän kirkossa. Noin kolmenkymmenen muun sanankuulijan mukana myös minä ja vaimoni saimme kuulla siellä kerrassaan erinomaisen saarnan.
Lyhyesti tiivistettynä:
Kirkkoherra Mikko Lappalainen pohdiskeli sitä, mikä merkitys loppujen lopuksi on Raamattuunkin kirjoitetun lain noudattamisella ihmisen pelastuskysymyksen eli ”taivastien” kannalta. Sehän, niin kuin tiedämme, ohjaa meitä mm. pitämään huolta lähimmäisistämme ym. ym. eli kaikin puolin hyvään elämään.
Kuitenkin – lopputulema on se, että ellei se herätä meitä synnintuntoon ja käännä katsettamme yksin Kristukseen niin edellämainittuun asiaan sillä ei ole valitettavasti sinänsä mitään merkitystä. Hyvistä teoista rakennettuja tikapuita myöten ei sillä tiellä kovin korkealle nousta.
Miksi näin? Siksi ”…ettei kukaan kerskaisi” (Ef. 2:9)!