Lykynlammella 1.10.2014

Lykynlampi – kaunis lokakuinen päivä –  lohikeitto, siinäpä oikein sopivat kehykset onnistuneelle ulkoilupäivälle, josta kolmisenkymmentä värtsiläistenseuralaista sai nauttia kuukausitapaamisessaan. Tohmajärveltä lähtenyt bussi oli kerännyt matkan varrelta osan paikalle tulleista, osa taas oli saapunut omilla kyydeillään.

Lykynlammen maja toimii hyvänä tukikohtana  ulkoilijoille.

Lykynlammen maja toimii hyvänä tukikohtana ulkoilijoille. Tässä majan vanhempi osa.

Ihan ensimmäiseksi päästiin nauttimaan Maijan ja Tuulan emännöimästä lohikeitosta lisukkeineen. Valittavana oli ihan kahta eri sorttia, vihanneksin maustettua ja niitä ilman. Maukkaita molemmat. Leipääkin olivat paistaneet ihan tätä tilaisuutta varten.

Lohikeitto maistui.

Tässä kuunnellaan Maijan ohjeita ruokailua aloiteltaessa

Tuula hoiti emännyyttä ammattitaidolla.

Tuula hoiti emännyyttä ammattitaidolla.

Lykynlammen maasto tarjoaa mainiot ulkoilumahdollisuudet vaihtelevine polkureitteineen, joista kulkijalla on mahdollisuus valita tasaista ja helppoa kuljettavaa tai vaativampia nousuja ja laskuja. Itse kukin nautti ulkoilusta halunsa ja kuntonsa mukaan. Osa tästä joukosta taivalsi Lykynlammen ympäri.

Lykynlammella on mainioita  polkuja.

Värtsiläisiä Lykynlammen polulla.

Hyppyrimäkeä ei enää ole, mutta portaat on pidetty kunnossa.

Hyppyrimäkeä ei enää ole, mutta portaat on pidetty kunnossa.

Näinhän siinä kävi.  Yksi ainoa kävi laskemassa kaikki yli 160 porrasta.

Näinhän siinä kävi. Yksi ainoa kävi laskemassa kaikki yli 160 porrasta.

Ulkoiluhetken jälkeen Maija kertoi Joensuun Senioripihan toiminnasta. Kun tilaisuuteen varattu aika alkoi kulua loppuun, jäi suunniteltu tuolijumppahetki odottelemaan seuraavaa kertaa.

Suurkiitos Maijalle ja Tuulalle lohikeittoateriasta ja kahvihetkestä. Ne olivat hyvin tärkeä osa onnistuneesta ulkoilupäivästä.

2 comments for “Lykynlammella 1.10.2014

  1. Tytöt senkun kaunistuvat ja pojat komistuvat. Minä vain opettelen taas kaksjalkaisen ”apinan” elämää tasamaalla. Hyvää syksyä kaikille värtsiläisille! Muistakaa, että on hyvä joululahjaidea! ”Papit made in Värtsilä”!

  2. Enpä olisi uskonut etukäteen miten kivaa oli olla Onttolan maisemissa Lykynlammella. Joskus nuoruudessani hiihtelimme Joensuusta näihin samoihin maisemiin – luulen , että oli noin 10 km kotoani matkaa sinne. Siellä oli iso hyppyrimäki (emme kyllä laskeneet sieltä alas vaan sivulta puolesta välistä. Kaikkein mukavinta oli kun sai kotoa sen verran rahaa, että sai sieltä ostaa kuuman kaakaopullon pitkän hiihdon kunniaksi.
    Isoa hyppyrimäkeä ei siellä enää ollut, mutta ent. maja ja uusi
    oli rakennettu jatkoksi. Polut olivat hyvät – jopa minäkin, joka en juuri kävele täällä kotomaisemissakaan olin lenkillä ihan yksin. Olinpa tyytyväinen!
    Seuraavana päivänä ja vielä nyt sunnuntaina sain inspiraation kävelyyn. Jospa se siitä!
    Mirja Sisko

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *